Alkukesässä on jotain erityistä. Olen saanut nauttia alkukesästä Turun Portsassa, jonka vehreillä pihoilla syreenit kukkivat lähes jokaisen puutalon pihassa. Syreeni onkin alueen nimikkokasvi, eikä ihme. Kukinnan aikaan koko kaupunginosa tuntuu täyttyvän pehmeästä tuoksusta ja alkavan kesän lupauksesta. Vanhat syreenipensaat kaartuvat aitojen yli ja kukkivat niin runsaasti, että niitä on vaikea ohittaa pysähtymättä hetkeksi nuuhkimaan.

Tyttäreni ja hänen kumppaninsa innostuivat laittamaan ensimmäistä omaa yhteistä pihaa. Heidän ystäviensä pihalla kasvoi syreeni, joka oli vuosien varrella tehnyt juurivesoja ympärilleen. He saivat ottaa mukaansa pienen syreenintaimen ja istuttivat sen pihan reunalle. Nyt se on vielä vaatimaton taimi. Ehkä vuosien päästä se kukkii yhtä runsaasti kuin emokasvinsa. Ajatus tuntuu jotenkin kauniilta. Uuden kodin pihassa kasvaa pala ystävien pihaa, yhteisiä muistoja ja tarina, joka jatkuu uudessa paikassa.

Juuri tällaiset hetket muistuttavat siitä, että parhaat lahjat eivät useinkaan tule kaupasta. Ne voivat olla syreenin taimi, raparperin alku, ylimääräinen tomaatintaimi tai huonekasvin pistokas. Ne voivat olla myös neuvo, apu, yhteinen kahvihetki tai aikaa kuunnella.

Pistokkaissa on jotain hyvin lohdullista. Yhdestä kasvista syntyy toinen ja siitä ehkä kolmas. Kasvu ei vähene jakamalla, vaan lisääntyy. Luonto näyttää meille jatkuvasti esimerkkiä runsaudesta. Se ei pidä kaikkea itsellään. Ajattelen, että sama pätee myös ihmisiin. Kun jaamme jotain omastamme, oli se sitten aikaa, osaamista, kasveja tai kannustusta, emme yleensä menetä mitään. Usein saamme itsekin enemmän kuin annoimme.

Kaikilla ei tietenkään ole omaa pihaa. Monelle meistä vihreys löytyy parvekkeelta tai ikkunalaudalta. Silti sama ilo on mahdollista kokea myös huonekasvien kanssa. Moni viherkasvi kasvattaa uusia versoja, jotka voi juurruttaa ja antaa eteenpäin. Ystävältä saatu pieni pistokas voi vuosien kuluessa kasvaa suureksi kasviksi ja muistuttaa antajastaan joka kerta, kun sitä kastelee.

Ehkä juuri siksi pidän pistokkaista niin paljon. Ne eivät ole vain kasveja. Ne ovat pieniä muistutuksia yhteydestä, jakamisesta ja siitä, että elämä kasvaa parhaiten silloin, kun hyvää laitetaan eteenpäin. Ja juuri nyt, syreenien tuoksuisessa alkukesässä, se tuntuu erityisen tärkeältä muistaa.

Kesäterveisin: Anna

Kesään kohdistuu valtavasti odotuksia. Sen pitäisi olla kevyt, vapaa, onnellinen ja täynnä elämyksiä. Kesällä pitäisi matkustaa, nähdä ystäviä, syödä ulkona, grillata, retkeillä, remontoida, viettää ikimuistoisia iltoja ja ottaa talteen hetkiä, joita muistellaan vielä marraskuussa. Samaan aikaan moni huomaa olevansa jo alkukesästä väsynyt. Ei välttämättä siksi, että kesässä olisi mitään vikaa, vaan siksi, että siitä on tullut projekti. Jotain, mikä pitäisi käyttää mahdollisimman hyvin hyödyksi ennen kuin se loppuu. Ehkä juuri siksi ajatus vähän tylsästä kesästä tuntuu lähes väärältä.

Mutta entä jos hyvä kesä ei olekaan täynnä ohjelmaa, uusia hankintoja tai täydellisiä päiviä? Entä jos hyvä kesä onkin sellainen, jossa mitään erityistä ei tapahdu kovin usein? Moni meistä kantaa huomaamattaan mielikuvaa siitä, miltä kesän kuuluisi näyttää. Sosiaalinen media täyttyy matkakuvista, kesämekoista, festareista, venereissuista ja täydellisesti katetuista puutarhapöydistä. Vaikka tiedämme kuvien olevan vain pieniä välähdyksiä todellisuudesta, niitä vasten oma elämä alkaa helposti näyttää liian tavalliselta.

Jos kesä kuluu lähinnä töissä, ruokakaupassa, kotona ja iltakävelyillä, voi tulla tunne siitä, että jotain jää kokematta. Mutta usein juuri ne kaikkein tavallisimmat hetket jäävät lopulta mieleen. Se, kun istui parvekkeella liian myöhään. Mansikoiden tuoksu keittiössä. Hidas pyöräily ilman kiirettä minnekään. Uiminen vähän kylmässä vedessä. Hiljainen sunnuntai, jolloin ei ollut suunnitelmia eikä tarvetta tehdä mitään erityistä. Moni huomaa vasta myöhemmin kaivanneensa juuri sitä tunnetta, ettei koko ajan ollut menossa johonkin.

Kesästä on tullut myös kuluttamisen sesonki. Meille myydään ajatusta uudesta kesäminästä: uusista vaatteista, pihakalusteista, retkivarusteista, terasseista ja lomatarvikkeista. Tuntuu kuin kesä pitäisi rakentaa ostamalla oikeanlainen tunnelma. Silti kaikkein merkityksellisimmät kesämuistot liittyvät harvoin tavaraan. Niissä ei yleensä muisteta, millainen mekko oli päällä tai mitä kaikkea omistettiin. Muistetaan enemmän tunnelma. Lämmin tuuli avoimesta ikkunasta. Naapurista kuuluva ruohonleikkuri. Se, että elämä tuntui hetkeksi hitaammalta.

Ehkä vähän tylsä kesä ei ole epäonnistunut kesä, vaan se on kesä, jossa hermosto saa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan levätä ilman jatkuvaa ärsyketulvaa. Kesä, jossa ei tarvitse olla jatkuvasti kokemassa tai suorittamassa jotakin. Kesä, jossa tavallinen elämä saa vihdoin hieman enemmän tilaa. Ja ehkä juuri siinä on jotain hyvin lohdullista. Kaikkien kesien ei tarvitse olla elämän parhaita kesiä. Joskus riittää, että kesä tuntuu hetken aikaa omalta.

Kesän bucket list ihmiselle, joka ei jaksa suorittaa

Voisivatko kaikkein kauneimmat kesähetket olla niitä, joita ei suunniteltu erityisesti. Hetkiä, jotka eivät näytä ulospäin ihmeellisiltä, mutta jotka jäävät silti kehoon pitkäksi aikaa. Tänä kesänä bucket list voisi näyttää tältä:

• Syö mansikoita suoraan rasiasta keittiön tiskipöydän ääressä.
• Käy iltakävelyllä ilman kuulokkeita.
• Anna pyykkien kuivua ulkona ja pysähdy hetkeksi tuoksuttamaan niitä.
• Mene uimaan vähän liian kylmään veteen.
• Istahda aurinkoon ilman, että teet samalla mitään hyödyllistä.
• Katso kesäsadetta avoimesta ikkunasta.
• Osta torilta herneitä ja syö niitä matkalla kotiin.
• Lue muutama sivu kirjaa niin, että unohdat ajan hetkeksi.
• Valvo yhtenä iltana vähän liian myöhään.
• Syö jäätelö hitaasti puiston penkillä.
• Käy pyöräilemässä ilman määränpäätä.
• Katso, miten valo muuttuu myöhään illalla.
• Nuku päiväunet.
• Kuuntele lintujen ääniä aikaisin aamulla.
• Tee eväät ja mene lähirantaan tai puistoon.
• Kävele paljain jaloin nurmikolla.
• Soita ihmiselle, jota olet ajatellut pitkään.

Mitä jos hyvä kesä ei lopulta rakennu siitä, kuinka paljon ehdimme tehdä, vaan siitä, kuinka paljon ehdimme olla läsnä siinä, mitä meillä jo on.

Lämpimin terveisin: Anna