Lapset sairaana jouluna ja koko loma piloilla? – Ei sentään, erilainen vaan kuin aikaisemmat!

 

7E9682AF-ECF1-4B9F-95E5-74A0E1ABFAE5.jpeg

Reilua viikkoa ennen joulua ensimmäisellä lapsella nousee korkea kuume joka jatkuu erinäisten sivuoireiden saattelemana yhdeksän päivää. Alkuun elättelen toivetta, että se on jotain yksittäistä ja ohimenevää, vaikka alitajuisesti tiedänkin, ettei näin ole. Jouluaattona samassa taudissa on jo kolme lasta ja uutena vuotena koko perhe.

 
Pitkään ja hartaasti odotettu joululoma siis alkoi ja kului meidän perheessä tänä vuonna influenssan kourissa. Alkuun vaikutti siltä, että lapsilla on enterorokko, mutta sairastelun vaan jatkuessa alkoi käydä ilmeiseksi, että meillä sairastetaankin ensimmäistä kertaa ikinä influenssaa.
 
Itselläni on jo yli 12 vuotta äitinä oloa takana enkä ole aiemmin vielä törmännyt yhtä rajuun tautiin. Tällä kertaa meni 20 päivää putkeen niin, että yhdellä tai useammalla lapsella kerrallaan oli yli 39 astetta kuumetta. (Tässä yhteydessä lämpimästi suosittelen influenssarokotuksen ottamista. Itselläni se oli ja olinkin ainoa perheessä joka tautiin ei sairastunut.)
 
Tästä voisi äkkiä päätellä, että joulu, uusi vuosi ja samalla koko joululoma menivät ihan piloille. Ja siltä itsestänikin ensin tuntui.
Mutta nyt jälkikäteen ajateltuna, eivät menneetkään. Päin vastoin meillä oli monella lailla rennompaa ja kivampaa kuin pitkään aikaan.
 
Koskaan ennen ei olla ehditty olla yhtä rauhassa päivästä toiseen vain kotona, pelata rajattomasti lautapelejä, lukea kirjoja, katsella yhdessä sohvalla viltin alla televisio-ohjelmia, elokuvia ja piirrettyjä ja mikä tärkeintä, olla stressaamatta yhtään mistään. Kuumeiset lapset olivat tavanomaista rauhallisempia ja viihtyivät sisätouhuissa yllättävän hyvin.
 
Koska sairaille maistuivat ruuat huonosti, ei tarvinnut stressata ruuanlaitostakaan, vaan jokainen sai syödä sitä, mitä teki mieli. Joulukarkitkin riittivät tänä vuonna  harvinaisen pitkään, kun sairaille eivät maistuneet edes ne kovin hyvin.
 
Ainoa kurja juttu, ja se mikä itseänikin vieläkin harmittaa, on se että ei voitu tavata ketään kavereita ja tuttuja eikä kutsua meille vieraita. Uudenvuoden juhlatkin oli pakko perua. Myös lasten hartaasti toivomat ja odottamat kaverien yökyläilyt siirtyivät otollisempaan aikaan.
 
Mutta oli mukava huomata, ettei kaiken tarvitse aina olla niin ohjelmoitua ja suunniteltua, vaan muutenkin voi olla kivaa.
Kaikkein parasta koko jutussa oli se riemu, mikä syntyi kun kuumeiden laskettua päästiin taas pitkästä aikaa ulos puuhailemaan; pulkkamäkeen, luistelemaan ja lumitöihin. Kyllä arjen yksinkertaiset asiat vaan ovat niitä ihan parhaita juttuja, se unohtuu liian usein.
 
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
 
-Taru
 

kuva5.jpg

 

Perhe Vanhemmuus Vastuullisuus

Vuoden 2019 leivontahaaste

16C4B5FD-4DDA-4E09-AA8E-E683F3ADBF0C.jpeg

Miksi uudenvuodenlupaukset eivät voi olla hauskoja? Aina pitäisi luvata ryhdistäytyä, pudottaa painoa, lisätä liikuntaa, vähentää ja säästää… 

Tänä vuonna teen vain hauskoja lupauksia. Innostuin kovasti Helmet-lukuhaasteesta (johon osallistun aivan varmasti) ja siitä inspiroituneensa päätin haastaa itseni ja toivottavasti mahdollisimman monta muuta vuoden 2019 leivontahaasteeseen. 

Leivontahaasteessa on tarkoitus tulevana vuonna  kokeilla 24 erilaista ja itselle uutta leivontareseptiä. Leivontahaaste sopii kaiken tasoiselle kotileipureille. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa leivontaa. Hyväksi leipojaksi tulee vain leipomalla.

Haasteen reseptit voit suorittaa omalla tyylilläsi ja valitsemassasi järjestyksessä. Kun toivottavasti tartut leivontahaasteeseen, muista että sen tarkoitus on lisätä itse tekemisen iloa, ei aiheuttaa sinulle stressiä. 

1. Raakaleivonnainen

2. Jotain syntisen suklaista

3. Uusi kansainvälinen tuttavuus

4. Omasta pihasta poimittua

5. Pohjautuu historialliseen tapahtumaan

6. Naapurilta lainattua (tai pihistetty)

7. Lasten toivomus

8. Resepti, jonka opetat jollekin toiselle

9. Isoäidiltä peritty

10. Metsän antimista

11. Täysin vegaani

12. Pääosassa juurekset 

13. Resepti, joka hiukan pelottaa 

14. On saanut nimensä, jonkun tunnetun henkilön mukaan

15. Suomalainen perinneleivonnainen

16. Kalorit minimissä

17. Sokkona valittu 

18. Resepti, jonka hallitaksesi sinun tulee oppia jokin uusi taito

19. Retroherkku

20. Jotain joka valmistuu vain kaapistasi löytyvistä tuotteista

21. Valmistuu alle 30 min. 

22. Lääke sydänsuruihin

23. Pääosassa kotimaiset marjat

24. Gluteeniton versio jostain tutusta klassikosta

Voit seurata blogista, kuinka minä tulen selviämään vuoden 2019 leivontahaasteesta. Toivottavasti  jaat blogimme kommenteissa myös omia kokemuksiasi ja vinkkejä, kuulisin niistä mielelläni! 

-Meri-Kukka

Puheenaiheet Ruoka ja juoma DIY Vastuullisuus