Sain vihdoin ja viimein luettua paljon kehutun mielikuvituspoikaystävä -kirjan!

Kirja oli ihanan karu ja suorasanainen ja kirjan tapahtumiin tai ainakin ajatusmalleihin oli helppoa samaistua. Oli ihana lukea pitkästä aikaa kirjaa, jonka kanssa sai nauraa vedet silmissä! Sellaista kirjaa kun ei ole hetkeen tullut vastaan. Mutta ei kirjan lukeminen kuitenkaan aivan ruusuista ollut. Välillä, joissakin luvuissa, asiat oli kirjoitettu niin karun suorasanaisesti, että oli pakko pitää hengähdystauko jos ei toinenkin ennen kuin pysty jatkamaan kirjan parissa.

Oli hassua huomata, että välillä kirjaa lukiessa tuli tunne just noin mullekin tapahtui, just noin oon asian ajatellut/kokenut/tehnyt ja sitten seuraava hetkessä huomaan ajattelevani ei, mä en toimis ikinä noin, mikä muhun on mennyt että edes ajattelen noin?.  Kunnes tajusin, että kun on itselleen epämielyttävässä, uudessa ja monimutkaisessa tilanteessa, tulee helposti otettua mallia kaikilta muilta. Sitä unohtaa kokonaan oman sydänmen äänen ja keskittyy vaan kuuntelemaan yhteiskunnan sääntöjä ja normeja. Oli kuitenkin ihanaa saada uusia näkökulmia asioiden katseluun kirjan avulla. Ja mieleen muistui taas se kuinka paljon nautin lukemisesta! Se on niin ihanaa! Ja mitä tunteita herättävämpi kirja on, sitä parempi. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että jokaisesta lukemastani kirjasta olen myös oppinut hieman jotain uutta itsestäni.

Toisia määrittää muut ihmiset/työ/koulutus, mutta ylpeänä voin todeta, että mua määrittää kirjat! 🙂

Kiitos Henriikka Rönkkönen! Odotan jatkoa innolla!

– Karin.