Voihan homealtistus sentään! Olen alakouluikäisestä asti joutunut opiskelemaan sisäilmaongelmaisissa tiloissa/kouluissa. Alkuun reagoiminen esiintyi perjantaina nousevana kuumeena, viikonlopun sängyn pohjalla sairastaen ja viikolla koulussa oli vähän pää kipeä ja nenä nuhainen. No nyt kun oon 24 ja oon siitä 10 vuotiaasta eteenpäin ollut homekouluissa, niin alkaa altistuksen taso olemaan jo sen verran korkea, että itku meinaa tulla.

En ole luonteeltani mikään luovuttaja ja mulla on sellainen ajatusmalli, että jos jonkun asian aloitan, niin vien sen myös loppuun.

2014 pääsin ammattikorkeakouluun opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja silloin ensimmäisenä koulupäivänä jo huomasin, että koulussa oli jotain häikkää. Aika nopeasti koulun alettua ilmoitin asiasta opettajalleni ja kerroin, että mulla on homealtistus ja oireilen koulussa samalla tavalla kuin muissakin homeisissa tiloissa. Silloin mun oireita ja valituksia kohtaan käyttäydyttiin välinpitämättömästi ja oireet selitettiin flunssakaudella. Itsehän tiesin tasantarkkaan mistä on kyse. Aloin viettämään enemmän aikaa kotonani, joka on täysin puhdas tila, kuin koulussa ja siitähän seurasi hupia koulun suhteen. Olen kolmen vuoden aikana saanut ties kuinka monta varoitusta, että kurssini hylätään ym. vaikka suoritin kaiken ajallaan ja niinkuin oli ohjeistettu. Kävin koulussa tekemässä tentit ja istumassa pakollisilla tunneilla, vaikka olinkin koulupäivän jälkeen aivan kuollut fyysisesti. Mun ei tarvinnut olla koulussa kuin 5 minuuttia kun oireet jo tuli. Jossain vaiheessa ihan oman terveyden takia lopetin koulussa käymisen kokonaan. Se tarkoitti myös tenttien tekemättä jättämistä.

No ei siinä mitään, että tentit on jäänyt tekemättä ja opinnäytetyöseminaareihin osallistumatta, mutta harjoittelupaikkojakaan ei ainakaan pääkaupunkiseudulta löydy. Ei ole puhdasta sairaala, jossa voisin harjoittelun tehdä, eikä ainakaan siltä alalta, johon itse olen syventynyt. Ja se on mun mielestä kaikista kauheinta. Mä oon syventänyt mun opiskelut lasten ja nuorten sairaanhoitoon ja en löydä yhtäkään puhdasta osastoa, johon voisin mennä harjoitteluun. Viis mun opiskeluista, mutta eikö jo valmiiksi sairaat ihmiset, iästä riippumatta, ansaitsisi puhtaat tilat parantumiseen ja kuntoutumiseen? Mua kuvottaa ja fyysisesti sattuu kun huomaan kuinka uusia puhtaita pankkitiloja, kauppakeskuksia ym. rakennetaan vähän väliä kaikkialle ja samalla suljetaan silmät siltä tosiasialta, että sairaat ihmiset joutuu olemaan sairaissa tiloissa. Tää ei vaan mahdu mun päähän ja ajatuksiin. Ja vieläpä se, että sitten kun vihdoin aletaan rakentaa uutta puhdasta sairaalaa lapsille, niin sitten selviää että sairaala onkin vain yks rahastuskeino jolla saadaan erään nimeltämainitsemattoman politikon taskuun vähän lisää kahisevaa! Tää kaikki tuntuu vain niin väärältä, että miltein voisi itkeä itsensä uneen joka ilta.

Jutun pääpointti on kuitenkin se, että miten me, jotka pidämme ja haluamme pitää huolta muista ihmisistä, voidaan olla näin alhaisessa asemassa? Minkä takia suomessa on vallalla ajatus siitä, että ”kutsumusammatti ja ammatin varjopuolia – elä niiden kanssa tai hanki toinen ammatti”? Ja miksi ylipäätään kukaan terveysalan ammattilainen suostuu tällaiseen, eikä kukaan uskalla tulla esiin ja kertoa kuinka asiat oikeasti on?

Tiedän, että johtotasolla olevat ihmiset osastonhoitajat ym. ei katso hyvällä jos työntekijä puhuu ääneen näistä asioista. Olen itse saanut monta monituista kertaa erottamisen uhkauksia ja ammattilaisuuden kyseenalaistamisia niin koulustani kuin työ- ja harjoittelupaikoilta, mutta jos niin mua kohtaan käyttäydytään niin sitten niin on.

Minä ja sinä ollaan ihan yhtä arvokkaita ja oikeutettuja puhtaisiin tiloihin ja turvalliseen työympäristöön kuin kuka tahansa muukin! Vaikka mä olen hoitaja ei se tarkoita, että mun tarvitsisi tehdä töitä oman terveyteni kustannuksella, eikä tarvitse sinunkaan! Jos me hoitajat ei aleta puollustaa omia oikeuksiamme niin ei sitä tee kukaan muukaan. Ja kuka on potilaiden ja asiakkaiden puolella vaatimassa heille puhtaita, terveyttä tukevia tiloja ja pitämässä heistä huolta, jos me hoitajat ei siihen oman sairastamisemme takia kykene?

Vaikka se vaatis mun opiskelupaikan tai tulevaisuudessa työpaikan hinnaks, että yritän korjata asiaa jolta niin moni muu sulkee silmänsä niin sit se sen vaatii. Mun moraalikäsitys ei kestä tällaista hiljaa sivusta seuraamista, ei enää.

– Karin.