Äidiksi, jakso 4: Laumaeläin
Mitä pidemmälle näitä julkaisen, sitä paremmin tajuan mistä näiden kirjoittamisessa on ollut kyse. Olen hyvin pitkään ajatellut, etten välttämättä koskaan halua lapsia. Nyt kun tähän kuitenkin on tultu, mulla on varsinkin raskauden alussa ollut valtava tarve selvittää itselleni, mistä mielen muutos johtuu. Perimmäinen kysymys on siis, miksi ihmiset ylipäätään päättävät tehdä lapsia? Biologia on tylsä vastaus, eikä siihen kaikki tyhjene muutenkaan. Biologia on vain yksi ihmisyyden ulottuvuus. Sosiaalinen on toinen.
Jossain vaiheessa se alkaa, jopa näinä ennätyksellisen alhaisen syntyvyyden aikoina. Nimittäin ikäluokkaa halkova lisääntymisaalto.
Elämä remonttiin
VAROITUS! Seuraa törkeää yleistämistä ja kärjistämistä:
Se alkaa lisääntymisikäisten naisten elämäntaparemontteina. Luovutaan päihteistä, syödään terveellisesti, yritetään tiputtaa vähän painoa. Ei enää osallistutakaan ihan kaikkiin kissanristiäisiin, laitetaan kotia, keskitytään parisuhteeseen ja lähdetään viimeisille reppureissuille aasiaan, ennen aikuisuutta ja perheen perustamista. Jos ei vielä ole parisuhdetta, se hankitaan viimeistään nyt. Nykyään yhä useammin Tinderistä. Tässä vaiheessa lapsista puhutaan hyvin yleisellä tasolla, eikä monikaan ääneen puhu lapsihaaveistaan, vaikka niitä jo olisikin. Elämäntavoista on vaikea päätellä kuka on raskaana, ketkä vasta yrittävät ja ketkä suunnittelevat, koska kaikki elävät synnittömästi, jumppaavat ja syövät salaattia.
Lisääntymisprojekti
Seuraavassa vaiheessa yhä useampi on siirtynyt haaveilusta itse asiaan, eli lisääntymisprojektin pariin. Hormonaalinen ehkäisy vaihtuu kierron seurantaan ja ovulaatiotesteihin. Vitamiinilisät tuunataan mahdolliselle tulevalle sikiölle sopiviksi ja elämäntapoja nipistetään vielä hitusen terveellisemmiksi, jos vain mahdollista. Vietetään ehkä vielä one last night out, ja vedetään kunnolla perseet olalle. Muuten pidättäydytään visusti kaikista kehoa myrkyttävistä ja hedelmällisyyttä heikentävistä päihteistä ja muista aineista. Tässäkään vaiheessa aiheesta ei juuri puhuta kuin yleisellä tasolla. Naiset tosin huomaavat toisistaan nämä merkit ja tietävät toistensa käyttäytymisen perusteella kuin vaistonomaisesti, kuka lisääntyy seuraavaksi. Varsinkin jo lisääntymään ehtineet raskausveteraanit ovat mestareita näiden merkkien bongaamisessa.
Nuoruus on ohi
Kohta alkaakin toinen toistaa herttaisempien ja yllätyksellisempien vauvakutsujen aalto. Jossain vaiheessa vauvoja syntyy lähipiiriin niin paljon, että kovalevyn tila ei enää riitä kaikkien niiden nimien, laskettujen aikojen, vaippakakkumaksujen, syntymäpainojen ja raskausviikkojen muistamiseen. Hyvä kun muistat omien kummilastesi syntymäpäivät ja kokonimet. Yhdestä pienenestä vauvasta leviävä vauvakuume tartuttaa tehokkaasti ympärillä olevia niin, että kohta aluillaan on ainakin kolme vastaavanlaista palleroa.
Nuoruus on ohi, aikuisuus on alkanut. Halusit tai et, kaikki tämä perheellistyminen vaikuttaa myös niiden ikätovereiden elämään, joille se ei itselleen ole vielä ollut ajankohtaista. Koko ajan harvemmalle kaverille spontaanit kahvit, saatika kaljat töiden jälkeen sopivat aikatauluun. Yhä vähemmän löytyy bailuseuraa viikonloppuna.
Ihminen ei ole saari
Perheellistymistä koskeva sosiaalinen paine muodostuu kahdesta tekijästä:
- Yhteiskunnasta peräisin olevista hyvän elämän normeista ja ihmisenä olemisen, etenkin naisena olemisen roolimalleista. (Joista olenkin jo jauhanut väsymiseen asti. :D)
- Siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että kun kaverit alkavat perheellistyä, muuttuvat kaveriporukoiden sosiaaliset käytännöt, ryhmädynamiikat ja ajanviettotavat sellaisiksi, että ne eivät ole enää ”este” lasten saamiselle. Ne pikemminkin kannustavat siihen. Jos et lissäänny, joudut hankkimaan uudet kaverit tai sitten tylsistyt kuoliaaksi.
Yritin tässä siis ilmaista mielipiteeni siitä, että lisääntyminen tai lisääntymättömyys ovat mitä suurimmassa määrin sosiaalisia kysymyksiä. Syntyvyys laskee osittan koska meillä on yhteiskunnallisten normien ja roolimallien puitteissa enemmän valinnan mahdollisuuksia ja entisaikoja enemmän itsenäisyyttä suhteessa perheeseen tai lähiyhteisöön. Laskua ehkä ylläpitää tuon edellä kuvatun sosiaalisen paineen heikkeneminen myös vertaisten ja oman ikäisten joukossa, kun vauvoja on yhä vähemmän, ja elämänmuutosta ei ole pakko tehdä pysyäkseen porukoissa, tai sitä voi lykätä pidempään.
Ihminen ei ole saari, se on laumaeläin. Halu saada lapsi on ehkä ensin biologinen vietti. Olettaen että lisääntyminen ei tapahdu ykskaks puolivahingossa nousuhumalassa, vaatii toiveen toteutuminen enemmän tai vähemmän aktiivisia toimia. Nykyihminen näkee paljon vaivaa hillitäkseen alkukantaisia viettejään, ja niin se toimii myös lisääntymisvietin suhteen, ehkä kunnes ympäristö viestii hetken olevan oikea ja yhteisö ympärillä on valmis uudelle tulokkaalle. Monelle aktiivisen toiminnan, yrittämisen aika on vasta sitten. Ei siis olisikaan kyse vain siitä, olenko minä valmis, vaan myös siitä, onko ympäristö, yhteisö valmis. Eikä vain se, onko kavereilla lapsia, vaan myös vaikkapa se, ovatko omat vanhemmat valmiita isovanhemmiksi?
Sikiävät ystävät
Miten tämä liittyy minuun? Paljonkin. Tiedän olevani laumaeläin. Moni luulee että olen jotenkin todella itsenäinen enkä välitä siitä, mitä muut mun touhuista ajattelevat. Totta, osittain. Tässä kuitenkin tarvitsin tiennäyttäjiksi niitä hengissä selvinneitä ja onnellisilta näyttäviä lisääntymisveteraaneja, omia sikiäviä ystäviäni.Ystäviäni jotka olivat tämän asian suhteen rohkeampia ja itsenäisempiä kuin minä itse. Olen aika varma, että jos omissa sosiaalisissa ympyröissäni lisääntymisen lykkääminen myöhemmäksi tai jopa vapaaehtoinen lapsettomuus olisi ollut yleisempää, en olisi itsekään siunatussa tilassa. Ainakaan vielä.
Lisätään loppuun vielä, että edellä esitetty tajunnanvirta ei perustu mihinkään edes etäisesti tieteelliseen, vain kirjoittajan mielikuvitukseen.
Lue myös:
Äidiksi osa 1: Nallehaalari ja maailmantuska
Äidiksi osa 2: Totuus tulee humalaisen suusta