Itsetunto eli oman arvon tunne, se on jokaisella ihmisellä erilainen,jokainen kokee oman itsetunnon eri tavoin. En nyt halua papattaa tästä yleisesti vaan ennemminkin avata sitä miten itse olen tuntenut itseni ja miten tunnen itseni nykyisin.

Tämä on yksi elämäni isoimmista asioista puhua, sillä minun itsetunto on määrittänyt niin paljon omasta elämästä ja siitä mitä olen tehnyt ja mitä jättänyt tekemättä vuosien mittaa.

Kaikki lähti varmaan siitä kun menin alakouluun, ja mieleen on jäänyt kertoja kun minua on nimitelty lihavaksi, pulleroksi tms. En muista kuinka usein tätä kuulin, mutta sen verran usein että mieleen on jäänyt se tunne aina sen kommentin jälkeen, sama se oliko se vitsiä vaiko ei. En syytä ketään henkilöä, tuskin kommentoijat itse edes muistaa mitä ovat sanoneet, ja lapsiahan me oltiin ja lapset eivät välttämättä osaa vielä ajatella asioita mitä suustaan päästävät. Olen itse ollut aina herkkä ja ehkä ne kommentit on mennyt enemmän tunteisiin kuin olisi tarvinnut mennä. Uskon että ne lapsuuden kommentit on vaikuttanut elämääni vielä yhä edelleen. Samat fiilikset jatku mulla oikeastaan peruskoulun loppuun. Tunsin itseni usein huonommaksi kuin muut, vaikka totuus on se ettei meistä kukaan ole toista huonompi tai parempi ihminen.

Mulla on aina ollut hirveät paineet miellyttää, ja olla sellainen etten pahoita kenenkään muiden mieltä. Ja olen maailman huonoin sanomaan ei, ja jos sen joskus joudun sanomaan koen huonoa omatuntoa siitä, vaikka on ihan normaalia kieltäytyä jostain asioista, vaikka syy olisikin ’vain’ etten jaksa/ halua nyt tehdä jotain, ilman sen suurempaa selitystä asialle.

Itsetunto ongelmat on aiheuttanut minulle itselle sekä sosiaalisiin suhteisiin ongelmia. Parisuhteessa saatan ajatella, että kuka tahansa on parempi kuin minä ja muissa suhteissa ajatella, että olen tylsää seuraa tai että jos en nyt lähde tekemään jotain, minun kanssani ei haluta viettää enää aikaa. Vaikkakin todellisuudessa ihmiset jotka oikeasti haluavat olla kanssasi, ovat kanssasi, ja ystävät jotka ovat oikeita ystäviäsi ovat ystäviäsi olisi teidän välimatka 1000 kilometriä, tai näkisitte sitten kerran viikossa tai kerran vuodessa.

Lihavuus asiaan palatakseni, tämä ajatus on kulkenut kanssani läpi vuosien, kuin se olisi liimattu minuun. Haluaisin päästä tästä ajatuksesta kokonaan eroon, mutta tiedän sen vievän todennäköisesti yhtä paljon aikaa kuin on vienyt tähän päivään mennessä. Pari vuotta sitten lihoin kymmenisen kiloa, huonojen elämäntapojen, alkoholin, ja pahan olon vuoksi. Olin juuri täyttänyt 18 ja baari oli maailman hauskin paikka, ei kiinnostanut mitä söin, en liikkunut sen kummemmin, sieltähän sen paino sitten tulikin yllättävän nopeasti. Voin silloin itseni kanssa todella huonosti, fyysisesti kuin henkisestikin.

Seuraavana vuonna tapasin ihmisen jonka elintavat ja elämänasenne oli ihailtavat. Hän ei halunnut muuttaa minua,mutta sai minut itse ajattelemaan muutosta. Se lähti pienistä valinnoista, ja lopulta perehdyin hyviin elitapoihin kunnolla, en mitenkään painostettuna vaan ihan omasta halustani.Halusin voida hyvin fyysisesti. Tämä ihminen kannusti minua, ei mitenkään käskenyt minua aloittamaan elämään erillä tavalla kuin elin. Halu syödä hyvin kasvoi kun huomasin kropassa muutoksia, niin näkyviä kuin sisäisiäkin.

Tällähetkellä olen pudottanut ne ’kesäkilot’ ja melkein puolet lisää, kaikki lähes pelkällä ruokavaliolla. Tarkoitukseni ei ole mitenkään kertoa kuinka kenenkin tulisi elää, vaan jakaa minun ’tarina’ lyhyesti. En vieläkään ole hyväksynyt omaa kroppaa kokonaan, vaikka paino onkin pudonnut. Minulla on yhä huonoja päiviä jolloin en halua katsoa peiliin lainkaan, ja sitten niitä päiviä kun voin jopa katsoa sinne vähän pidempäänkin. Tottakai itsetunto ei liity pelkästään ulkonäköön, ei todellakaan, ulkonäön muuttaminen siihen suuntaan mihin olen halunnut on vain osaksi lieventänyt näitä ongelmia, ei poistanut niitä. Enkä väitä että mieleni olisi ’terve’ näiltä osin vieläkään. Minulla on juurtunut ajatus päässäni joka vain ajanmittaa kuihtuu pois. tottakai ajattelen välillä sitä onko asiat täysin samalla tavalla kuin kaksi vuotta sitten jos saisinkin kilot takaisin. En tiedä, voi olla. Mutta tällähetkellä voin ihan hyvin, ja haluan keskittyä tähän hetkeen elämässäni.

Olen onnellinen siitä,että nykyään on tämä ’vartalo positiivisuus’ eli jokainen keho on kaunis sellaisena kuin on. Ja niin se myös minusta pitäisi ollakin. Vaikka olen itse laihduttanut,en koe että laihduttaminen tai hoikka vartalo on ainoa oikea. Tottakai haluan puhua terveyden puolesta, mutta  vartalo ei välttämättä kerro siitä mitään. Minun mielestä itseä kuuluisi rakastaa sellaisena kuin on, ei 20 kilon päästä. Jos omistaisin hyvän itsetunnon ja olisin sinut itseni kanssa ja elänyt muuten hyvin, en olisi sitä varmaan tehnyt, vaikka pidän siitä olosta mikä tulee siitä kun jaksan tehdä asioita. Ainahan ulkonäkö ei kumminkaan kerro ihmisen elintavoista tai ylipäätään terveydestä mitään. Minulla itsellä henkilökohtaisesti elintavat silloin olivat vain aivan retuperällä, valitettavasti.

toivon todella että joku päivä pystyn rakastamaan itseäni ja tätä kehoa jossa elän oli se sitten kaksikymmentä kiloa lisää tai ei. Haluan voida itseni kanssa hyvin, en vaan fyysisesti vaan henkisesti myös. Päänupista kaikki kumminkin lähtee, ja itse koen sen olevan tärkein terveyden kannalta.

Ehkä tämä teksti kertoo minun nykyisestä itsetunnosta jotain. Ehkä se on parantunut hieman, ehkä uskallan nykyään sanoa asiat mitä ajattelen ääneen. Ehkä suunta on ylöspäin. Ja olen onnellinen siitä, vaikka matkaa vielä on. Tämä kirjoittaminen saa avamaan tätä ajatusten arkkua ja ajattelemaan itsekin omia ajatuksia, mulla on toisaalta tämän jälkeen helpottunut olo vaikka aihe ei ole helpoin mahdollinen.

Haluan vielä toistaa, ettei minun tapa ole ainoa oikea tapa. Se on tapa joka on auttanut minua, se ei välttämättä auta sinua samalla tavalla. Haluan vaan sanoa sen, että tee elämässä valinnat siksi että sinä haluat, että haluat itsellesi hyvää, ei sen takia että joku tai jokin painostaa sinua tekemään. Tee asioita joista itse nautit ja jotka tekevät just sinut onnelliseksi. Tämä on hyvä muistisääntö itsellekin, kun sitä ei aina itsekään muista.

Seuraavaan tekstiin, heips!

Venla

Kuka minä olen?

Hyvä kysymys,en itsekään vielä tässä iässä osaa sanoa. Sen verran kumminkin osaan kertoa, että olen 20 vuotias nainen, vihaan tuota sanaa itseni kohdalla joten käytetään ennemmin sanaa tyttö. 20 vuotias tyttö lapista, viimevuonna valmistunut liikunta-alan ammattilainen ammattinimikkeellä liikuntaneuvoja ja lisäksi personal trainer. Silti tällä hetkellä ainakin tuntuu, etten tule jatkamaan liikunta-alalla, joten alastani on lähinnä hyötyä oman hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja muutamien muiden henkilöiden kanssa joille olen ruokavaliot väsännyt tässä vuoden sisällä.

Mitäs muuta osaan kertoa, no.. tällä hetkellä työskentelen päiväkodissa ryhmäavustajana kevään loppuun ja heinäkuussa minua odottaa naisten vapaaehtoinen asepalvelus Sodankylässä. Sitä odotan innolla, vaikka tietynlainen pelko siinäkin ajatuksessa on mukana tottakai.

Minulla on perhe, siihen kuuluu isäni, veljeni ja äitini. Toki ei enää saman katon alla. Tämän myötä elämääni on tullut myös muitakin ihmisiä joita opettelen kutsumaan perheenjäseniksi. Lisäksi minulla on poikaystävä joka saapui elämääni vuosi ja muutamakuukautta sitten. Me olemme vastakohdat toisillemme, mutta sen verran samoja arvoja löytyy että siedämme toisiamme..:) no ei.. en vaihtaisi kyllä päivääkään mitä hänen kanssaan olen viettänyt. Elämääni kuuluu myös kavereita ja muutama läheinen ystävä. En olisi minä ilman ketään edeltämainittuja. Ihminen tarvitsee ihmistä, valehtelisin jos väittäisin pärjääväni yksin.

Blogia ajattelin alkaa pitämään ihan itseni takia. Sen takia että saan jakaa omia ajatuksia sitten yhdelle tai useammalle ihmiselle jos kellekään. Tärkeintä minulle on tämä prosessi kirjoittaa, sama se lukeeko kukaan tätä kunhan saan avata omia ajatuksiani. Olen joskus pari vuotta sitten tehnyt youtubeen videoita, mutta omien epävarmuuksieni takia olen piilottanut videot, enkä ole vielä uskaltanut aloittaa uudelleen. Ehkä sekin päivä joskus koittaa, kun ei enää kiinnosta mitä muut oikeasti ajattelee siitä mitä teen. Olen kyllä sitä mieltä että jokainen saa ja jokaisen pitäisi tehdä asioita mitä itse haluaa ja mikä tuntuu itselle hyvältä, välittämättä siitä mitä tuntemattomat ihmiset siitä ajattelevat. Tuntemattomien mielipiteillä pitäisi kumminkin olla vähiten merkitystä tässä elämässä, sinun omassa elämässä. Jokainen elää kumminkin itselleen, ei kenenkään tarvi elää kenellekään toiselle ellei se just ole sitä mikä tekee SINUT onnelliseksi. Eikä kenenkään toisen vuoksi tarvitse muuttua.

Menipäs jaaritteluksi.. niin kuin minulla yleensäkin kun aloitan selittämään jotakin.. Siinä kumminkin Minä näin yksinkertaisuudessaan. Avaan postauksissa mieleni mietteitä vähän enemmänkin kunhan vain pääsen vauhtiin tässä bloggailussa. En lupaa kauanko jaksan kirjoittaa, tämä voi olla viikon hauskaa jonka jälkeen en jaksa tai sitten useamman vuoden harrastus. En jaksa ottaa stressiä tästä vaan kirjoitan kun mieleni tekee ja kun tämä tuntuu hyvältä. Haluan ehkä pyhittää tämän blogini omien mielipiteiden esiin tuomiseen ja jonkunlaiseen kannanottoon tähän nykymaailmaan. Tottakai kirjoitan myös itsestäni ja siitä mitä puuhailen elämässäni. Yksinkertaisuudessaan kirjoitan siitä mistä haluan oli sitten tekstissä sitten yhtään järkevää ajatusta tai sitten täynnä pelkkää järkeilyä mikäli sellaiseen kykenen….:)

Ja jälleen meni höpöttelyksi, mutta sekin on yksi osa minua.. joten mitäpä tuosta. Joten seuraavaan tekstiin. Heippa!

-Venla