Satunnaisia totuuksia minusta
Näin mukavan postauksen tästä aiheesta ja uskaltauduin kopiomaan idean. Tarkoituksena kertoa itsestäni jotain sellaista, mistä ei ole aiemmin ollut puhetta.
Mahdoitko jo tietää, että
Nukkekotitarvikevarastoni on iso. Liian iso. Pystyisin hyvinkin kalustamaan ja tuunaamaan näillä tarvikkeilla ainakin yhden (ellen kaksi) nukkekotia. Kun toisen roska on toisen aarre, on aarteita kertynyt. Perusperiaatteksi olenkin asettanut, että yhtä roskaa saa vastaisuudessa olla vain kaksi (nyt niitä on ainakin 5 per lajike). Liikaa. Ostan myös nukkekotipuuhiini työkaluja. Osaa en ole koskaan ottanut paketistaan pois. Näyttävät aika vakuuttavilta työhuoneen hyllyssä.
En syö ostereita. Ikinä. Missään muodossa. Joku joskus ihmettelee, että miksi. Minusta ihmisellä saa olla periaatteita. Tämä on minulle yksi. Ajatus siitä, että joku ”potkaisee” nielussa alas mennessään on kuvottava.
Pahin tietämäni haju on peräisin työvuosilta. Lyijykynän teroitusroskan ja omenasta jääneen röntin hajun sekoittumien keskenään työhuoneessa. En tiennyt silloin pahempaa enkä vieläkään. Biojätepussissa lillivän kuoritun perunan haju kilpailee kohdan 2 kanssa.
Biojätepussin vieminen pihan roskikseen sille kuuluvaan jäteastiaan on vastenmielistä. Teen sen päivittäin, jotta siihen ei kertyisi liikaa painoa. Pussi voi vaikka isosta painosta hajota. Tiedän sen kokemuksesta. Pelkään myös, että sen sisältö alkaa jotenkin käydä.
Kahvinkeittimeen unohtuneen vanhan kahvin haju saa pahalle tuulelle. Se edellyttää välitöntä tuuletusta. Siitä tulee herkästi sanomista. Toinen ei siedä hajua, toinen valittaa, että tulee kylmä.
Sain (tupla) sakot ajaessani Sarka-museoon. Vuosia sitten. Kyydissä silloiset pienet pojat ja kotiprofessori. Takaisin tullessa sain sakot uudelleen. Ihan samalla kohtaa. Joka kerta ohi ajaessamme saan asiasta muistutuksen.
En juurikaan ole huolellinen käyttöohjeiden lukija. Siitä on seurannut monta pulmaa.
Elämä on.
Terveisin EijaL