Mitä jos olisit 90-vuotias?

Leikitään, jooko, että olet 90-vuotias. Elät omassa kodissasi yhtä iäkkään puolisosi kanssa ja pärjäätte itsenäisesti. Leikisti jooko sinulla ja puolisollasi ei ole tietokonetta, ei älypuhelinta. Asioitte itse kaupassa ja apteekissa ja käytte varaamassa terveyskeskukseen ajat paikan päällä, jonotatte vuoroanne. Pankistakin haette, leikisti jooko, käteistä rahaa kerran kuussa. Lähiomaisten kauhuksi toinen teistä ajaa autoa.

Leikitään jooko sitten , että tulee semmoinen virus, että et saa mennä ulos ollenkaan. Tai  leikisti jooko, sinun tytär tulee ja sanoo, että ulos p i t ä ä mennä, mutta ei mitään muuta saa tehdä. Eikä mihinkään kauppoihin tai apteekkeihin mennä. Eikä ihmisten kanssa jäädä juttelemaan. Niitä pitää väistää.

Leikitään jooko sitten vielä, että sinun kotitalossa alkaa julkisivuremontti ja sinä joudut muutamaan kodistasi pois ainakin vuodeksi. Leikisti jooko sinun tyttärellä on kakkosasunto, jonne pääsette, ja sitten leikisti jooko se tytär auttaa ja käy kaupassa ja kuljettaa maski naamallaan, minne milloinkin tarvitaan.

Leikisti jooko vielä se virus vaan jatkuu ja omaan kotiin on ikävä, vaikka sinne ei voi mennä. Ja sitten vielä leikitään, että sinulle tulee sairaus, jonka myötä toimintakykysi laskee ja otat rollaattorin käyttöön. Yksin et voi mennä aurinkoisesta päivästä nauttimaan. Ja sitten sinun puolisolle tulee tilanne, että leikisti jooko, hän ei enää voi ajaa autoa.

Sinulle tämä on ihan leikisti-jooko – tilanne, mutta mummolle ja vaarille ihan totta.

Aika likeltä (välimatkaa asuntojen välillä 3 metriä) olen ihmetellyt, miksi tässä palveluverkostoyhteiskunnassa kukaan ei tarkista omatoimisen pärjäämisen tasoa. Ihan pyytämättä hiukan kyselisi? Selvää on, että itsenäiseen elämään tottunut vanhus ei mitään oma-aloitteisesti kerro.  Se pitää nyhtää irti. Itse pitää pärjätä.

Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus pysähtyä miettimään ja kysyä ”Miten siellä kotioloissa pärjätään”?

Terveydenhuollossa 90-vuotias asioi melkoisen usein. Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus pysähtyä miettimään ja kysyä ”Miten siellä kotioloissa pärjätään, tarvitaanko jotain omatoimisuutta tukevaa? Miten kuljette asioinneilla? Onko kotona kynnyksiä? Onko keittiö asianmukainen ja turvallinen? Onko kylpyhuoneessa suihkutuolille käyttöä, auttaisiko tukikahva?

Loppujen lopuksi kyse on ihan arkielämästä. Ei tarvitse olla  erikoiskoulutettu asiantuntijaterapeutti, jos kysyy, leikisti jooko vaikka, onko teillä kotona paljon kynnyksiä. Tai leikisti jooko nyt kysytään, että pääsettekö itse vielä suihkuun. Tai että kuka teillä tekee ruuat?

Palveluja on, jos niistä tietää. Voi soittaa, jos onnistuu yhteyden puhelinaikoina saamaan – ja jos onnistuu ilmoituksen lehdestä huomaamaan. Niin ja tietysti: Palveluista voi lukea www-sivuilta. Anomuslomakkeet ovat tulostettavissa. Ne voi myös toimittaa verkon kautta.

Tässä leikissä, jooko, sinulla ei kuitenkaan ole tuota mahdollisuutta. Niistä vaan et tiedä.

Mitä todennäköisimmin ainakin seuraavat asiat auttaisivat sinua 90-vuotiaana:

Fysioterapia (tasapaino, koordinaatio, lihasvoima) liikkumista ja istumaan nousua helpottamaan.

Liikkumisen apuvälineet

Pirkko (Pirkko on rollaattori) on osoittautunut ihan parhaaksi kaveriksi. Pirkko on kevyttä mallia, helposti koottava. Mummo tykkää. Myös minä tykkään. On turvallinen.

Kylpyhuoneen tukikahva  imukupilla kiinni seinään ja hyvin pelaa. Pääset turvallisesti istumaan suihkutuolille ja siitä pois.

Kodin keittiön ja kylpyhuoneen kunnostus

Keittiöön tarvittavan mikron osalta avustusta ei myönnetty. Perusteena oli, että se ei ole välttämätön eikä iäkkäät yleensä osaa mikroa käyttää.

Leikisti, jooko, et tiennyt että on olemassa  Korjausavustus kotona asuvien iäkkäiden asunnon korjauksiin. Ei sitä kukaan mainosta. Sivumennen jostakin selvisi, että mahdollisuus Ara-avusteiseen remppaan oli. Hakemussulkeiset olivat melkoiset, talousasiat setvittiin millilleen ja monisivuinen perusteluosa havainnekuvin laadittiin. Viranomaisten puolesta suoritettiin kotikäynti. Ihan itse suunnittelin keittiön. Tuli muuten hyvä ja järkevä, vaikka tila on pieni ja hankala.

Älyttömin päätös ikinä oli, että keittiöön tarvittavan mikron osalta avustusta ei myönnetty. Perusteena se, että se ei ole välttämätön eikä iäkkäät yleensä osaa mikroa käyttää. Sama koski astianpesukonetta, vaikka  käytössä oli ollut astianpesukone (tosin ihan pieni, sellainen rousku pöytämalli).

Mietipä edes hetki, leikisti jooko, niitä vanhuksia, joille ateriapalvelu tuo ruuat kylminä ja ne voisi hyvinkin lämmittää kätevästi mikrossa kuljetusastiassaan.

Haloo?

Elämä on.

Terveisin EijaL

PS: Tosielämässä tuo mikro ja uusi astianpesukonekin hankittiin ja niitä opittiin käyttämään. Iso apu mummolle, joka ruokahuollosta vastaa.

Lue lisää: https://www.lily.fi/blogit/elama-on/vaara-vaanii-vanhuksia/

Kuva: E Luoto/ Vaiheessa (Roombox 1:12)