Ihan itse kauppaan – Elämää vanhusten kanssa

Tätä on odotettu. Että päästään kauppaan ihan itse. Mummo ja vaari saivat neljännen piikkinsä, ja olin luvannut, että sen jälkeen noin viikon päästä pääsevät itsekseen tekemään viikko-ostoksensa. Vanhukset tarvitsevat itsenäistä toimintaa.

Tämän kuvan olen näppäissyt kun vielä olin työelämässä. Kaunis, mutta jotenkin nyt mielenmaisemaa kuvaava. Ina lohduttomuutta.

On vain yksi kauppa, jossa käydään ja se on markkinoiden edullisin. Tarjousvihkoa luetaan tarkasti ja lista kirjataan paperilappuselle. Ei siis mihinkään repäisykierrelehtiöön, vaan esim pankin tiliotteen tuoneesta kirjekuoresta revittyyn lappuun. Kaikesta säästetään (lehtiökin on, tiedän , koska olen semmoisen hommannut). Katastrofin ainekset ovat olemassa, koska mummon mukaan heille ei ole pitkään aikaan tullut ko tahon tarjouslehteä.

Onneksi meille on. Kuljetan sen heille joen yli paikallisen sotilaskotiyhdistyksen  tapahtumasta ostetun hernekeiton kanssa. Ollaan tyytyväiset.

Sovitaan viikko-ohjelmaan (minun tekemä viikon tapahtumalistaus) kauppareissu. Torstaina klo 12.00 lähtö pihalta. Tietää kyllä ruuhkaa, mutta mentävä on. Pääsiäinen on asia, josta varten hankitaan jotain hiukan tavallisuudesta poikkeavaa.

Sitä ennen niin tyypillinen keskustelu.

-Sopiiko nyt, että torstaina klo 12.00 lähdemme pihasta. Pääsette nyt sitten ihan itse kauppaan. Asia kirjattu listalle.

-Sopii, onpa kiva.

Eilen (aika lailla spektaakkelimaiseksi muodostuneen fysioterapiareissun jälkeen) sovimme vielä, että huomenna mennään. Että voidaanko lähteä jo varttia vaille? Minulle tullut mökille porakaivon puhdistuksen arviointi, ja sinne pitää ehtiä ajoissa. Sopii se.

Illalla soi puhelin. Reippaasti siellä mummo soittaa ja kertoo, että nyt on kauppalista valmis, että oli kiva, kun toit sen mainoslehden. Otatko nyt tämän?

Menen ihan sanattomaksi.

-No en minä sitä listaa tarvitse.

On hetken hiljaista.

-Niin, oliko se niin, että me itse mennään (pääsevät siis) kauppaan?

-Oli, juuri niin se oli, kun rokotus on saatu.

-Voi kun kivaa, et sitten tarvitse tätä listaa.

-Niin en todella. Tulen varttia vaille kaksitoista pihalle. Että nähdään pihalla.

Minulta pääse ruma sana. Monta. Olen uskonut ja luottanut siihen, että mummo ja vaari selviävät tasan niin kauan, kun mummon ajatuksenjuoksu ja muisti pelittää. Tajuan kirkkaasti. Vanhukset tarvitsevat itsenäistä toimintaa. Se pitää heidät elämässä kiinni.

Itken.

Elämä on.

Terveisin EijaL