Keittiöremontti – kevään iso haaste

Kakkosasuntomme tyhjennyttyä (mummo ja vaari pääsivät takaisin omaan kotiinsa) katselin tilannetta ja totesin, että nyt on aika raikastaa sen keittiötä. Keittiö on tehty 1994 edellisen perheen toimesta eikä se enää vastaa tarpeisiin. Haaveilen 50-luvun tyylistä. Talomme on rakennettu vuonna 1953.  Rempattava tila ei ole suuren suuri. Ja siksi juuri haasteellinen. Kapea, työskentelytilaa ei paljoa ole. Mutta tuohon aikaan kuitenkin perhekeittiö. Keittiöremontti vaatii tarkkaa suunnittelua.

Keittiön tiskiallas ja liesi
Keittiön tiskiallas ja liesisivu. Korkeus on vain 86 cm, joten liesituuletin osuu otsaan ruokaa tehdessä. Kaapistojen ottimet vaihdoin putkirempan yhteydessä 2012. Silloin myös välitila sai uudet laatat.

Olen mitannut ja piirrellyt ja listannut toiveeni. Pyytänyt tarjouksia. Teen vertailuja. Tavoitteena on ”kesäksi valmista”.

Ikäväkseni on todettava, että koin välillä tulleeni ulosheitetyksi oman ideani kanssa.

Arvaatteko, mikä on muodostunut vaikeaksi? Vanhan ajan leivonta-alusta on  saanut monet palveluntuottajat kohteliaasti (osan vähemmän kohteliaasti) sanomaan, että ei sellaisia ole. Ikäväkseni on todettava, että koin välillä tulleeni ulosheitetyksi oman ideani kanssa.

  • No teillä lukee verkkosivuilla, että toteutatte asiakkaan mittojen ja toiveiden mukaisen keittiön.
  • No mutta se on sitten kustannuskysymys, kehtasi eräskin todeta, kun kävin paikan päällä alustavasti asiaa selvittämässä.
  • No jos rahalla selviää, niin teettekö sitten?

Ei vastausta. Sinne en enää muuten menekään. Koskaan.

Haussa ja suunnitelmissa siis 50-luvun retrokeittiö.

Keittiön työtaso ja tapetti
Keittiön toisen sivun työtasoa on vain 140 cm. Tapetti on laitettu putkirempan yhteydessä vuonna 2012. Sitä en vaihda.

Haussa toimija, joka pystyy säästämään kauniin tapettini. Toimija, jolla on verkostossa sähkömies, putkimies ja lattiahionnasta selviävä taho.Kotikaupungista onneksi löytyy tahoja, jotka ymmärtävät tarpeeni.

Tapiovaaran sirot kalusteet
Tämä pöytäryhmä on suuri aarteeni. Tapiovaara teki pieniin keittiöihin sopivan pöydän ja tuolit. Käytännössä liian matalat. Mutta kauniit. Ajan patinaa on kunnioitettu.

Aika iso juttu tästä sukeutuu. Onneksi eläkkeellä ehtii.Keittiöremontti vaatii tarkkaa suunnittelua.

Elämä on.

Terveisin EijaL

puheenaiheet ajattelin-tanaan sisustus oma-elama
Kommentit (4)
  1. Remontointi on iso palapeli - hyvä suunnittelu on kaiken a ja O
    27.4.2022, 17:00

    […] on iso palapeli. Ja kun itse ei juurikaan mitään tehdä, niin hyvän tiimin löytäminen on lottovoitto. Odotusaika oli tilauksesta 5 viikkoa. Sen aikana tehtiin lattia […]

  2. Keittiöremontti vaati myös lattiaremontin. Omatoimisuutta tarvittiin.
    16.3.2022, 17:00

    […] selkeä. Pätee muuten parisuhdekiemuroissa myös. Niin on tässä meidän keittiöremontissakin. Uutta pintaa ja kaappeja tulee 5 metriä. Ei ole paljon. Sotkua syntyy senkin edestä. Odotusta riittää pääsiäiseen asti, oikeastaan […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *