Kohta omaan kotiin – Elämää vanhusten kanssa

Tätä joulua taidetaan odottaa kiivaammin, kuin mitään muuta muutamaan vuoteen. Mummo ja vaari ovat asuneet sijaisasunnossa neljän askeleen päässä, kun oman kotitalon julkisivuremppa loi sellaiset olosuhteet, että niissä ei 90-vuotias olisi selvinnyt.

Vanhusten itsenäinen asuminen ja sen tukeminen on todella tärkeä asia.

Kohta on valmista. Ollaan käyty ripustamassa verhot, laittamassa astiat  oikeille paikoilleen. Kaikki pitsiliinat pöydillä ja koriste-esineet millilleen ojennuksessa. Vielä imurointi ja lattiat kostealla.

Itse asiassa ei puutu enää kuin kulku omasta ulko-ovesta.

Piha on vielä johtoa, koroketta ja työmiehinä täynnä. Itse asiassa ei puutu enää kuin kulku omasta ulko-ovesta. Vielä pitää kiertää toisen portaikon kautta, avata kahden siivousparvekkeen ovet, nostaa jalkaa korkeiden kynnysten yli ja sitten omalla hissillä omaan kerrokseen. Joka päivä, ilta ja ainakin osa yöstä pohditaan.

• Kyllä me jo voidaan muuttaa. / Ette voi, ette pärjää turvallisesti sisään ettekä ulos.
• Missä kaikki matot ovat? / Ei voida laittaa kulkureitille mattoja.
• No ainakin pitää olla matto TV-huoneessa.

Laitan sinne maton. Kun mummo ”hiihtää” TV-huoneen poikki katsomaan ikkunasta likeistä rakennustyömaata, on matto jaloissa kaksinkerroin. – No, näetkö nyt miten käy?Mummo istuu tuolille, katsoo hämmentyneenä maton kipparalle mennyttä reunaa.

• Niin että tämä on vaarallista. Että jos matto pitää olla, sen täytyy olla sellainen, joka imeytyy lattiaan kiinni.
• No niin varmaan.

Muutokset huolettavat

Vaari on huolissaan eteisen muutoksista.

• Missä se pikkukaappi on? / No se on viety pois (asia käyty läpi ainakin monta kertaa, aina asunnolla käydessä). Mummo sanoi ihan itse, että sen saa laittaa pois (minun kielellä roskiin, oli rikki ja kulahtanut). Että se on viety roskiin, mummo sanoi, että vinttiin ei viedä.
• Missä ne tavarat kaikki on (kaikki siis todella on tallella)?

Tavaroiden joukossa on avainnippu, jossa on ikivanhoja avaimia (uskoakseni mökin avaimet), joita aiemmin oli ainakin 5 erilaista. Nyt on vain yksi. Tämäkin asia on käyty läpi ties kuinka monta kertaa. Mummolla ja vaarilla on uusi avain mökille, se yksi ainoa.

• Mitä avaimia nämä on? / Ne on vanhoja mökin avaimia, heitä metalliroskiin.
• Ei avaimia voi heittää noin vain pois, joku voi löytää ja arvaa, että ne on mökin avaimet. / Ei ne enää sovi mihinkään. Mökillä on vain yksi avain joka oveen.
• Mutta onko sinne ylävarastoonkin sama avain? / No on on.
• Ja nyt pitää lähteä. Takki päälle ja ulos.

Ihan voittajfiilis.

Pihalla totean vielä kerran, että  omaan kotiin ei voi muuttaa ennen kuin ulko-ovi ja sen ramppi on valmis (kiitos siitä, että se on tajuttu suunnitella). Kuljetaan vierekkäin, mummo keppinsä kanssa minuun toisella kädellä tukien.

• Kyllä tämä on hankalaa.

Mummo myönsi ääneen. Ihan voittajfiilis. Kunnes siten aamulla alkaa jahruaminen ties kuinka monennen kerran.

• Että kyllä sinne jo voisi muuttaa. Edes jouluksi kotiin.

Siinä meni se fiilis. Olen ihan samaa mieltä. Jouluksi kotiin. Menen tänään työmaalle ja kyselen aikatauluista. Vanhusten itsenäinen asuminen on todella iso asia. Niin heille kuin meillekin. Oma koti kullan kallis. Itsenäinen asuminen on vanhuksille tärkeä asia.

PS:  Vaari kävi heittämässä vanhat avaimet Aurajokeen. Että kukaan ei vaan saa niitä ja mene mökille. Siis sinne, jossa on lukot vaihdettu ja jonne on vain yksi avain.

Elämä on.

Terveisin EijaL