Kolmen päivän kotivara – Mitä kaapeissasi on?
Nyt se on tehty. Kaapit putsattu vanhentuneista elintarvikkeista (ryynit, riisit, jauhot ja muut) ja luotu pohja sille, että pärjätään elintarvikkeiden suhteen 72 tuntia ilman suurempaa hätää. Kolmen päivän kotivara turvaa arjen. Kolmen päivän kotivara on hyvä olla jo vaikka ihan sen vuoksi, että sairastuu eikä pääse kauppaan. Ohjeita asiaan löytyy. Meillä asiaan liittyy tietysti kotiprofessorin pieteetillä laatima exel-taulukko, jossa on kirjattuna myös paitsi tarvikkeen määrä/paino , niin tietysti myös ”parasta ennen päivä”. Hyllyihin asetin ne niin, että alimmassa hyllyssä on ensin käytettävät ja mitä ylemmäs mennään, sitä kauemmin on säilyvyyttä. Joissakin pakkauksissa oli päiväykset mukavasti laitettu niin, että sain sen näkymään hyllyn etureunaan. Kotivara tarkoittaa myös, että elintarvikkeita käytetään ja uutta ostetaan tilalle. Kotivara ei ole erillinen hätävarasto. Vesi on tärkeää monestakin syystä. Juomavettä kannattaa hankkia varastoon muutama pullollinen.

Miten valmistaa ruokaa sähkökatkon aikana?
Tämä oli meille helppo. Varastossamme on partiolaisten retkikeitin ja löytyipä myös sen tarvitsemaa spriitä. Löysin itseni miettimästä, pitäisikö hankkia toinen. Nimittäin joudun (jos katkoksia tulee enemmänkin) valmistamaan ruokaa myös mummolle ja vaarille.
Kotivaraan on hyvä hankkia vettä
Olin hämmästynyt, miten pitkät säilyvyysajat on pullotetussa vedessä. Nyt niitä on.
Ostoslistalle meni lisäksi kannelliset ämpärit, vaikka meillä koronapandemian alussa jo hankittiin hanallinen kanisteri.
Paristoilla toimiva radio turvaa viranomaisohjeiden seuraamisen
Sellainenkin löytyi ja löytyi myös siihen sopivat paristot.
Ostoslistalle siirtyi taskulampun ja kunnollisen otsalampun hankinta. Mökillä on jo yksi. Mummolle ja vaarillekin tarvitaan taskulamppu.
Nämä asiat saatiin tänään mietityksi.
Tärkeä oivallus tämän urakan aikana oli, että kotivara ei ole erillinen hätävarasto. Kyllä harmitti huomata, että meillä kaappeihin oli jäänyt mitä monenlaisimpia tarvikkeita vanhentumaan.
Elämä on
Terveisin EijaL
Voit tutustua Kolmen päivän kotivara-asiaan esimerkiksi Marttojen sivulla https://www.martat.fi/marttakoulu/ruoka/kotivara/
[…] Kolmen päivän kotivara – Mitä kaapeissasi on? […]
Meillä nykyiseen kotivaraan kuuluvat lähinnä makaronit, riisi ja kauraryynit. Niitäkin pussillinen jokaista :). Myös papuja ja linssejä löytyy. Pitää kunnostautua jossain vaiheessa.
Minna
Kyllä! Kannattaa pohtia.