Oikein oma päivä – Elämää vanhusten kanssa

Minulla oli keskiviikkoon  suunniteltu ihan oma päivä. En kertonut edes mummolle, että olen tulossa kaupunkiin.  Päätin, että vain sitten nopeasti ennen mökille paluuta käväisen  sanomassa heit.

Maisema riippumatosta
Tämä näkyy, kun olen riippukeinusssamme. Huumaavaa.

Kertasin kotiprofessorille monta kertaa jo ennen mökiltä lähtöä, että minulla on sitten omia töitä, että tietää sitten minun ajankäytön. Pitää kirjoittaa vesiosuuskunnan vuosikokouksen pöytäkirja, toimittaa se eteenpäin ja ottaa yhteyksiä pariin kokouspaikkaan tulevien kokouksien tiimoilta. Lisäksi pitää kirjoittaa järjestäytymiskokouksen pöytäkirja. Ja päivittää blogia, jossa harmittavasti on jäänyt muutama julkaisupäivä (keskiviikko ja lauantai ovat minun päiviäni) hyödyntämättä. Syynä mökkipuuhat, kaislanpoltto ja ison kaivetun vesiliittymän umpeenluonti. Ja olihan siinä pikkuneitikin säilössä yhden yön yli.

Kun yritin lähtä kotiin, autoni ei käynnistynyt. Kotiprofessori oli jo mennyt. Onneksi mökkitalonmies tiesi tahon, joka tuli ja käynnisti autoni. Ajoin sen suoraan Akkupoikien pihalle ja se yöpyi siellä. Aamua varten herätyskello soimaan klo 7.00  ja Akkupojille klo 8.00. Sovin uuden akun laittaamisesta ja hakevani sen klo 14.00. Siiheksi olisin nimittäin (omasta mielestäni) ehtinyt kirjoittaa pöytäkirjat ja tehdä muutkin tarpeelliset kotihommani.

Sitten soi puhelin ja luvataan tulla asentamaan mummolle sänkyyn siirtymistä helpottava kahva. Että suunnilleen ihan hetikohta melkein tullaan. Pöytäkirjan runkoa olen aloitellut…

Eipä muuta kuin liikeelle. Hätäinen lounas, eilistä spagettia oli onneksi juuri minun verran. Kotiprofessorin kyydissä oman auton luo  klo 11.00 (oli onneksi valmiina), siitä kauppahallin ompelimoon mummon korjattuja housuja hakemaan, siitä mummon ja vaarin luo. Kello oli 11.50. Eteisessä rapisi jalkojen alla, imuroinnista näytti olevan aikaa. Vaarin innokkuus kotitöihin on laskenut, aamuinen kahvinkeittimen  jäännöskahvikin jo haisi, ei ollut muistettu tiskata. Eipä muuta kuin pölymimuri käteen, pikasiivous, kylpyhuoneen pesu ja pölyjen pyyhintä.

Siirtolaitteen asentaja tulee klo 12.30 ja homma hoituu nopeasti, juttelee vielä ystävällisesti vaarin kanssa kaiken päälle ja toivottaa hyvää kesää.

Suunnitelmat muuttuvat lennosta

Alan suuntautua minäkin kotia päin. Mutta sitten:

-Että tässä olisi apteekkilista.

-Milloin ne tarvitaan?

-No tällä viikolla.

Hyvästi pöytäkirjat ja muut työt.

-No haluatteko itse lähteä apteekkiin?

Hellyn, kun näen miten mukavalta se heistä tuntuu.

Niinpä mentiin apteekkiin. Vaari jäi tulomatkalla omalle kävelylleen ja minä saatoin mummon kotiin. Kun kotivaatteet oli päällä ja asiat selvitetty (Kela-kortti oli hväinnyt, löytyi kuitenkin, oli väärässä paikassa laukussa), kello oli melkein 14.00.  Alkuperäisen suunnitelman mukaan tähän aikaan olen ajamassa kohti mökkiä, jossa kotiprofessori jo  peittää vesiputkikaivantoa.

Minä istun ja kirjoittelen. Melkein itken. En tiedä, onko tämä lapsellista vai itsekästä vai mitä. Mutta minulla piti olla ihan oikein oma päivä. Vanhusten kanssa suunnitelmat muuttuvat nopeasti. Se on hyvä oivaltaa.

Elämä on.

Tervisin EijaL

puheenaiheet ajattelin-tanaan oma-elama ystavat-ja-perhe
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *