Päätin jatkaa mukavaa ”sarjaa” eli 3 x kuukauden kuva -haastetta, jonka alunperin löysin Nadinen blogista. Tammikuu on tuonut uutta tullessaan. Arki ja sen ilo on pienestä kiinni. Mummon ja vaarin kotiin toimitettava ateriapalvelu ravitsee heidät 4 kertaa viikossa. Merkitsee lisää vapaata minulle. Niin luulisi. Kuukauden huippuhetki koettiin kodin edustan parkkipaikalla, jossa naisenergia oli voimissaan.
Tarkoituksena on tässä haasteessa kerran kuussa julkaista kolme eri kuvaa, joiden kategoriat ovat:
Arkikuva
Kuukauden huippuhetki
Ei mennyt kuin Strömssössä
Tässäpä minun tammikuuni
Arkikuva
Arkeani ryydittää mummon ja vaarin asioiden hoito, kuljetukset jumppaan ja lääkärille, kauppa- ja apteekkireissut. Vaikka ateriapalvelu pelaa, ja ruoka on mukavaa kotiruokaa, jää jäljelle vielä tuon valmisruuan lämmitys ja muuta avustamista liki päivittäin. Välillä sentään ehdimme piipahtaa mökillä, josta kuvani on.
Tehokkain tapa on peittää pumpun ulkoyksikkö, laittaa sisällä lämmöt huippuunsa , ja kun tila on lämmennyt, laittaa viilennysmoodiin. Kyllä sulaa!
Seuraamme etänä mökin ilmalämpöpumpun toimintaa Netatmon avulla. Oudosti alkoi lämpötila seilata 18-19 asteen välillä, vaikka asteet oli viritetty olemaan 16. Paukkupakkasella kävimme tilannetta katsomassa. Ilmalämpöpumpun ulko-osan sulatukseen oli ryhdyttävä.
Kuukauden huippuhetki
Niinkin arkinen asia kuin auton saaminen jäiseltä parkkipaikalta viereistä naarmuttamatta muodostui huippuhetkeksi. Olin palaamassa aamun asiointikierrokselta, kun havaitsin nuoren naiskuskin olevan enemmän kuin pulassa. Auto oli jäisessä parkkiruudusssa liukunut liki kiinni naapuriin. Välissä oli 2 cm tyhjää tilaa. Ja peilikin siinä vielä…
Tästä ei keinot parane. Takakontin muovimatto ja pehmeä pikkuinen peite.
Ei ku tilanteeseen. Hiekkaa oli jo saatu likeisen puistotädin organisoimana lasten ämpäreissä. Totesin, että nyt tarvitaan pehmustetta, kaivoin autoni takakontista maton. Samalla saapui puistotäti mukanaan pieni lasten peite. – Olimme ihan samalla linjalla, mitä tuli naarmujen estämiseen.
Sitten mietimme. Oli aika selvää, että emme ihan hahmottaneet, miten tästä eteenpäin.Onneksi parkkiin saapui autollaan nuorehko mies, Jack Cousteau -pipo kenollaan. Komea. Kysyimme neuvoa, että pitääkö nyt työntää vai mitä. Neuvo oli selkeä. Peruutus pois. Samalla hyvin selkeästi näytti, miten päin rattia tilanteessa pitää vääntää.
Siinä se. Loppu hyvin, kaikki hyvin.Olimme aika iloiset ja onnelliset. Ja mikä tästä muodosti minun huippuhetkeni? Vieraat toisillemme, toimimme yhdessä.Onnistuimme.
Ei mennyt niin kuin Strömssössä
Liika istuminen päätteen edessä huonolla tuolilla, pisteenä iin päällä kävelylenkit liukkaalla. Kroppa on kovilla.Mitä siitä tulee?
Tässä ei voiteet parane. Tuota oranssia pakettia en vielä avannut. Luotin perinteisempään. Mutta on tuo oranssi paljonpuhuva. Eikö?
Selkäjumi. Vaiva vei kuun lopusta kaksi kuntosalikäyntiä eikä lenkillekään ole voinut lähteä.
Hiljaa eteenpäin, sanoi mummo lumessa – vai miten se meni.
Tänään on vuorossa lisää koko vuoden kestävästä ”sarjasta” eli 3 x kuukauden kuva -haaste. Joulukuu oli tavallista rauhallisempi.Ehdin jopa askarrella. Arki on asioiden hoitamista. Vanhusten kanssa saatiin aikaan kotiin toimitettava ateriapalvelu (jonkun muun kuin minun toimittamana). Jännitettiin, saadaanko mummo ja vaari aatoksi jouluaterialle. Kun koskaan ei tiedä, mikä kunto on. Tarkoituksena on tässä haasteessa kerran kuussa julkaista kolme eri kuvaa, joiden kategoriat ovat:
Arkikuva
Kuukauden huippuhetki
Ei mennyt kuin Strömssössä
Tässäpä minun joulukuuni
Arkikuva
Olin varaamassa mummolle lääkärin aikaa C-todistusten laatimista varten. Aikaa ei pysty varamaan e-asioinnin kautta. Eikä puhelimeen juurikaan vastata. Siis menen paikan päälle ja jonotan päästäkseni luukulle hoitamaan varausta.Pääsin sitten peräti hoitajan huoneeseen sisään, jossa oli alan opiskelija tietokoneen äärellä ja varsinainen hoitaja ohjasi tilannetta.Ei ollut aikoja. Että tulkaa uudelleen tammikuun alussa (siis mentävä paikalle). Vedin henkeä. Sanoin, että jos sille omalle lääkärille (varsinaisen oman lääkärin sijainen hänkin) ei ole aikoja, niin kyllä nyt C-todistuksen osaa kirjoittaa kuka tahansa. Minä tuon mummon oman anomuksen, jossa kuvataan toimintakyky. Sen minä osaan ja hyvin osaankin. Vai oliko kyse siitä, että kalenterit eivät ole tammikuulle vielä auki (osasin käyttää alan termistöä)? Taas hetken hiljaista ja opiskelija naputtaa. Ei ole aikoja.
Sitten melkein meni hermo. Onko todella niin, että minä juoksen täällä monta kertaa kuin orava. Antakaa nyt edes joku puhelinnumero, johon vastataan ja josta voi ajan tilata. Hoitaja katsoo minua hetken ja on hiljaa. Minä totean, että ai ei ole semmoista siis? No, ehdotan edelleen, katsottaisiinko nyt kuitenkin, jos olisi joku sieltä, jolla on kalenteri auki, ei tämä voi olla näin hankalaa.
Sano se kukkaisin – loppu hyvin, kaikki hyvin.
Ollaan hetki hiljaa. Sitten ratkaisu syntyy. Että laitetaan lääkärille sisäinen viesti ja kerrotaan, että omainen on pyytämässä äidilleen aikaa C-todistusta varten. Minä siihen sitten lisäsanelen, että riittää, jos aika on tammikuussa ja että se ei voi olla ennen kello 12.00. En saa mummoa liikkeelle ennen sitä. Lääkäri sitten ilmoittaa tekstiviestillä minulle, milloin aika on. Siinä takin vetoketjua kiinnittäessäni hoitaja kysyy, että saisiko olla jotain muuta vielä. Juu kiitos, minä tarvitsen itselleni lääkärin puhelinajan, mutta ei taida onnistua, kun olen toisen terveysaseman asiakas. Sinnekin pitää mennä paikan päälle asia hoitamaan.
Toivotettiin joulut ja erottiin ihan hyvillä mielin. Lääkärin viesti tuli seuravana päivänä. Aika on 18.1.24 klo 12.15.
Kuukauden huippuhetki
Vaarilta minulle siirtynyt WV Polo alkoi käyttäytyä oudosti. Käynnistys ei luotettavasti onnistunut muutamaan toviin. Välillä onnistui, välillä ei. Ja se on paha se. Kun oikein pontevasti polkaisin ja vielä pontevammin päästin suustani todella ruman sana, sain sen käynnistymään. Näin ei voi olla.Nimittäin kuljetan sillä mummoa, se on riittävän matala hänelle. Onneksi on oma luottokorjaamo, jonne pääsin heti sinne soitettuani. Istahdin huoltamon baariin pillimehulle ja pullalle, kun paikan omistaja poistui tekemään tarvittavat vianetsinnät. Ei ollut pillimehu ehtinyt loppua, kun ystävällinen huoltamonvetäjä tuli pöydän viereen. Ilme on melkoisen kummallinen. Millaiset jalkineet sinulla on, oli ensimmäinen kysymys. Nostin jalkaa, tämmöiset piikkikengät (icebugit).
Näitä ilman en talvella liiku. Toki noudatan ohjeita, jos niiden käyttö ei ole sallittu (esim Turun Tuomiokirkko)
Jaha.Etpä ole ensimmäinen rouva, jolla on tämä sama pulma. Käsittääkseni liittyy jalkineisiin. Kun on nastat alla, ei jalka tunne kytkintä samalla tavalla ja kytkin ei mene ihan pohjaan asti. Sillä selvittiin nyt varmasti.
Oivalsin tilanteen heti. Helpotuin, kun tajusin, että ei tule mitään korjauksia ja autoa voi käyttää kuljetusvälineenä huoletta. Maksoin vianetsinnän ja olin todella tyytyväinen. Eikä ole auto sen jälkeen kiukutellut, kun ymmärrän painaa kytkintä tarpeeksi alas.
Ei mennyt niin kuin Strömssössä
Joulukuussa ehdin askarrella. Otin ajan aamuista, koska olen sangen aikainen heräilijä.Joulukalenterini tilasin Nukkekoti Väinölästä , ja siitä sain 24 hienoa luukkua, joissa jokaisessa oli mitä mukavampia koottavia nukkekotitarvikeita. Kutakin luukkua varten oli kalenterin toimittaja tehnyt vielä ohjevideon. Luukussa 15 oli kiva pieni tarjotin ja sille tarkoitettu leipäjuusto. Innostuin heti. Tämä pitää saada omaan nukkekotiin nopeasti. Hiukan hiontaa ja maalia päälle. Miten kävi?
Kuinkas sitten kävikään? Näytti homehtuneen jo kättelyssä
Mitä tästä opin? Kiireellä ei hyvää tule. Onneksi ”homeen” sain vedellä pois ja toinen maalauskerta onnistui ja leipäjuusto näyttää siltä mitä pitääkin.
Elävässä elämässä päätin tehdä ihka ensimmäisen liivateperusteisen juustokakun. Tietysti kauden maulla, glögillä, maustettuna. Olin ihmeissäni, kun tekeleeni jähmettyi.
Ollakseen ensimmäinen, voin olla tyytyväinen. Murustettu keksikerros tosin jäi vaatimattomaksi. Seuraavaan versioon laitan keksimuruja reippaasti enemmän.
Maku oli hyvä, joulukahvilla kakku teki kauppansa. Kannatti yrittää.
Tämä on vuoden viimeinen kolmen kuvan haaste. Ajattelin jatkaa ensi vuonnakin.Arki on asioiden hoitamista.Niitä riittää uudelle vuodellekin. Hyvää uutta vuotta!
Elämä on.
Terveisin EijaL
PS: Joulupöydän jälkiruokana tarjottu väskynäsoppa ansaitsee tulla mainituksi. Se on mummon ja vaarin vuoksi tehtävä joka joulu.
Väskynäsoppa on mummon ja vaarin ”must” jälkiruoka jouluna. Sitä pitää olla. Aattona sitä nautittiin kauniista laseista jäätelönokareen kanssa
