Lily

Elämä on

Elämä on
eijal

Dagen efter

Äitienpäivän ja samaan päivään osuvan hääpäivän yhdistelmä oli mitä mukavin. Tosin kotiprofessori arvailujeni mukaan ei jälkimmäistä muistanut. Heräsin tuon tärkeän päivän aamuun jo varhain, mökillä kuului linnunlaulu ja ulos houkutti tyyni meri. Aurinko helli.

Aamupalani jälkeen jätin hääpäiväterveiset kahvikupin viereen ja lähdin rantaan. Kello oli 7.30.

Näky oli lohduton haasteellinen: koko ranta täysi kaislaa, jonka hävitys oli tavoitteena. Kaislanpoltto on riskihommaa, mutta tyyni meri kimmelsi myönteisenä ja aloitin työni reippaasti.

Kello oli melkoisen tarkkaan 10.00, kun kotiprofessori saapui apajille. Oli hieman ehkä apeana, kun ei ollut hääpäiväämme muistanut. Kiitti lahjasta ja kahvinlatauksesta.

  • Kun tässä nyt meni niin monta asiaa sekaisin, äitienpäivä ja Eurooppa-päivä ja miten siinä en sitten muistanut. Joskus olen laittanut kalenteriin, mutta miksi ihmeessä en nyt sitten…

Tarttui sitten tomerasti haravaan ja totesi, että  hehkuva tuhkakeko vaati valvontaa. Muuta hommaa rannassa ei juurikaan ollutkaan enää parituntisen urakkani jäljiltä.Mitä siinä sitten sanomaan? Tähän on niin totuttu.Hymyilytti. Käväisin jääkaapilla ja toin rantaan piccolopullollisen kuohuvaa. Istuimme laiturin penkillä ja kippistelimme yhteisille vuosille. Hiukan piti kuitenkin kiusata.

  • Monesko hääpäivä meillä onkaan?
  • Öööö – enhän tollasta voi tietää… kyllä ainakin 20 vuotta on oltu naimisissa…
  • Niin ollaan, oikea vastaus on 29 vuotta.

Otti kulauksen ja näytti voipuneelta.

Kaislatyöt tuli hoidettua ja muitakin pihatöitä tehtyä. Istutin mummolle orvokit vanhan mökin terassin kaukaloihin ja haravoin perennapenkit siihen kuntoon, että kelpaa esitellä, kun mummo ja vaari saapuvat paikalle ilmojen lämmettyä.

Ensi vuonna sitten juhlitaan paremmin. Olen varma, että saan kukkaset. Ilmoitin kotiprofessorin kukkakauppiaan palveluun, josta (tavallisimmin) mieshenkilöitä muistutetaan kaikista tärkeistä päivistä. Sitä kautta voi toimittaa kimpun passelisti sopivaan päivään. Nimipäivä, tapaamispäivä, kihlajaispäivä, syntymäpäivä, hääpäivä, muuten vaan kukkapäivä. Kaikki käy!

Elämä on.

Terveisin EijaL

Avainsanat:
Puheenaiheet Parisuhde Tapahtumat ja juhlat Ajattelin tänään
eijal

Onni

Kiitos elämästä, Äiti.
Pari riviä tein kirjaimia tänään.
Siinä kaikki. Olen onnellinen.

( Onni, Lauri Viita)

Olen äiti.

Oman ainokaiseni siivet ovat kantaneet upeasti. Minulla on siinä mielestäni aika pieni osa. Hän on kulkenut aina omia reittejään, omalla hienolla tavallaan. Näen tämän uljaan ja kauniin naisen, tyttäreni, kasvaneen isoksi. Ura sopii hänelle. Äitiys sopii hänelle. Hieno yhdistelmä.

Olen isoäiti. 

Kun saat ensimmäisen pienen syliisi, mikään ei ole niin kuin ennen.

Kolmesta pikkuisesta enää yksi kaipaa yökylään. Kaksi muutakin ovat mummolassa aikanaan olleet. Nyt nämä reippaat nuoret miehet näyttävät pärjäävään mainiosti. Ottivat iloisina vastaan mummonsa tekemän islantilaisen neuleen. Hihassa oleva brandin logo (Mummolta – sydän perässä) on saanut olla paikoillaan. Se on iso asia mummolle.

Kun saat ensimmäisen pienen syliisi, mikään ei ole niin kuin ennen. Se jysähtää. Sille ei oikein ole sanoja. Huomaat murehtivasi sukupolven yli. Mikä tahansa asia sopii murehdittavaksi ja yöunten katkojaksi. En ole koskaan ymmärtänyt  ”Eikö-ole-helppoa-kun-ne-vaan-tulee-ja-sitten-lähtee-ja-ei-ole-mitään-vastuuta” -hokemaa. Isovanhemmuus on vastuullinen asia. Silmät pitää olla selässäkin. Pienikin kuume on heti meningiitti, ei siitä mihinkään pääse.

Olen tytär.

Oma äitini on 90-vuotias (blogini tarinoissa mummo ja siihen tavallisesti liittyy myös vaari). Julkisivurempan vuoksi tämä pariskunta muutti meitä vastapäätä asumaan ainakin vuodeksi. Olen enemmän kuin kerran päivässä näköyhteydessä, milloin mennään laboratorioon, milloin jumppaan. Tällä viikolla oli laboratorion ja jumpan välissä 45 minuuttia aikaa. Mitä teimme? Kävimme kahvilla, uskalsimme. Juustotorttu maistui.

Enenevästi joudun hoitamaan äidin asioita, auttamaan kodinhoidossa, seuraamaan verenpainetta, raportoimaan lääkärille ja kertaamaan turvallisuusasioita. Niihin liittyy ainakin seuraavat: valot pitää olla päällä kun asunnossa liikutaan, Pirkko pitää olla mukana (Pirkko on rollaattori) ja nestettäkin pitäisi juoda riittävästi. Ja ulkona pitäisi jaksaa käydä. Onneksi vaari auttaa sukat ja kengät jalkaan ja vie kävelylle. Pariskunta on yhdessä kuin yksi. Toinen muistaa paremmin kuin toinen, toinen liikkuu paremmin kuin toinen. Uskon, että yksinään kumpikaan ei oikein enää pärjäisi.

Tänään on äitienpäivä.

Vien vastapäiseen asuntoon ruusun, jonka sitten myöhemmin istutamme yhdessä (toivottavasti) kesämökin kukkapenkkiin. Vien kakkua lisäksi. Emme taida yhdessä istua sitä nauttimaan. Syyn me kaikki tiedämme.

Mutta olemme kuitenkin vain kolmen metrin päässä.

Elämä on.

Terveisin EijaL

Kuvat: Arto Arvilahti

Avainsanat:
Puheenaiheet Mieli Vanhemmuus Ajattelin tänään