Jostakin menneisyydestä muistui mieleen tämä vakuuttava sanonta, taisi olla TV-mainos. Ja se, mitä ei vaihdettu oli Turun sinappi ja joku muu, en muista mikä. Muistatko sinä?  (Sisältää mainoslinkkejä)

Itselläni on kolmen koon kopla,  ja tämä kolmikko on ollut elämässäni pitkään. Vaihto tuntuu mahdottomalta.

Kukkakauppa – Kampaaja – Kosmetologi

Neljäntenä olisi gynekologi, mutta se ei ala k-kirjaimella. Ja valitettavasti oma jäi eläkkeelle. Seuraajaksi miettimäni ei ensimmäisen tapaamisen jälkeen jatkoon päässyt. Valintaprosessi on iso urakka. Viidentenä olisi omalääkäri. Mutta kun sellaistakaan ei ole.

Mitä kaikille kolmelle K-alkuiselle on yhteistä? Olen käyttänyt jokaisen ammattitaitoista palvelua vuosia. Luotan ja tiedän, että minun toiveeni, tyylini ja tottumukseni tiedetään. Persoonina he sopivat pirtaani. Eivät sievistele, eivät tyrkytä. Palvelu on kaikilla 10+.

Pisimmän aikaa olen tuntenut kukkakaupan tädin, hänkin jo jätti työelämän, mutta onneksi tyttärensä Janette jatkaa kaupan pitoa. Aloitin heillä vuonna 1976. Muutaman hairahduksen tunnistan, on ollut kiirettä tai kauppa on ollut kiinni, ja on ollut pakko asioida muualla. Nämä muistan aina. Paras neuvo, jonka sain, kun kerroin tiukassa tilanteessa syntyneestä pulmasta (vein elämäni karseimman kukkakimpun kyläpaikkaan, häpesin) oli seuraava: ”Kimppu kauniita ruusuja pelittää aina, jos olet epävarma”.

Toimii, kokemusta on. Tämän olen onnistunut opettamaan kotiprofessorillekin. Hän joskus nimittäin yllättää kukkapuskalla. Toinen menettely on mennä kukkakauppaan ja sanoa, että vaimolle kukkia ja perään vaimon nimi. Heti tiedetään ja tehdään minulle sopiva kimppu.

Kukkaset on tärkeitä. Poikkeusolot ovat sen minulle viimeistään osoittaneet.

Liki 20 vuotta olen käynyt samalla  kampaajalla. Tyttäreni aikoinaan suositteli  osuvin saatesanoin,   ”Hän osaa asiansa myös hiukan vanhempien naisten kanssa”. Hyvin on toiminut. Maailma paranee yhden värin ja leikkauksen verran neljän-viiden viikon välein.

On niin leppoisaa, kun tuttu hahmo  tuoliin käydessäni pilke silmäkulmassa kysyy, että ”Jahas, mitäs saisi olla”. Vaikka Heli tietää, että aina se on sitä samaa. Joskus hiukan poiketaan kaavasta ja laitetaan kesäksi liki huomaamatonta raitaa. Polkkamalli on polkkamalli, ei se muutu. Värin muhiessa saan hyvän kahvin ja mukana on aina suklaakonvehti.

Kosmetologin käsiin uskaltauduin 16 vuotta sitten.  Matkaan mahtuu kaksi äitiyslomaa (hänen), sijaisiinkin tutustuin. Olen askeettinen, senkin oma kosmetologini oppi kerrasta. Minulle ei kannata myydä tuotteita, jotka jäävät kuitenkin käyttämättä. Mieluummin käyn muutaman viikon välein Veroonikaa tervehtimässä. Hiukan olen antanut periksi: suostun käyttämään silmänympärysvoidetta ja (silloin tällöin muistan jopa) kosteusvoidetta ennen päiväni alkamista.

Työelämän päätyttyä olen etsinyt omaa lääkäriä. Työterveyshuollon lääkäri hoiti hyvin ja asiat rullasivat. Päätin antaa julkiselle terveydenhuollolle mahdollisuuden. Omalääkäreistä ensimmäinen ehti eläköityä. Hänen kanssaan kaikki toimi hyvin 1,5 vuotta. Opin hänen kanssaan e-asioinnin, mutta sittemmin se ei ole pelittänyt. Toista omalääkäriä ei ole edes nimetty. Kun asiaa oikein perimmäisesti menin paikan päälle selvittämään, sain kuulla, että omalääkäri nimetään vain niille, joilla on jokin seurattava sairaus.  Lääkehoitoa edellyttävät verenpaine, kolesteroli ja tinnitus eivät siihen näköjään riitä. Mutta saan kyllä varata ajan kenelle tahansa lääkärille, oli vastaanottohenkilön toteamus, että sillä tavalla voi ajatella, että on oma lääkäri. Jätin samalla pyydetysti paperilla verenpaineseurantalistan asiakasluukulle, josta se luvattiin toimittaa lääkärille.

Onneksi saman kaupungin toisella terveysasemalla e-asiointi toimii. Hoidan nimittäin mummon ja vaarin e-asioinnin kautta yhteyden lääkäriin, kirjaan  suoraan sähköön verenpaineseurannat, varaan heille vastaanottoajat, saan todella nopeasti reseptit uusittua ja tarpeelliset  ohjeet lääkäriltä. Mallikasta.

Tässä on nyt epäilemättä vaihdon paikka.

Elämä on.

Terveisin EijaL

Kuvat: Kukkakauppa Pasadena; 11. hetki

Olen jossain määrin koukussa formaattiin ”Love it or List it”. Sitä katsellesssa voi vaikka kutoa. En voi olla huomaamatta, että jotkin seikat poikkeavat omasta (yleisesti suomalaisesta?) asumisen tavasta. Asun 1953 rakennetussa kerrostalossa, joten kokemuspohjani on kapeahko. Talot näissä TV-formaateissa ovat isoja forevö-tyyliin hankittuja, ja 300-350 neliötä tuntuu olevan keskiverto, vasta perheen perustamista suunnittelevalle pariskunnalle. Lasten ilmaantuminen on neliöissä ja huoneluvussa huomioitu. Joka katselukerta löydän itseni ihmettelemästä.

Eteinen puuttuu – astutaan suoraan olohuoneeseen. Väjäämättä tulee mieleen, että missä pidetään ulkovaatteet, saappaat, kengät, myssyt, tumput, käsilaukut, avaimet, kenkälusikka ja sateenvarjo? Varsinkin kun lapset ilmaantuvat kuvioon? Kun vieraita tulee, heidän  vaatteensa kannetaan yläkertaan master-bedroomin sängylle (olen kokenut USA:ssa vierailulla ollessani).

Mudroom tietysti pelastaa tilanteen, jos sellainen on. Se on talon takana ja sitä käytetään perheen arkikäytössä. Siellä on hyllytilaa ja koukkuja. Joskus kaappi takkeja ja muita  hienommin hengarilla ripustettavia varten. Mieluiten niin, että sinne pääsee suoraan autotallista. Siellä voivat olla myös pyykinhuoltokoneet ja isot harrastekassit.

Open concept – avara näkymä alkaa ulko-ovelta ja jatkuu avokeittiöön, siitä saarekkeen kautta olohuone/ruokasaliin. Saareke on must. Tavallisesti näissä formaateissa esiintyvät pariskunnat harrastavat enterteinmenttiä siinä määrin, että tilaa pitää olla ainakin 20 ihmiselle ellei suuremmallekin joukolle.

Miltä mahtaisi tuossa avoimessa tilassa tuntua esimerkiksi tämän päivän paistettu kuha (rasvan sekainen haju asunnossamme, vaikka liesituuletin oli käytössä ja lopuksi ikkunakin auki)?

Avoimessa tilassa käsittääkseni käry leviää, oli liesituuletin miten tehokas tahansa? Ja mikä näky on keittiö, kun muutama ihminen syö kiireessä aamupalansa? Ja lapsille on oltava läksyjentekopaikka keittiön yhteydessä.

Master bedroom – iso, suomalaisen yksiön kokoinen makuuhuone, jonka yhteydessä mielellään takka, lisäksi liki kylpylätasoinen kylpyhuone/WC (pytty tavallisesti kuitenkin tässä samassa avarassa tilassa).  Ja ehdottomasti kaksi käsienpesuallasta. Se on monille todella tärkeää, koska muuten toinen on aina tiellä. – Minkä takia pariskunnan on päästävä samaan aikaan aamu/iltatoimilleen?  Me emme kotiprofessorin kanssa asioi samaan aikaan kylppärissä.

Plussaa toki, että makuuhuoneesta on lyhyt matka kylppäriin.  Toinen hyvä asia tämän masterin yhteydessä on walk in closet eli tilava vaatehuone. Ymmärrän vaatehuoneen tarpeen ja tajuan kyllä tuon spa-fiiliksen, mutta nukkumiseen en tarvitse sänkyä enempää tilaa. Mieluummin otan isomman eteisen ja siihen säilytystilaa.

Basement parhaimmillaan pitää sisällään lasten harraste/hang out -tilan ja lisäksi, jos vain mahdollista, perheen isännän mancave -tilan. Miesluolan. Miehille on oma paikkansa. Ja sitä parempi, jos siellä on biljardipöydän lisäksi baaritiski, jääkaappi ja vesipiste. Ja iso TV. Suomessa vastine lienee autotalli, jossa säilytetään kaikkea muuta paitsi sitä autoa. Mahtuu työkalut, mopot, pyörät, kanisterit. Oluelle kylmälaukku.

Onko sinulla oma mancave?  Minulla on. Tai ei nyt, koska mummo ja vaari asuttavat ”citymökkiämme” julkisivuremppansa tieltä. Luolani on siellä, pieni mutta kompakti askartelutila.

 Voisiko mancave ollakin vain mielenvire? Löytää omat ajatuksensa ja olla yksikseen?

Normaalisti pääsen luolaani aina halutessani, voin keskittyä omaan juttuuni. Nikkaroin, liimaan, leikkaan, sahaan, sirkkelöin, rakennan. Mutta en nyt vähään aikaan. Mietin,  voisiko mancave ollakin  mielenvire?  Ei fyysinen tila, jonne paeta? Tuohon ”luolaan” pitää minun nyt tietoisesti pyrkiä, kun muuta en voi.Näinä poikkeusaikoina se pitää hengissä.

Terveisin EijaL

PS: Pitää myöntää, että toiselle kylppärille olisi tarvetta. Kotiprofessorin oma kylppäri sijaitsee nyt mummon ja vaarin miehittämässä asunnossa eikä sinne ole pääsyä. Aamuisin on ollut todella kätevää, kun kummallakin on omansa… Tätä kestää enää noin vuoden verran.

Elämä on.