Mitä sanoisin pääministerille?

Ensin suutuin, päästelin ärräpäitä, olin järkyttynyt. Uskoani päätöksentekijöihin koetellaan.  En mielestäni edusta mitään kukkahattutätityyppiä. Näkemäni video ei voinut olla totta, vaikka se oli. Katsoin moneen kertaan. Sitten koin pettymyksen harmistuksen. Pääministeri-instituutiota ravistellaan. Sananmukaisesti. Se alkaa olla ryvettynyt. Näin humalaisen, videolle veikistelevän, hauskaa pitävän ryhmän, jolla oli moovit kohdillaan. Enkä pitänyt siitä. Hoilotus, liikkeet ja sanoitus muistuttivat kesällä kiusaksi asti muodostuneen naapurimökkikunnan nuorison (keski-ikä 20) lauantai-illan huumaa.  Puuttui vain kovaääninen moottoriveneen ujellus.

Mitä ihmettä osaisin sanoa pääministerille? Ja tarvitseeko minun mitään sanoa? Sanon kuitenkin.

Hyvä pääministeri. En taatusti ole ainoa, joka teitä lähestyy tällä asialla, josta on uutisoitu ja josta saadaan (jonkin aikaa vielä) monta mehevää otsikkoa. Ymmärrän hyvin miksi. Edustatte  valtion korkeinta johtoa. Teiltä (myös muilta valtion johtoasemassa olevilta) odotetaan vakautta, asiallisuutta ja turvallisuutta. Humalaisena esiintyminen ei ole kenellekään eduksi. En kerro tätä siksi, että ette voisi nauttia mietoja alkoholijuomia, kuten totesitte, vaan siksi, että esiintymisenne noiden juomien nauttimisen jälkeen ei välttämättä koidu hyödyksenne.

Valta-asemassa olevat kiinnostavat.

Päätöksentekokyky ja valppaus herpaantuu ja tulee tehdyksi asioita, joita myöhemmin katuu. Vasitenkin teidän asemassanne. Kuten että antaa videoida itseään tilassa, jossa ei ymmärtääkseni haluaisi suuren yleisön itseänsä näkevän.

Valta-asemassa olevat kiinnostavat. Suomessa ei ole kuninkaallisia, mutta valtion johtohenkilöt ja itse valitsemamme kansanedustajat ovat aina kiikarissa. Yhteinen esiintyminen kanssanne tuottaa arvonnousua. Aika moni saa avullanne sen oman 15 minuuttisensa. Somemaailman aloittelevat vaikuttajat, brändinluojat ja viihdemaailman artistit saavat itsensä esille. Hyöty toki on aina molemminpuolinen.  Tulee mieleen Ruis Rock tapahtumasta otettu kuvanne (sinänsä hyvä kuva, muutamalla otolla tehty, kuten olen ymmärtänyt), jonka näppäissyt somevaikuttajavalokuvaaja sai uralleen aikamoisen boostin – esiintyy muuten hänkin videolla.

Olen elänyt Kekkosen aikana. Oli hänelläkin seurapiirinsä ja seikkailunsa. Kaiken maailman valtakunnan pellet, wirkkalat ja sarpanevat osasivat häntä hännystellä. Hyötyivät kaikki tavalla tai toisella. Näinhän se on.

Some on vaarallisen nopea kanava

Ei ole kovin pitkä aika siitä, kun erästä päämisteriä arvosteltiin liian vapaasta pukeutumisesta. Sai sittemmin lähetä, ei välttämättä shortsien vuoksi, mutta vaihtoon meni. Ei myöskään ole kovin pitkä aika siitä, kun muistaakseni ulkoministerin tehtäviä hoitanut poliitikko lähetti tekstiviestin ja sai lähteä. Huomaan miettiväni, miten teille nyt käy.

Pilakuva Alexander Subb ja Sanna Marin
Kotipaikkakunnan aviisissa joku muukin on miettinyt samaa asiaa

Some on vaarallinen vaikuttaja. Siitä taatusti olemme samaa mieltä. Toisaalta, se  on myös hyvä väylä. Nopea, saavuttaa hetkessä kymmeniätuhansia. Vaalien alla siitä (jopa tässä tilanteessa) voi olla hyötyä ja saatte nuorennettua puoluettanne.  Minua viisaammat sanovat, että mikä tahansa julkisuus on parempaa kuin ei mitään julkisuutta.

”Kyllä Suomen kansa tietää”, sanoi eräs tunnettu poliitikko. Minä toivon sitä.

Olette astunut suuriin saappaisiin.Pääministeri-instituutiota ravistellaan. Saappaissa on kasvuvaraa.

Elämä on.

Kunnioittavasti

Terveisin EijaL

PS: Jos jotakin teissä arvostan, se on että suoraan kerrotte missä mennään.

Puheenaiheet Tapahtumat ja juhlat Ajattelin tänään Vastuullisuus

Ihan parhaat mökkihankinnat

Mökillä tarvitaan paljon erilaisia työkaluja. Sen  nyt tietää kaikki. Välineitä oli mökille kertynyt 60 vuoden aikana monta varastollista.  Niitä sitten kesän aikana poistimme, osan varastokirppiksellä, osan suoraan roskalavalle.

Vanhoja työkaluja
Nämäkin komeat työkalut lähtivät ”kiertoon”. Eivät kelvanneet varastokirppiksellä, joten vietiin roskalavalle.

Työkaluja tarvitaan aina. Niiden tulee olla kunnossa ja käyttäminen tulee hallita turvallisesti. Niitä tulee huoltaa, jotta ei käy niin kuin meillä taannoin. Kirveen terä irtosi ja sinkoili ties minne, onneksi vältyttiin vahingoilta. Sittemmin on hankittu uusia kirveksiä.

Perustavaa laatua olevat välineet ovat tällä kuuden (6) vuoden kokemuksella hyvin tuttuja: kirves, lapio, saha (oikeasti monta erilaista), puukko(ja), vasara, harava (paras on sellainen kunnon vanha metalliharava, joustaa), oksasakset, kuokka kukkamaata varten. Rännien putsaamiseen on omin käsin vuonna papu valmistettu ränninpuhdistaja, pitkävartinen keppi, jossa päässä on ränniä pitkin liikutettava töpsötin. Sekin meillä on jalostunut teleskooppivartiseen, johon vielä voi liittää veden (kerran käytetty). Nykyisin homman hoitaa mökkitalonmies.

Todellisen hifistelijän varastossa on viikate (kuten vaarilla), sittemmin jalostunut kotiprofessorilla vasiten kaislojen leikkaamiseen tarkoitettuun vesileikkuriin. Kaislojen tuhoamiseen hankittiin muuten kuluneen kesän aikana vanha tynnyri. Johan paloivat.

Yksi parhaimmista investoinneista on klapikone.

Erilaisia pienvälineitä on myös tarvittu. Niitä varten on kotiprofessori hankkinut oikean sarjan, jotka ovat omassa laatikossaan. Se haetaan juhlallisesti paikalle, kun kootaan esimerkiksi uutta sahapukkia.

Yksi parhaimmista investoinneista on klapikone. Säästää vanhenevaa kroppaa ja nopeuttaa klapien teossa. Enkä voi moittia tuhkaimuriakaan. Oivallinen apuväline sekin.

Klapikone pystyy isoonkin runkoon.
Klapikone on ehdoton apuväline, kun puita pilkotaan.

Työkalujen käyttöön tulee perehtyä perusteellisesti

Uudet hankinnat tämän kesän aikana:

Sähkökäyttöinen oksasaha (isommat on  laitettu kiertoon velimiehelle)

Osasaha
Tästä ei peli parane. Kevyt ja kohtuullisen turvallinen. Sahaa max 4 cm oksaa, joten riittää puskien ja kuusiaidan siivoamiseen.

Hankimme innoissamme myös painepesurin, jolla terassit ja portaat saadaan putsattua. Homma ei vielä ihan ole hallussa, mutta harjoitus tekee mestarin, toivottavasti.

Itse koottava Kärcher painepesuri
Painepesuri oli paketista tultuaan ns melkoisen haastava oloinen. Saatiin kuitenkin toimivaksi asti. Käyttöä pitää vielä harjotella.

Metallinen sahapukki, helppo kantaa paikasta toiseen. Piti koota itse (pieni miinus).

Metallinen sahapukki koottuna
Ta-daa! Melkoisen työn teimme tässä kokoamiseesa, mutta toimii. Onneksi on suuri valikoima ruuvimeisseleitä. Toimii hyvin, käytetty on.

Viimeisen hankinta oli kotiprofessorille, joka sai turvasandaalit. Sen verran alkoi klapikoneen vierellä olla varpaat uhattuna.

Turvakengät
Turvakengät tai kuten tässä, turvasandaalit kuuluvat mökkitoiminnan perusvarustuksiin.

Näillä mentiin tämä kesä. Mökillä tarvitaan paljon erilaisia työkaluja. Työkalujen käyttöön tulee perehtyä perusteellisesti. Pitää sanoa, että ilman hyvää mökkitalonmies Ernoa olisimme isommassa kuin pulassa. On paljon työtä jota emme a) osaisi ja/tai b) johon emme pystyisi. Itse tehdystä työstä koituu kyllä iloa, mutta jos tulee bursiitti, ei voi muuta kuin levätä. Ja työtä on tehtävä (jos tekee) pienin annoksin. Taukoja pitää olla ja nestettä näillä helteillä kuluu päivässä todella paljon. Turvallisuus ennen muuta.

Millaisia hankintoja sinä olet tehnyt?

Elämä on.

Terveisin EijaL

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään Ostokset