Kesämatkalla Paimiossa – Osa 2: Paimion  parantolan uusi elämä

Kesällä (tietysti muulloinkin) kannattaa aina akuutteihin hankintareissuihin yhdistää muutakin mieltä piristävää kuin uusi sahapukki tai painepesuri.  Meidän sangen onnistuneesti toteutunut  hankintamatkamme Paimiossa päätettiin maittavan lounaan jälkiruokaosuuteen Paimion parantolan tiloissa.  Paimion parantola elää uutta kauttaan.  Mikä mukavinta, siellä on nyt mahdollisuus myös yöpymiseen henkilökunnan entisissä asunnoissa. Tätä aion kyllä kokeilla.

Parantolan aulatila jaksaa aina innostaa.

Paimion parantolan tuoleja
Aulatila on yksikertaisuudessaan lumoava. Tuolit puhukoot puolestaan.

Nautimme hyvän lounaan Ravintola Toivossa.

Muikkuja
Ravintola Toivo tarjoaa paitsi upean interiöörin Paimion parantolassa, myös hyvää ruokaa.

Ruokasali on vaikuttava. Muistan sen sairaanhoito-opintojen yhteydessä tehdyltä tutustumiskäynniltä. Tismalleen sama. Onneksi.

Ruoksalin valaisimet Paimiossa
Ravintola Toivon valaisinrivistöä jaksaa ihmetellä.
Tarjouluvaunu Paimon ruokasalissa
Ruoksalia koristaa tämä ”tarjoilukärry”. Sen käyttötarkoitusta en ihan tarkkaan tiedä, osaan toki kuvitella.

Ruokasalista poistuessa voi ihailla kaunista asetelmaa:

Hoitotarvikepöytä Paimiosss
Tämäkin pöytäkärry lienee ollut jonkilainen tarvikepöytä. Kaunis. Kehitysehdotus: Ruokasalin esillä olevista kalusteista kannattaisi tehdä pieni ”standi”, josta selviäisi, mikä kaluste on kyseessä.
WC lukko Paimion parantolassa
WC saadaan kiinni taatusti alkuperäisellä lukituksella.

Jälkiruoka nautittiin tutustumalla parantolan kesänäyttelyistä toiseen.Kävimme kokemassa Elina Brotheruksen valokuvateokset, jotka on sijoitettu parantolan entisiin potilashuoneisiin.

Valokuvateos Elina Brotherus

Omaan kameraani portaikko näytti kirkkaammalta.

Paimion parantolan pääportaikko
Portaikko jaksaa ihmetyttää joka kerta sen nähdessäni.

Tulevaan toiseen Paimion parantolaan suuntautuvaan retkeen jätin kaksi muuta mielenkiintoista näyttelyä.

 Aalto-huonekalujen alkulähteellä: Pertti Männistön kokoelma Paimion parantolassa

Pertti Männistön maailman laajin yksityinen Aalto-muotoilun kokoelma. Siihen kuuluu yli 1000 esinettä vuosilta 1928-1965. Useimmat nykyisistä Aalto-klassikoista on suunniteltu parantolaa varten.

Parantolan huoneita​ (pysyvä näyttely)

Näyttelyssä kävijä pääsee tutustumaan 1930- ja 70-luvun museoituihin potilashuoneisiin.

Parantolan ympäristö kannattaa tutkia.Mukavia kävelyreittejä, hienoja rakennuksia. Kuvattavaa riittää.

Paimion parantola elää uutta kauttaan. Ja se on hieno juttu. Ja yöpymisen aion toteuttaa. Siitä kerron sitten myöhemmin.

Elämä on.

Terveisin EijaL

PS

Lisää Paimion näyttelyistä https://paimiosanatorium.com/nayttelyt/

Lisää Ravintola Toivosta

Puheenaiheet Ravintolat Museot ja näyttelyt Ajattelin tänään

Kesämatkalla Paimiossa – Osa 1: laitehankintoja

Mökkielämään liittyy hämmästyttävän paljon mitä erilaisimpien työkalujen ja välineiden hankintaa. Mökkipuuhat edellyttävät erikoisvälineitä. Meillä ilmeni perjantaina ilmiselvä pula terassinkaiteen välien (miksei terassienkin) puhdistamiseen tarkoitetusta painepesurista. Muutaman konsultaation jälkeen olimme asiasta vakuutuneita. Akkukäyttöinen oksasaha ilmaantui  jo alkuviikolla. Oksasahaamiseen tarvittiin sahapukki. Googlella niitäkin löytyi. Vaarin vanha puinen alkaa nimittäin jo osin lahota. Ostoslistaan merkittiin myös turvalasit.Molemmat hankintalistan välineet olivat itse koottavia.

Osa 1 Painepesuri

Itse koottava Kärcher painepesuri
Painepesuri oli paketista tultuaan ns melkoisen haastava oloinen. Saatiin kuitenkin toimivaksi asti.

Pitihän sitä heti harjoitella.

Terassin kaide edellyttää tarkkaa pesua
Pesty vai ei? Yritetty. Harjoitus tehnee mestarin. Veden pitää tulla tietyssä kulmassa ja sitten pitää huolehtia siitä, että jälki on ”tasaista”. EI siis näin kuin meillä. – Uusiksi menee.

Kun mökkiä lähin alan miesten kauppa sijaitsee Paimiossa, oli suunnitelma selvä. Samalla  katselmoidaan uutta elämäänsä elävä Paimion parantola. Ja mikä parasta, rautakauppaan mennessä oivalsin, että parantolassa on uusi ravintola Toivo. Helpompaa lounasta ei ole,aikaa säästyy mökille mennessä,  kun uudet laitteet vaativat kokoamisen ihan itse. Nälkäisenä ei kannata mihinkään niin monimutkaiseen ryhtyä.

Osa 2 Akkukäyttöinen oksasaha

Oksasaha
Tämän sain myöhästyneenä syntymäpäivälahjana. Saatiin kyllä oksia sahattua, mutta kovin nopeasti täyttyi purusäiliö. Onneksi ohjeessa oli kohta ”Mikä vikana jos”… Jos jotain opin tänä viikonloppuna, niin ohjeita kannattaa lukea.

Osa 3 Sahapukki

Mitään näin hankalaa emme ole aikoihin koostaneet.

Koottava sahapukki
Tätä kokosimme kaksi (2) tuntia. Havainnekuvista huolimatta kiinnitysten oivaltaminen vaativat tiivistä yhteistyötä.

Mitään näin hankalaa emme ole aikoihin koostaneet. Ikean huonekalut alkoivat tuntua ihan iisiltä.

Metallinen sahapukki koottuna
Ta-daa! Melkoisen työn teimme tässä, mutta toimii. Kokeiltu on.

Onneksi oli hyvä lounas. Hyvä ruoka, parempi mieli, tuli ajatuksiin monta kertaa, kun sahapukin kanssa taistelimme.

Muikkuja
Ravintola Toivo tarjoaa paitsi upean interiöörin Paimion parantolassa, myös hyvää ruokaa.

Paimion parantolassa riittää katseltavaa. Katselimme jälkiruuaksi Elina Brotheruksen valokuvanäyttelyn. Siitä sitten ensi kerralla.

Mökkipuuhat edellyttävät erikoisvälineitä. Ohjeet kannattaa lukea. Turvallisuus tulee muistaa ja suojalasit sahatessa ovat tärkeät.

Elämä on.

Terveisin Eija L

Puheenaiheet Oma elämä DIY Ajattelin tänään