Hetken vielä pieni

Lastenlapset yllättävät aina silloin tällöin. Lastenlasten kasvaminen on haikeaa. Pääsiäisen seutuun sijoittunut yökylä taitaa olla nyt viimeisin kerta, kun jäin hämmentyneen haikeuden valtaan. Kun pikkuneiti astui urheiluvermeissään autooni treeniensä jälkeen, katseeni jäi hänen käsiinsä, tarkemmin sanottua kynsiin. Ne olivat sanoisinko huikeat.

Tekokynnet hohtavat
Glitteriä ja grillimakkaraa. Pistämätön combo.

-Mitä ihmettä sinulla on?

-No tekokynnet!

-Ystävän kanssa laitettiin, meil on ihan samanlaiset. Sain lahjaksi, kun toivoin.

-No on kyllä hienot, mutta miten niillä pystyy mitään tekemään?

-Ihan hyvin pystyy. Tai no, iPhonen käyttäminen on kyllä hankalaa.

Puren hammasta ja lähdemme kohti mökkiä, jossa syödään nuotiolla ja nautitaan valoisuudesta.Mökillä on vielä luntakin. Tultiin illaksi kaupunkiin. Matkalla haettiin lauantaikarkit lähikaupasta.Samat karkit kuin aina. Mummolassa karkit laitetaan aina pieneen astiaan.

Kynsiä esiteltiin, kopulteltiin eri pintoja ja ihmeteltiin. Katseltiin Suurmestaria. Olikin hauska ohjelma, en ollut ennen katsonutkaan. Illalla nukkumaan mennessä sänkyyn haettiin kaikki ne 7 yökaveria, jotka on aina vieressä nukkuneet. Tärkein on iso Minni-Hiiri. Luettiin ja juteltiin. Kun valot sammutettiin, pieni käsi tuli olkapäälleni niin kuin aina on tullut. Silittelin. Niin kuin aina.

Kristallinkirkkaasti oivallan, että pian tämä pieni on iso. Se on haikeaa.

Elämä on.

Terveisin EijaL

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Onneksi pääsiäinen oli ja meni

Pääsiäisen jälkitunnelmia. En edelleenkään kovin paljoa pääsiäisestä piittaa. Vuosi vuodelta vietän sen aina edellistä askeettisemmin. Koristeita ei tänä pääsiäisenä paljoa nähty, paitsi hiukan nukkekoti Villa Charlottessa. Kauppa juhli, asiakkaita tuntui riittävät ihan joka pyhälle, mikäli likeisen suurmarketin parkkipaikan automäärästä mitään voi päätellä.

Nukkekoti Villa Charlotten pääsiäinen
Nukkekodin pääsiäinen syntyy tulppaaneista, rairuohosta ja suklaamunista. Munien koko on noin tulitikun pään kokoa.

Valikoimistani löytyy myös mämmiä, mutta se oli keittiörempan vuoksi varastossa, jonne en päässyt… Nukkekodin keittiössä on tekemisen meiniki. Villa Charlotten rouva on innokas leipuri.

Ei oikeastaan ole asiaa tai tarviketta, jota ei miniatyyrimaailmassa olisi.Sen voi päätellä kun katselee tätä pääsiäiskeittiötä.

Pitkäperjantain pelasti hyväntekeväisyysulkotreenit.

Varjoselfie ulkotreenissä
Tämän kolmetuntisen hyväntekeväisyystreenitapahtuman tarkoitus oli kerätä avustusta ukrainalaisäidille ja hänen kahdelle lapselleen. He asuvat Piikkiössä yksityisessä majoituksessa.

Ihan parasta oli kuitenkin pääsiäislauantain retki mökille, seurana pikkuneiti, jonka kanssa ruoka nuotiolla maistui.

Nuotion sytyttäminen
Nuotiopaikalla tulen sytyttäminen on taitolaji. Kotiprofessori (tässä papparoolissaan) turvaa tilannetta. Pikkuneiti hallitsee tilanteen jo hienosti.
Kartisankaretta pääsiäisenä
Kotiprofessorin toiveena oli karitsankaretta. Sitä maistelimme kaikki ja hyvää oli. Jälkilämmössä vielä grillimakkaraa!

Mummo ja vaari haettiin syömään  sunnuntaina.

Piono pääsiäisenä
Mummo ja vaari  toivat kauniit pionit. Ne koristivat pääsiäispöytää.

Maanantaina siivosimme kaksi ”walk in closet” vaatehuonetta. Sitä ennen käytiin niin kovin tavallinen keskustelu.Tein nimittäin hyökkäyksen täysin ennalta varoittamatta.

-Tänään on sitten aamukahvin jälkeen vuorossa vaatehuoneiden siivous ja järjestely, kenkien puhdistus, pölyisimipien vaatteiden tuuletus. Vaatehuoneita on tässä 1953 valmistuneessa asunnossamme kaksi. Ihan muuten huippujuttu.

-Liitynkö minä jotenkin tähän?

-Tänään en salli kysymyksiä.Aloitetaan heti aamukahvisi jälkeen. Haet roskapusseja ja aloitetaan.

Kengät plankataan
Mies ja työ. Kyllä oli raskasta. Kenkiin laitetaan sanomalehteä, kun ne on puhdistettu. Pysyvät kuosissaan.

Lajittelimme varstosta löytyneita vaatteita ja tarvikkeita talomme ala-aulaan, Konttiin ja roskiin meneviin pinoihin. Talvikengät putsattiin ja siirrettiin varastoon.

Siinä se ja kuvissa loput.

Elämä on.

Terveisin EijaL

Puheenaiheet Oma elämä Tapahtumat ja juhlat Ajattelin tänään