Huhtikuun kuvat

Huhtikuu oli aikalailla vilkas kuukausi. Mummo ja vaari saivat neljännen rokotuksensa, mikä tuo heille hiukan lisää liikkumismahdollisuuksia. Pääsiäisenä oltiin mökillä nuotioruokaa valmistamassa.   Huhtikuu toi kevään, lämpötilat nousivat mukavasti ja mökilläkin lumi suli pois. Ja keittiön asennustyö alkoi. Ja sijoittuuhan huhtikuulle myös vapunaatto.

Remontin etenemisen seuraaminen oli kieltämättä huhtikuun tähtihetkiä.

Retrokeittiön yläkaappi
Pienillä asioilla on merkitystä. Paitsi väri niin mm saranat ovat kivat. Ne näkyvät, kuten tekivät 50-luvulla. Valmista tulee parahultaisesti äitienpäiväksi.
Mummo ja vaari pääsevät neljännen piikkinsä jälkeen kauppaan ja asioilleen. Se tosin edellyttää kuljetusta. Edelleen käytetään maskia. Toinen laittaa sen kasvoilleen jo kotona, toinen vasta toisen huomautuksen jälkeen kaupan ovella.

Mökilläkin käytiin. Nuotioretkeä mukavampaa ei ole, varsinkin kun se tehdään pikkuneidin kanssa.

Grillimakkaran paisto nuotiopaikalla
Grillimakkara ei petä. Se maistuu aina.

Yökyläreissun aikana ehdittiin myös Ruissaloon, jossa kasvtiteellinen puutarha tarjosi paljon ihmettelemistä, vaikka kukkaloistoa vielä saadaankin odottaa.

Kasvitieteellinen puutarha
Puutarhan alue on suuri ja siellä riittää ihmeteltävää. Päätettiin kesällä tulla uudelleen.

Ja onhan tänään vappuaatto. Se meillä sujuu rutiinien mukaan. Emme lähde joukkotapahtumiin. Pesemme ikkunoita, jos sää sallii. Ja sen aikana kuunnellaan työväenlauluja.

Vapun perinteinen päähine on ylioppilaslakki
Vappuna pidetään ylioppilaslakkia. Jopa ikkunoita pestessä. Kuvan päähineet ovat vuosimallia 1972 ja 1974.

Huhtikuun kruunaa matkasuunnitelmamme. Siihen asti ollaan omassa kuplassa.

Tästä kaikesta huumaantuneina varasimme matkan USA:an pientä Suvia katsomaan. Toivottavasti pääsemme lentoon (covid-näyte otetaan 24 tuntia ennen koneen lähtöä). Matkamme sijoittuu touko-kesäkuun vaihteeseen.

Listalla on  New York-Philadelphiassa pikkuinen Suvi perheineen-New York.  Oman momenttinsa tuo, pysytäänkö covidin suhteen negatiivisina. Sen kertoo näyte, joka otetaan 24 tuntia ennen koneen lähtöä.Ollaan aika lailla kuplassa siihen asti.

On siis on pysyttävä maltillisena, vaikka matkajärjestelyjä on tehtävä, tuliaiset hankittava – museoiden liputkin on jo hommattu. Pettymys olisi iso, jos koneeseen emme pääsisi.

Huhtikuu toi kevään.

Elämä on.

Terveisin EijaL

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Keittiöremppa edistyy

Viiden viikon odotus on ohi. Keittökaapistojen asennus alkoi maanantaina. Koko keittiö kannettiin eteiseen asennusta odottamaan jo perjantaina. Sitä ennen vielä roilotettiin sähköreittejä, tasoitettiin laattapinnat ja maalattiin seinät. Putkimies kävi varmentamassa viemäriputken. Aikamoista palapeliä on remontointi. Onneksi meillä on asiansa osaavat ammattilaiset, täsmällisesti tullaan luvatusti paikalle ja hommat luistavat. Remontointi on iso palapeli.Yhteistyö sujuu.

Vanhat sähköjohdot
Uudet kaapistot edellyttävät hiukan sähkötöitä. Vanhat johdot kaivettiin esiin. Aika hurjan näköistä. Näitä katsellessa vision tulevasta on hyvä olla selkeä, sillä muuten voi mielen vallata epätoivo. Keittiömme suunnitteli Sisustustoimisto Rooma

Talomme on rakennettu vuonna 1953 ja sen näkee. Yllättäen havaittiin, että viemäriputken ylin osa oli ihan irti. Kuvasta näkyy, että se tuossa löysästi kenottaa vasten lattian reunaa.Astianpesukoneen irrottanut taho ei tilannetta mitenkään kommentointut. Onneksi oma urakoitsijamme sen heti havaitsi.

Viemäriputki oli irti kokonaan
Viemäriputki oli kokonaan ylimmästä osastaan irti. Siinä oli hetki ihmettelemistä.

Asioilla on onneksi taipumus järjestyä.

Hetken oli mielessä hätäännys, että mistä nyt saadaan asiantunteva taho tilanne hoitamaan. Onneksi löytyi! Saimmekin  hyvää palvelua, ja mikä tärkeintä, hyvin nopealla aikataululla putki tuli asialliseen kuntoon.

Viemäriputki piti kannakoida.
Nyt on kunnossa ja kaapit voidaan turvallisesti asentaa.

Pinnat on tasoitettu. On todella jännää, miltä valmis keittiömme sitten näyttää.

Laattaseinä on tasoitettu
Laataksi tulee ihan tavallinen valkoinen 15×15 mattavalkoinen laatta. Pinta on sitä varten nyt valmis.Tässä kuvassa putken kannakointi on vielä tekemättä.

Remontointi on iso palapeli. Ja kun itse ei juurikaan mitään tehdä, niin hyvän tiimin löytäminen on lottovoitto. Odotusaika oli tilauksesta 5 viikkoa. Sen aikana tehtiin lattia kuntoon.

Ihan pian pääsemme laittamaan tarvikkeet paikoilleen – siitä sitten seuraavaksi, pysy ”langoilla”, jos tulos kiinnostaa!

Elämä on.

Terveisin EijaL

Puheenaiheet Remontointi Oma elämä Ajattelin tänään