Niksinurkka – Joulusiivouksen 5 perusvinkkiä

Joulusiivous voi viedä hermot ellei osaa olla stressaamatta. Lapsuuden joulut muistan siitä, että keittiön kaappien hyllypaperit vaihdettiin. Ne kiinnitettiin nastoilla. Se oli minun työni. Koti siivottiin joka nurkkaa myöden. Verhot vaihdettiin.Sitä jaksoin ihmetellä.  Kaikki ruuat tehtiin itse. Kinkku oli ainakin 10 kilon jötikkä, ja sitä syötiin, kunnes happani. Kaiken rosollin, lipeäkalan ja ateriaan kruununa tarjolle tuodun paistikastikkeen lisäksi oli pakko vielä mahduttaa riisipuuro ja väskynäsoppa. Mummo eli äitini oli aattona aivan loppuun asti uuvuksissa.

Joulusiivouksen perusasiat

Jouluksi en omassa kodissani joulusiivousriehaa järjestä. Keittiön kaapeissani ei ole koskaan ollut hyllypaperia. Ja verhoja ei kausivaihdeta. Verhoja ei tosin olekaan muualla kuin makuuhuoneessa. Edelliset verhot roikkuivat silloin tällöin suoritettua imurointia lukuunottamatta ihan hyvin paikoillaan 25 vuotta. Putkirempan yhteydessä tehdyssä pintaremontissa ne otin pois ja tuuletin hiukan paremmin.

Joulun to-do – listani on lyhyt. Näillä viidellä pääsen tunnelmaan.

  1. Uunin puhdistus. Uuni vedetään samalla kertaa pois lokerostaan ja uunin ulkopinnat ja koko kolo pestään.
  2. Pakastimen puhdistus ja vanhentuneiden pakasteiden poistaminen.Pakastin vedetään pois lokerostaan ja koko kolo pestään ja samalla imuroidaan pakastimen taustaan ilmaantunut pöly pois. Paloturvallisuussyistä tämän voisi tehdä myös juhannuksena.
  3. Maustekaapin siivous. Vanhentuneet mausteet poistetaan ja samalla tarkistetaan, että varastossa on varmasti suolaa, pippuria, kanelia ja kardemummaa.Niin ja kuivahiivaa ja leivinjauhetta.  Niillä pääsee jo pitkälle.
  4. Eteisen siivous. Tässä vaiheessa viimeistään syyskengät ja kenkätelineelle unohtuneet crocksit joutavat varastoon.
  5. Ipadien ja puhelimien latauspisteen johtovyyhden järjestäminen tuo mielenrauhaa. Ja välttyy kompastumiselta. Lisäksi aatonaaton imurointi sujuu paremmin.

Muuta ei tarvita. Joulusiivous voi viedä hermot ellei osaa olla stressaamatta. Joulu tulee siis vähemmälläkin.

Elämä on.

Terveisin EijaL

Puheenaiheet Mieli Tapahtumat ja juhlat Ajattelin tänään

Marraskuun kuvat

Marraskuussa siirrytään ja odotetaan. Etsitään lyhdyt ja kynttilät, ihmetellään pimeyttä. Tulisi jo se lumi, niin toisi valoa. Ja jään Kupittaan madolle. Kuun vaihteeseen sijoittunut kellojen siirto tuottaa pulmaa. Autossa iskee paniikki, kun hetken uskoo olevansa väärään aikaan liikkeellä.

Miksi k u k a a n ei ole siirtänyt auton kelloa?

Onneksi on Aurajoki ja laivat.  Iltalenkki piristää. Rannan komistuksena Suomen joutsen.

Pimeyttä valaisi ihan pienen islantilaisneuleen valmistuminen. Tämä koko on noin 1,5-2 -vuotiaalle. Menee joulupakettiin ja matkaa valtameren taakse pienelle Suvi-tytölle.

Mökkisaunaa parempaa jumien, niin mielen kuin kehon, selättäjää ei ole. Upeinta on hetki, kun meri on lämpimämpää kuin ilma.

Tein elämäni ensimmäisen Halloween-kurpitsan. Se  matkasi velimiehen uudelle mökille lahjaksi. Ehti  ilahduttaa marraskuun alkupuolta nippanappa viikon. Sitten talitintit hyökkäsivät.

Bonuskuvana näkymä jouluvalmisteluihin. Joulukoristelu tehdään myös nukkekotiin. Vielä kynttilät, niin tämän talon joulu on valmis!

Nukkekodin joulu valmistuu kuten isonkin kodin.
Kuvan pieni (korkeus 1,5 cm) jouluenkeli on kunniapaikalla nukkekoti Villa Charlotten joulussa.

Näin sujui marraskuu. Märkää ja pimeää, mutta ei kuitenkaan  ihan mahdotonta. Marraskuun pimeys ei haittaa jos jaksaa pitää itsensä liikkeellä.

Elämä on.

Terveisin EijaL

PS:

Mummon ja vaarin omaan kotiin  muutto on päivittäinen puheenaihe. Että milloin. Nyt siivotaan ja järjestetään tavarat paikoilleen. Ehkä jouluksi  kotiin.

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään