Lukumatkalla – Vinkkejä syksyn lukuhetkiin

Lukeminen kannattaa aina. Minä luen. En kuuntele. Lukunautintoon kuuluu istua kirja kädessä. Olen viimeisen vuoden aikana harvakseltaan käynyt läpi kirjahyllyjämme, etenkin sen dekkariosastoa (noin 650 kirjaa). Riittävän kevyttä tähän korona- ja vanhustenhoitoahdistukseen. Osasta en muistanut juurikaan mitään (ihan kiva, ikään kuin uutta), osasta muistin liikaa (takaisin hyllyyn). Kun on kertaalleen kaikki lukenut, voi napata käteen kirjan mistä kohtaa sarjaa tahansa. Ei yhtään haittaa. Joidenkin kohdalla tosin pitää palata alkuun ja edetä sittenkin järjestyksessä, hahmojen kehitykseen saa selityksen. Kävin useassa eri maassa.  Muutaman vinkin annan tässä:

Alexander McCall Smith kirjoittaa ”Botswanan neiti Marplen” seikkailuista. Afrikkalaisen elämäntavan kuvaus on leppoisaa ja saa hyvälle mielelle. Päähenkilönä on Naisten etsivätoimisto nro 1:n perustaja Mma Precious Ramotswe, hänen apulaisenaan toimii Botswanan Sihteeriopistossa loppututkinnon suorittanut Mma Makutsi. Sarjan aloittaa  vuonna 2003 ilmestynyt Naisten etsivätoimisto nro 1. Kirjoista välittyy hienolla tavalla afrikkalainen kulttuuri ja elämänmeno. Tapahtumat ovat ennen muuta hyväntahtoista kerrontaa, ei raakuuksia. Mukana jaksaa seurata juuri tuon kulttuurin kuvauksen ansiosta. Sarjassa on 20 teosta. Meidän kotihyllyssä niistä noin puolet. Muistan tästä tehdyn myös TV-sarjan.

Elisabeth George osaa psykologisen jännityksen. Scotland Yardin  komisario Thomas Lynley ja konstaapeli Barbara Havers aloittavat yhteistyönsä kirjassa Kunnioitetun kansalaisen kuolema (1989). Päähenkilöt ja heidän keskinäiset suhteensa muokkautuvat sarjan edetessä. Jalosukuinen rikoskomisario Thomas Lynley  on Ashertonin kahdeksas jaarli. Työparina on työväenluokkainen ylikonstaapeli Barbara Havers, joka on älykäs ja kunnianhimoinen, sopivasti myös kaunainen. Kirjojen  muita avainhenkilöitä ovat oikeus-lääketieteellinen asiantuntija Simon Allcourt-St. James ja hänen vaimonsa Deborah.  Lisäksi mukana toimii lady Helen Clyde, joka on St. Simonin työtoverina hänen laboratoriossaan. Päähenkilöiden  monimutkaiset keskinäiset suhteet ja heidän taustansa ovat iso osa jännittävää ja usein ahdistavan raakaa lukukokemusta. Pidän erityisesti tavasta, jolla kuvataan englantilaista sääty-yhteiskuntaa. Nautin  maalaismaisemaa, kartanoita, yksityiskouluja ja yliopistoja valottavasta kerronnasta. Rikokset ovat niin raakoja, että välillä on pakko pitää lukemisen lomassa kahvitauko. Sarjassa on suomeksi ilmestynyt 10 teosta.

Sujata Masseyn dekkarit vievät Japaniin. Amerikanjapanilainen päähenkilö etsii paikkaansa Tokiossa sarjan ensimmäisessä osassa Rei Shimuran ensimmäinen tapaus (2000). Hän asuu Tokion laitakaupungilla ja toimii  englanninkielen opettajana. Rei on intohimoinen japanilaisten antiikkiesineiden ihailija ja sarjan edessä hän perustaakin oman antiikkiliikkeen. Kirjoissa on mukana myös  komea skottilainen Hugh Glendinning. Romanssia on, välillä ei. Kiinnostus pysyy. Japanilaisen kulttuurin kuvaus kiehtoo. Viimeisin Rei Shimura ilmestyi 2016. Sarjassa on kaikkiaan 11 teosta.

Tarquin Hall kuljettaa lukijaansa ympäri nyky-Intiaa. Kirjailija on englantilainen toimittaja ja tietokirjailija, joka on toiminut  mm BBC:n kirjeenvaihtajana Aasiassa ja Afrikassa. Kirjojen päähenkilö Vish Puri (myös Intian Poirotiksi mainittu) on kuvattu pönäkäksi ja peräänantamattomaksi punjabilaiseksi pyörteeksi, joka tekee tuhojaan Intian rikollispiireissä. Päätyöksi mainitaan kuitenkin sarjan vuonna 2013 aloittavan Kadonneen palvelijattaren tapaus takakannessa ”Delhin sulhas- ja morsianehdokkaiden taustojen tarkistaminen”.  Upeinta antia on ehdottomasti nyky-Intian kulttuurin kuvaus.Lukiessani tunsin hajut ja maut. Vish Puri on herkkusuu. Sarjassa on ilmestynyt neljä teosta: Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus, 2013, Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus, 2013, Vish Puri ja kohtalokkaan voikanan tapaus, 2014, Vish Puri ja lemmenkommandojen tapaus 2015.

Näillä pääsee jo pitkälle matkalle.  Oletko sinä tutustunut näihin?

Olit tai et – lukeminen kannattaa aina.

Elämän on.

Terveisin EijaL

 

Puheenaiheet Kirjat Suosittelen Ajattelin tänään

Jos sittenkin tarvitaan – Elämää vanhusten kanssa

Säästäväisyys on hyvä ominaisuus. Sitä voisin kieltämättä jossain määrin harrastaa. Mummolla on keittiön vanhassa astiakaapissa ainakin neljät riisiposliinin ohuet kahviastiastot. Niitä ei  nykyihminen pysty käyttämään. Ne pitää tiskata käsin. Niitä on käytetty vain suuremmissa juhlissa. Muistan, että yhdet hankittiin Ruotsista asti. Siellä ne ovat. Julkisivuremontin ja ikkunoiden vaihdon myötä kaappiin on tunkeutunut ohutta sementtipölyä iso kerros. Joka ikinen kuppi ja tassi on pestävä. Pakataan takaisin siten, että jokaisen välissä on pintaa säästävä pehmuke.

Eteisen ylähyllyllä on laatikoissa eri vuodenajan kenkiä varrellisia pakkassaappaita myöden. Niitä ei käytetä. Mutta niiden pitää olla varastossa. Kenkälaatikoiden alla on kaapissa tangolla huolellisesti säilöttynä turkki, tarkkaan katsottuna kaksi. Niitä ei käytetä. Joka kevät ne tuuletetaan parvekkeella ja varastoidaan takaisin.

Että jos vaikka minä tarvitsisin? En tarvitse. En turkkia enkä sitä paitsi varrellisia pakkassaappaitakaan.

En ole turkki-ihminen. Kerran lainasin. Se tapahtui, kun piti pukeutua hiukan paremmin. Tasavallan Presidentti myönsi minulle vuonna 2007 Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan ritarimerkin. Kieltämättä tuntui hyvältä. Etenkin ansiomerkki. Turkki kiristi hartioista.

Luopumisen tuska on käsin kosketeltava. Mitään ei voi laittaa pois. Hyvän ystävän neuvosta lopetin kysymykseni ”Eikö näitä voisi laittaa pois”. Se taitaa mummoa satuttaa. Kun en arvosta enkä ota käyttöön.

Ehdin poistaa sitten, kun sen aika on.

Itse kullakin on muuminsa, artekit  ja aallonvaasit. Säästäväisyys on hyvä ominaisuus. Mutta liika on liikaa. Kaappeja kannattaisi tyhjennellä aika ajoin.

Elämä on.

Terveisin EijaL

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään