Minun viikkoni – Tyyppiviikon yllätykset

Vanhustenhoito tuottaa yllätyksiä. Viikkojani rytmittää mummon ja vaarin asioiden hoitaminen. Teen heille viikkolistan, jossa helposti näkee, mitä on tulossa. Milloin on fysioterapiaa, milloin hoitaja tulee ja milloin on siivous. Viikot rullaavaat aika lailla samaan tyyliin. Tosin kertaakaan yllätyksittä ei ole yksikään viikko soljunut. Oma aika on vähissä.

Maanantaina ei mitään merkkiä heidän osaltaan, koska maanantai on hoitajan käyntipäivä. Lähtökohtani on, että minua ei tarvita.

 Ikään kuin pidän vapaapäivän.

Ammattilainen osaa päätellä, onko mummon verenpaine ja paino kohdillaan, hengästyykö istuessa ja  onko hoitotarvikkeita ja lääkkeitä riittävästi varastossa. Klo 14.00 soi puhelin, että mitä on sattunut, kun minusta ei kuulu mitään. Sano siinä sitten, että haluan olla rauhassa. Että olen tietoisesti soittamatta. Ikään kuin pidän vapaapäivän.

Ja hoitaja ei ollut mukava, sen kuulin heti äänestä.

Tiistaina mummolla ja vaarilla lukee ”siivous” . Kahden viikon välein käy ulkopuolinen palveluntuottaja. Minä siivoilen väliviikolla. Olen yrittänyt saada aikaan siivouksen joka viikolle. Vielä ei onnistu. Kun palvelut maksavat.

Aamulla soitan (heidän aamunsa on klo 12.00) ja siivoojaa odotellaan (tulee klo 14.00). Koko päivä menee siinä.On kiire.

Tulee selväksi, että vaari on tilannut hammaslääkärin oman fysioterapia-aikansa päälle. Ovat itse keksineet, että vaihtavat fysioterapiansa päittäin. Mummo meneekin keskiviikkona ja vaari sitten perjantaina.  Hyvästit keskiviikolleni.

Illalla saan kuulla, että terapeutti on sairaana, joten asetelma muuttuu vanhoille jengoilleen. Vaarin FT peruuntuu keskiviikolta, menee hammaslääkäriinsä  ja mummon FT pysyy perjantaissa. Tervetuloa takaisin keskiviikkoni.

Ohjelma muuttuu hetkessä

Keskiviikkona käyn heti aamulla kaupassa. Tai kaupoissa. Jokin aika sitten mummo ja vaari väsähtivät kaupassa käyntiin. Minä ”pääsen” ihan yksin.  Perustarvikkeet hankitaan siitä edullisimmasta. Hygieniatarvikkeet ja Kiehu-maito muualta. Ostokset jäävät autoon odottamaan luovuttamista. Suunnitelmissa on vain vaarin vienti hammaslääkärille klo 13.00  ja sen perään tarvikkeiden luovutus.  Liki vapaapäivä.

Tarvikkeita jääkaappiin laittaessani tajuan, että juustoa on jäljellä kannikkaakin pienempi pala. Ei ollut listassa.

Mummo istuu pöydän ääressä, natustaa tuomaani suklaata. Sitten näyttää päivän lehdestä mainoksen, jossa tavaratalossa on tarjolla edullisia kotiverskoja. Vaarille tarvittaisiin uudet. Oli kiukuissaan leikannut vyötärönauhan poikki (jo kertaalleen vaihdetun). Oli umpisolmussa.

Onneksi minulla oli maski päällä. Ilmeeni jäi näkemättä. Olin juuri aamulla ollut ko kaupassa. Sanon, että tänään en enää mene.

Vaari toteaa sivusta, että uusia ei osteta, maksavat liikaa. Minä laitan vanhat kassiini ja lupaan korjata. Ne ovat hirveät.

-Minulla korva paukkuu, en kuule mitään toisella korvalla, sanoo mummo. Jaha, tämäkin vielä.

-No tilataanko korvalääkäri? -Juu.

Sitten tilataan. Tapaaminen on tunnin päästä. Aikaa lähtöön on 45 minuuttia. Voi hyvin kuvitella, että kiire tulee.  Että nytkö tänään jo pääsee? Pitää käydä WC-:ssä. Aikaa menee runsaasti enemmän kuin normaalisti. Tajuan, että 92-vuotias meikkaa. Ja vaatteetkin pitää vielä vaihtaa. Eteisen tuolilla istuessaan muistaa, että se Kodin Kuvalehti (josta ei yhtään tykkää) tulee edelleen. Tiedän peruuttaneeni sen ja ihmettelen. Ei voi antaa asian olla ja lehden tulla. Heittäisi roskiin, jos ei tykkää. Laskua ei peruutuksen jälkeen ole tullut, koittavat varmaan saada tilaamaan uudelleen…

-Miksi minulle sitten tulee Kotiliesi (josta kyllä tykkää)? En minä vaan tiedä. Teen nopeasti asiakaspalveluun kyselyn asiasta.

Vanhuksen kiire tulee pelkästä odottamisesta

Huokaa. Kun tulee niin kiire. Mitään ei tarvitse itse ponnistella, minä autan vaatteet päälle ja ne liian ahtaat talvikengät jalkaan. Matkalla soittaa vaarille, että ollaan menossa korvalääkärille. Vaari on kävelyllä eikä heti tunnu tajuavan kuka menee ja minne.

Korvat puhdistetaan. Ei ihme, jos ei kuullut. Rusinaa muistuttavat kökäleet poistetaan – ja avot – kuulo palautuu. Vaivaa ollut pitempään. Ei vain ole kertonut.

Kotiin tultuamme vaari ihmettelee, että missä ollaan oltu. Mummon soitosta on kulunut 35 minuuttia.

Mummoa huokasuttaa reissun jälkeen.  Laitan ruuan lämpiämään. Katan pöydän, laitan silmätipat ja annan päivälääkkeet. Pyydän siinä samalla vaaria suihkuttamaan jalkahoitajalta saadun ohjeen mukaan jalan (isovarpaan välissä joku nirhaantuma) ja kuivaamaan hyvin. Tekee työtä käskettyä. Menee sängylle makaamaan, jotta minun on helpompi hoitaa varvasväli.

Sitten tajuan, että vaari on pessyt väärän (terveen) jalan.

-No kyllä on hienosti jalkahoitaja hoitanut, ei tällä ole mitään hiertymää enää, totean ihmeissäni.

Sitten tajuan, että vaari on pessyt väärän (terveen) jalan.

Hoidetaan kuitenkin se oikea (suihkuttamaton) varvasväli, joka sekin on, kiitos hyvän jalkahoidon, jo parempi.

Arkiset asiat on hoidettava

Kun mummo ja vaari istuvat ruokapöytään, alan tehdä lähtöä. Sitä ennen kuitenkin pesen WC:n ja hoidan hygieniatuotteet (inkontinessisuojat) paikoilleen. Pesen myös silmälasit. Miten niistä on mitään läpi nähnyt?  Kenkiä jalkaan laittaessani tajuan, että eteisen lattia on hiekkaa ja roskaa täynnä. Siispä nopea imurointi vielä ennen lähtöä.

Huikkaan eteisessä, että nyt lähden.

-Tuossa olisi sitten apteekkilista ja voisitko tuoda juustoa?

Lyön oven kiinni. Kiroan. Aikaa on kulunut liki 4 tuntia kaikkine käänteineen.

Torstaina pääsen omalle Personal Treinerille, jonka kanssa juhlimme 12-vuotista yhteistä treenirupemaa. Olen valmistanut hänelle pienen lahjan, jossa päähenkilöinä ovat hänen mukavat koiransa Tarno ja Hertta.

Iltapäivällä vien juuston. Vaari hakee sen ala-aulan portailta, en menee sisälle ollenkaan.

Sen jälkeen pääsen uimaan pikkuneidin kanssa. Se on yhteinen juttumme ja pyrimme uimaan yhdessä kerran viikossa. Ruuaksi on muusia ja nakkeja ja pakasteesta löytyy vielä palanen pannaria.

Mummo soittaa illemmalla. Kiehu on loppu.

Oma aika on vähissä.

Perjantaina aamulla menen isoon markettiin. Pussissa on mukana ne vaarin kulahtaneet kotiverskat malliksi. Löydän uudet liki samanlaiset, tarjouksessa hinta vain 30 euroa. Vanhat heitän roskiin, sanoo vaari sitten mitä sanoo. Mukaan nappaan Kiehun. Tarjouksesta löytyy vielä inkontinenssisuojia. Puolenpäivän hujakoissa vien ostokset. Kassiin siirtyy myös eilisen muusin jäämät, helpottaa mummon keittiöpuuhia. Ihme kyllä vaari hyväksyy uudet verskansa. Vanhojen kohtalo hetken ihmetyttää, mutta ei kauaa jaksa asiaa vääntää.Otan mukaan apteekkilistan.

Iltapäivällä on oma hieronta. Onneksi.

Lauantai on rauhallinen. Ei muuta kuin apteekkiasiat. Mummon osalta pitää uusia kaksi reseptiä. Ensi viikolla uusi käynti. Jippii.

Omiakin juttuja ehdittiin puuhastella. Valmisteltiin USA:an lähtevä paketti. Pikkuisen Ahti-pojan ristäiset lähestyvät. Saadaan paketti ajoissa liikkeelle. Pieni Ahti syntyi 3.10.22. Valtameri on välissä. Pääsemme pääsiäisenä seuraamaan kastetilaisuutta etänä.

Sunnuntaina teen uuden viikkolistan, vien apteekkiostot. Soitan ennen lähtöä ja kysyn, tarvitaanko jotakin kaupasta. Ei tarvita. Reissuun sisältyy WC:n pesu ja  keittiön pintojen puhdistus. Tarkistetaan jääkaapin tilanne. Maito loppuu ihan kohta.

Ei hätää. Olen jo oppinut. Kassissa on yksi tölkki.

Ensi viikko näyttää rauhalliselta, ihan tavalliselta. Mutta kuten todettu, yllätyksittä ei ole yksikään viikko soljunut. Vanhustenhoito tuottaa yllätyksiä. Oma aika on vähissä.

Elämä on.

Terveisin EijaL

PS: Joku joskus minulta kysyi, että mitä muuta minulla on kuin omaa aikaa. Olenhan eläkkeellä. Siinä kysyjä on ihan oikeassa. Eläkkeellä ehtii. Mutta minä en pidä siitä, että joku muu määrittää minun olemiseni.