Ahdistaa

Huomenna olisi Modul 3 koe ja saa nähdä pääsenkö läpi. Olen harjotellut ja harjotellut, mutta saa nähdä onnistunko ensi yrittämällä.

Olen aina ollut kielissä huono ja lukiossa englannin kokeessa rokotettiin vääristä vastauksista. Siitä opin olemaan mielummin hiljaa, kun edes yrittämään. Ja se on maailman typerintä ettei edes yritä. Olen siitä yrittänyt päästä eroon, mutta se on niin iskostunut päähän. En tajua miksi lukion englannin opettajani ede käytti tuota tapaa arvostella, ei siitä jäänyt kuin traumat.

Alkaa tuo koulu stressaamaan enemmän ja enemmän. Yksi syy voi olla se, että se vie vapaa-aikaani todella paljon.  Töissä n. 7:30-16, ti ja to 19-21:15 koulua. Kotiin tullessa teen heti ruuan ja sitten mennäänki kouluun. Ma ja ke käyn salilla ja sitten ruuan tekoon. Sitten olisikin aika tehdä läksyt, Viikonloppuisin on sitten aikaa enemmän, mutta aina sekään ei lohduta. Tähän päälle töissä, kotona ja joka paikassa tanskankielen harjoittelua maileina, tv:ssä, lehtien luvussa, palavereina, illanvietoissa jne. Haluaisin jo puhua kieltä ja selvitä vain sillä joka päivä, jonka vuoksi ahdistun vain enemmän. Tiedän, että tämäkin ongelma on vain omassa päässäni. Puhumaan vain, niin sieltä se tulee. Silti koko lause jo ahdistaa.

Ahdidtaa varsinkin kun koko ajan kysellään, oletko oppinut. Alat vaan puhumaan niin opit. ARG. Silloin tekisi monesti vastat että kokeileppa suomea, alat vain puhumaa kuten itse sanoin. Vaikea puhua ilman sanoja.

Kulttuuri Suosittelen Opiskelu Työ
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.