Hollantilainen joulupukki

Enää viikko ja pääsen työmatkalle Suomeen. Suomesta lähden sitten suoraan Hollantiin, joten matkustelua tulee tarpeeksi tässä kuussa.

Hollannissa en ole koskaan ennen käynyt, joten siksi odotan paljon tuota matkaa. Myös aikataulu on aika rento, joten ehdin hyvin näkemään nähtävyyksiä myös. Menemme Utrechtiin muutamaksi päiväksi. Se on Hollannin neljänneksi suurin kaupunki, mutta huomattavasti pienempi kuin Amsterdam. Onko kukaan käynyt tuolla ja voisi antaa vinkkejä mitä kannattaa käydä katsomassa?

Pakko myöntää etten edes tiedä mikä on hollantilaista perinneruokaa. Nyt tulevana viikonloppuna tulee Sinterklaas ( joulupukki joka on pappi ) ja sitten alkaa kuukauden mittainen jouluhössötys Hollannissa. Sinterklaas tulee veneellä Espanjasta tummien apulaistensa kanssa. 3-4.12 Sinterklaas lähtee takaisin Espanjaan, joten silloin yöllä lapset saavat joululahjoja häneltä. Hän tiputtaa ne savupiipusta lapsille. Katolla hän on hevostensa kanssa. Hieman erilaista kuin meillä. Jouluna he eivät vietä joulua niinkään enää.

Suhteet Oma elämä Suosittelen Työ
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.