Joulu on jo ovella

Ikävä alkaa pikkuhiljaa helpottamaan onneksi. Tosin syynä varmaan 10h työpäivät ettei ole ehtinyt ikävöimään.

Meillä oli viime perjantaina pikkujoulut ja oli kyllä mukava ilta. Musiikki, ruoka ja viini olivat hyvää. Seuraa unohtamatta.

Olen alkanut tekemään omia jouluperinteitä täällä Tanskassa.

Jouluaatto aamuna teen riisipuuron suomalaisittain. ( Tanskassa se on makeaa )

Suomesta haen/pyydän glögit <3

Piparit leivon ennen joulua ja nyt tänä viikonloppuna on tämän vuoro.

Kinkku haetaan lihakaupasta ( melkein kuin Suomessa ) ja paistetaan jouluksi.

Riisipiirakoita teen juuri ennen joulua ja niistä ovat tykänneet myös tanskalaiset.

Mitä tapoja te olette tuoneet Suomesta nykyiseen maahanne?

Kommentit (3)
  1. Mä olen täällä jo kohta kymmenen vuotta täällä asunut, perinteisesti miehen perässä tulin 🙂

    Työpaikkasi ja alasi kuulostaa kivalta, on kyllä tosi tärkeää että työ on mielekästä ja siellä viihtyy!

    Luin erostasi, ikävä juttu ;( Varmaan tosi paljon järjestelemistä juuri asunnon kanssa jne., mutta toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin. Olen itsekin usein miettinyt mitä tekisin, jos miehen kanssa erottaisiin – jäisinkö vai palaisinko Suomeen. Onneksi ei ole ainakaan toistaiseksi tarvinnut tehdä päätöstä ihan tosissaan. Arki nyt on arkea kummassakin maassa. Suomessa on tietysti perhe ja ystävät, joita kaipaan, mutta Tanskassa asumisellakin on omat hyvät puolensa. Tsemppiä <3

  2. Hej täältä Fyniltä! Olipa kiva löytää blogisi, täytyy kahlata kaikki vanhatkin postauksesi pikimmiten läpi. Mulla on täällä aika pienet suomituttavapiirit, niin mukava lukea jonkun toisen kokemuksia 🙂

    Pari kysymystä tuli heti mieleen. Onko työnantaja siis järjestänyt sinulle tanskanopetusta vai käytkö julkisen puolen kursseilla? Mä olen aikoinani aloittanut kahteen otteeseen studieskolenissa, mutta kummallakin kerralla se sitten aika äkkiä jäi kun ruotsin pohjalta suuri osa tuntui niin tutulta. Seurauksena se, että puhun tanskaa kyllä sujuvasti (?), mutta pienillä kielioppivirheillä ja oikeinkirjoitus on mitä on 🙂 Mutta päaäsia, että pärjää.

    Et varmaan halua julkaista työpaikkasi nimeä, mutta millä alalla työskentelet? Århusin seudulla työtilanne on varmasti ihan muuta kun täällä meidän saarella, täällä on järkevät työpaikat aika tiukassa. Mun nykyinen työnantajani (tämä lainavertailusivustomuuten etsii suomalaisia opiskelijoita kirjoitushommiin freelance-pohjalta, jos sinun piireissäsi sellaisia sattuu olemaan 🙂  

     

    1. Hei Enja,

      Käyn julkisella puolella tanskan kursseilla 🙂

      Työskentelen lasten muodin parissa. Firmaa en viitsi julkaista, koska kirjoitukset ovat omiani, enkä halua liittää yritystä omiin mielipiteisiini 🙂

      Kannattaa hei jakaa tuo ilmoitus esim Aarhusin Suomalaiset ryhmässä Facebookissa. Siellä paljon opiskelijoita.

      Oletko kauan asunut Tanskassa ja miten Fyniin päädyit? 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *