Turhauttaa

Kävin kielikokeessa ja läpäisin kaiken muun paitsi kirjoittamisen. Kirjoitus tehtävä täytyy uusia ja se alkaa lannistamaan ja pahasti. Emme saa edes kirjoituskoetta takaisin, joten sen virheistä on vaikea oppia. Emme saa palautetta vana ainoastaan läpi tai ei.

Viimeeksi puhekokeessa sain palautetta: pääse eroon suomi aksentistasi. Tuo kommentti ei motivoi sitten lainkaan, vaan ennemmin tekisi mieli haistattaa ja lopettaa. Jos muuten olin hyvä, miksi sitä ei voisi kirjoittaa. Puhut hyvää tanskaa, mutta ääntäminen tarvitsee harjoitusta jne. Olen ehkä typerä, mutta koen että tarvitaan myös hyvää palautetta motivoimaan ihmisiä. Myöskään jos en tiedä mitkä ovat heikkoudet, ei voi parantaa. Jos kerrotaan ettet läpäse kirjotusta, niin vaikea tietää miksi en. Onko se kielioppi, vai enkö osaa sanoja oikein, vai oliko liian lyhyt vai mikä mättää.

Opettaja minulla on vaihtunut vuoden aikana 8 kertaa. Tämä uusin ei sovi minulle lainkaan. Hän alkaa puhumaan niin alan vajoamaan uneen. Mitään emme keskustele vaan tehtäviä tehdään kirjasta järjestelmällisesti. Kun menen tunneille töiden jälkeen, olen jo valmiiksi väsynyt. Kun opetaja on todella tylsä, en opi mitään.

Olenkin miettinyt palkkaavani yksityisen opettajan. Jos hän kävisi/minä kävisin hänen luonaan pari tuntia viikossa, uskoisin oppivani paljon enemmän.

Miestäni en laita minua opettamaan, koska siitä ei tule kuin tappelu. Erilaisia pc ja appeja minulla on tanskan opiskeluun, mutta eivät nekään toimi minulle niin hyvin. Ongelmani on kielioppi ja puhuminen. Kumpaakaan en pysty harjoittamaan pelien kautta tai ainakaan siten että oppisin. Tarvitsen ihmisen joka vääntää rautalangasta ja jaksaa tsempata minua.

Nyt saa antaa hyviä vinkkejä 🙂

 

Kommentit (4)
  1. Ai, luulin että kommenttikentän yläpuolella oleva sähköpostiosoite näkyy sulle.

    No, minä kirjoittelen. 🙂

    1. Olenpas tyhmä 😀 näkyy se tuolla asetusten kautta 😀

  2. Heips

    Löysin blogisi sattumalta vähän aika sitten. Olen itse asunut Tanskassa kohta 10 vuotta ja jotenkin hauska aina vertailla muihin suomalaisiin että millaisia ajatuksia Tanskaan muuttaminen ja täällä eläminen on herättänyt. Aika usein kiinnitämme huomiota samoihin asioihin.

    Anyways. Oletko kuullut Netdansk-mahdollisuudesta tanskan opiskeluun? (http://www.netdansk.eu) Vielä tanskaa opiskellessani muutin kerran paikkakunnalle jossa ei ollut mahdollisuutta lähiopiskella modul 6:sta joten päätin kokeilla netin kautta. Opiskelu oli todella intensiivistä ja opettaja omistautunut työlleen mutta kun aloitin samalla kokopäivätyöt ei energiaa ja motivaatiota riittänyt jatkaa kovin kauaa. Aika paljon sai kirjoitella kaikenlaista mutta puhettakin harjoiteltiin esim. tekemällä esitelmiä (=videoita, ei ollenkaan niin kamalaa kuin voisi ensikuulemalta tuntua 🙂 ). Jos tuntuu että töiden jälkeen on liian väsynyt niin ainakin saa itse valita opiskeluaikataulut tämän mallin kautta. Itsekuria ja suunnitelmallisuutta tuo kuitenkin vaatii.

    Itse olen edelleenkin vähän ujo tanskan puhuja ja varsinkin isommassa porukassa jännittää avata suunsa mutta jännästi se kielitaito on kehittynyt vuosien saatossa, melkein huomaamatta. Tosin aika usein tulee edelleen kysyttyä mieheltäni että onko tämä nyt i/på vai mikä. Noitten prepositioiden(?) kanssa mennään vieläkin aika fiiliksen mukaan…

    Tsemppiä opiskeluun, kyllä se siitä alkaa sujumaan!

    t. Jenni

    ps. Mulle saa kirjoitella sähköpostia jos kaipailet ”vertaistukea”. 🙂 Olen vähän päälle 3-kymppinen ja asustelen n. 50km Århusista. Meitä suomalaisia on tällä seudulla yllättävän paljon..

    1. Hei,

      En ole kuullut, joten kiitos 🙂

      Itse olen törmännyt vain muutamaan suomalaiseen täällä. Heidän kanssaa olen ollut aika eri maailmoista, joten yhetdyesn pitoa en ole sen suuremmin jatkanut.

      Ihanaa kuulla, etten ole yksin ajatusteni kanssa ja joku muukin tuskailee kielen kanssa. Itselläni juurikin tuo kokopäivä työ verottaa paljon. Aina ei jaksaisi lähteä kouluun työpäivän jälkeen.

      Kiitos tarjouksesta. Sähköpostin unohdit kirjoittaa tuohon 🙂 Omani on tanskatar87@gmail.com

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *