Koti-ikävää
Pitää tännekkin avautua ensimmäistä kertaa vähän ehkä huonommista fiiliksistä. Tää viimeinen viikko on ollut mulle henkisesti jotenkin todella raskas. Oon jaksanut tähän asti paahtaa sata lasissa ja vaikka välillä on vaikeaa ollutkin olen silti aina pysynyt positiivisena. Yleensä pystyn pitkään pitämään huonotkin fiilikset kätkettynä mun hymyn alle, mutta nyt on tullut se hetki, jollon on pakko vaan antaa oikeiden tunteiden tulla ulos.
Jotenkin tällä viikolla kaikki asiat ja tekemiset ovat olleet mulle tosi vaikeita. Oon valehtelematta itkenyt joka päivä ja kun mun mies on kysynyt, että miksi itken, niin en itsekään oikein osaa sanoa. Onko tämä sitä koti-ikävää? -Kyllä, luulen niin. Eikö se yleensä isoissa muutoksissa aina näin menekin, ensin on se alku innostus ja kaikki menee kuin vain siivillä ja sitten jossain vaiheessa iskee se karu todellisuus ja tunnet, että kaikki kaatuu päälle. Oon nyt ollut täällä reilut 6kuukautta ja mulla on kaikki mennyt tosi ihanasti, mutta kyllä se vaan niin on, että kun sulla ei oo sitä sun rakasta perhettä, rakkaita ystäviä ja olet uudessa ympäristössä, uudessa kulttuurissa, kukaan sun ympärillä ei puhu sun äidinkieltä ja ”taistelet” päivittäin saksan ja englannin kielen kanssa, jotta tulet ymmärretyksi, niin kaikki nämä yhdessä on ainakin mulle saaneet tietynlaisen koti-ikävän iskemään.
Aluksi en ehkä osannut ajatella, että tämä olisi koti-ikävää, mutta nyt kun tarkemmin olen antanut aikaa itselleni omien tunteiden tutkimiseen, niin totean, että näin se vaan on. Tää fiilis on tosi ristiriitainen, sillä mulla on kaikki täällä todella hyvin, eikä tulisi mieleenkään, että haluaisin lähteä täältä takaisin Suomeen, mutta silti samaan aikaan kaipaan tosi paljon perhettä, ystäviä ja sitä tuttua ja turvallista Suomea.
Tässä vaiheessa kuitenkin on kaksi vaihtoehtoa, joko antaa hetkellisten negatiivisten tunteiden/koti-ikävän tuhota sen mistä oot aina unelmoinut tai sitten vain taistella kahta kauheammin tämän vaiheen yli, jonka jälkeen uskon, että kaikki taas kääntyy parhain päin. Ja mähän en aio luovuttaa, vaan taistella läpi näiden vaikeiden aikojen, vaikka se välillä ei helppoa olekaan. Ajattelen kuitenkin, että kaikki tämä kuuluu jollain tavalla siihen ns. muutosprosessiin ja varmasti kaikki ihmiset, jotka ovat muuttaneet ulkomaille, kauas läheisistä ja rakkaasta kotimaasta, tuntevat jossain vaiheessa samoja fiiliksiä.
Mutta oon kyllä niin onnellinen, että mulla on täällä tukena maailman ihanin mies, joka jaksaa kuunnella ja tsempata, vaikka välillä tuntuukin, että seinät kaatuu päälle. Kiitos siitä mun rakkaalle <3
Nyt alan katsomaan leffaa ja yritän nauttia viikonlopusta ja keskittyä positiivisiin asioihin.
-THE MOMENT YOU’RE READY TO QUIT IS USUALLY THE MOMENT RIGHT BEFORE THE MIRACLE HAPPENS. DON’T GIVE UP –
