Hyvää tätä päivää!

Olen Sanneli ja minulle kuuluu hyvää – entä sinulle?

Nimeni on Sanneli. Olen kiinnittynyt pysyvästi emäntäni oikeaan jalkaterään nimettömän varpaan tilalle. Tosin kiinnitys hieman epäonnistui, oli pirunmoinen kiire kiinnittyä, ettei matkani loppuisi liian lyhyeen, joten hätäinen tähtäykseni osoittautui hakuammunnaksi. Hengissä selvisin, mutta lopputulos hieman ontui. Minulla on kaikki hyvin ja kiva on ollut mukana keikkua. Emännän päässä olen onnistunut aiheuttamaan kaikenlaisia tuntemuksia häpeästä ylpeyteen sekä kaikkea siltä väliltä. Arvosteluitakin olen saanut laidasta laitaan ja joskus emäntäni ajatteli jopa leikkauttavani minut pois – minut! ”kummallisen luonnonluoman kanssamatkustajan” – kuten hän minua usein kutsuu.

Tuohon ajatukseen sisältyi muitakin asioita, jotka emäntääni häiritsivät. Hän on jonkin asteinen kenkäfriikki ja siinä asiassa minä onnistuin häiritsemään häntä oikein jalan päältä. En antanut hänen ostaa kauniita sandaaleja, joissa jalan päällä kulkee remmejä tai muuta sellaista härpäkettä. Ne painavat minut lyttyyn ja remmit kulkeutuvat minun alleni kipua aiheuttaen. Sama koskee avokkaita, joissa on syvälle varpaisiin ulottuva uurre. Pieni kun olen, ponnahdan aina avokkaan reunan päälle ja emäntäni kävellessä minusta tuntuu, kuin minut revittäisiin juurineen irti.

Emännän vanhetessa hänen tuntemuksensa ovat tasaantuneet, enkä ole enää pystynyt hänen mieltään kirvoittamaan entisen lailla. Olemme päässeet jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen – luojan kiitos!

puheenaiheet oma-elama
Kommentit (1)
  1. Kiitos kivasta kommentista ☺

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *