Sisältää mm. nostalgiaa

Olen tässä viikon aikana muistellut omaa lapsuuttani, mm. 80-luvun leluja ja leikkejä ja muita puuhia. Taitaa pitää paikkaansa, että sitä tulee siirrettyä omasta lapsuudesta perinteitä lapsilleen. Ei ole kyllä tarvinnut tyrkyttää mitään, vanhempi poikamme Miska on alusta asti ollut kiinnostunut lapsuusaikani piirretyistä ja hahmoista kuten Myyrä, Tohtori Sykerö, Puppe jne. Olen keräillyt hänelle alkavan kokoelman minulle nostalgisia kirjoja, joita silloin lainattiin kirjastosta. Camilla Mickwitzin tuotokset eivät tunnu tippaakaan vanhentuneelta, päinvastoin. Löysin myös edullisesti vanhan VHS:n, jossa on pari tarinaa, jotka muistan hyvin omasta lapsuudestani.Tuli kylmät väreet kun katsoin Mimosaa ja muita tuttuja pätkiä. Kirjastoissa voi onneksi käydä siirtämässä VHS:t DVD-muotoon.

Heinäkuussa 2013 108.jpg

Ihania hahmoja menneisyydestä.Pari on mun omia vanhoja.

Heinäkuussa 2013 113.jpg

Tänään olimme retkellä mustikkametsässä, jota myös harrastimme omien vanhempieni kanssa kun olin pieni. Hiukan myöhemmin on sitten luvassa sienien poiminta.

 

Metsässä on kyllä aina jotenkin taianomainen tunnelma , varsinkin jos löytää sellaisen paikan missä ei kuulu muiden ihmisten ääniä. Todella terapeuttinen kokemus jälleen. Eikä ole ollenkaan hullumpaa kun palkkioksi saa jotain näin ihanaa.

Heinäkuussa 2013 155.jpg

Ennen tätä herkkua nautimme oman palstan vihanneksista tehtyä kasvispastaa. Kattaus on tärkeä osa ruokahetkeä.

Heinäkuussa 2013 126.jpg

Heinäkuussa 2013 104.jpg

Välillä tulee mietittyä, että miten tätä kaikkea ehtii harrastaa sitten, kun palaan takaisin työelämään noin vuoden kuluttua. Pitää nauttia nyt joka hetkestä. Mukavaa alkuviikkoa!

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe Kirjat

Kesäistä meininkiä

Tänään kävimme perinteisellä kesäretkellä Porkkalanniemessä ja kotimatkalla Maatilapuodissa Eestinkylässä .http://www.maatilapuoti.fi/

Perinteinen retkipöytämme oli ikävä kyllä varattu, mutta ei se paljon haitannut, kun sää oli mitä mahtavin ja eväät maistuivat kalliolla istuen.

2013-07-14-3416.jpg

Porkkala.jpg

Maatilapuodin yhteydessä on myös kaikenlaista kivaa lapsille mm. kummituslabyrintti, hiekkalaatikko, pieniä ajoneuvoja sekä trampoliini. Viime vuonna ja sitä edellisenä satuimme puodille Kesäpäivien aikaan jolloin siellä on vieläkin enemmän ohjelmaa, mm. traktoriajelua ja poniratsastusta.Kirppis löytyy myös mutta se ei ole ollut mikään erityisen hyvä.Tänään tein silti pienen löydön sieltä.

2013-07-14-3428.jpg

2 kpl kivoja lasipulloja löytyi 1e/kpl. Punainen kattila löytyi kirppikseltä Tukholman lähiöstä alkukesästä. Kukat on poiminut rakkaudella esikoisemme Miska. Pöytäliina on mummon vanha.

2013-07-14-3427.jpg

Irtojätskiä ( pistaasi ), NAMS!

Eilen kävimme jälleen ihailemassa viljelypalstamme antimia. Jo aiemmin on korjattu satoa: perunoita, mansikoita, herneitä, pinaattia, yrttejä ja salaattia.Tämän vuoden uutuus on zucchini ( kesäkurpitsa ).

zucchini.jpg

Kukat piristävät myös aina mieltä. Omalta pihalta niitä ei vielä ole oikein saanut, kun pihasuunnitelu on vasta alussa. Ehkä ensi kesänä sitten.

palstan kukat.jpg

Osa piti ottaa maljakkoon talteen.

palstan kukat kotona.jpg

Ruiskukat kaunistavat wc:n.

ruiskukat.jpg

Aurinkoista alkuviikkoa!

Hyvinvointi Mieli Vastuullisuus