Placeholder image

Entä jos parhaat ajat ovat jo menneet

Ajatukseni harhailevat. Aloin jostain syystä pohtimaan suomalaista jalkapalloa ja Huuhkajia. Kirjoitan sen isolla ihan tarkoituksella. Viime vuodet tai oikeastaan viime vuosikymmenet ovat olleet raskaita kaikille Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajille. Kaikki mahdolliset ja mahdottomaltakin tuntuneet epäonniset ja raskaat kauhuskenaariot on käyty läpi. Tappioita on tullut ja monilla eri tavoilla. Miten monta sattuman oikkua ja pallon pomppua tarvitaan […]

Placeholder image

Heinäkuun helteet ja irtautumisen kolme vaihetta

Kesä on kauneimmillaan. Ilma väreilee kuumuudesta. Auringon valo on niin kirkasta, että silmiä on pakko siristää. On Suomen oloissa poikkeuksellinen kesä. Itse paahdan tällä hetkellä vielä sisätiloissa töitä. Onneksi tai epäonneksi omalla työpaikallani ei juuri ole ikkunoita, joten en tiedä mistä jään päivien aikana paitsi. Jalkapallon MM-kisojen päättymisestä on nyt aikaa noin puolitoista viikkoa. Penkkiurheilijana […]

Placeholder image

Mikä siinä on niin vaikeaa

Olin viikonloppuna maakuntareissulla Jyväskylässä pikkusiskon luona. Paitsi että pääsin seuraamaan livenä Kalevan kisoja, niin pääsin tekemään myös omia urheilusuorituksia pöytätennis- ja rantalentopallokentällä. Olin turhautunut. En osaa. Se ärsyttää. Olen jo aikaisemmin maininnut, etten ole ikinä oikeasti pelannut tai harrastanut mitään niin sanottua oikeaa lajia. Olen käynyt jumpissa, tanssinut ja harjoitellut kuntosalilla. Ihan oikeat, rehelliset urheilulajit […]

Placeholder image

Pitkä matka kotiin

Englanti hävisi eilen välieräkamppailun Kroatiaa vastaan. Kroatian Mario Mandžukić teki maalin jatkoajalla eikä Englanti enää toipunut siitä iskusta. Ottelun jälkeen pelaajat jäivät kentälle lasittunut katse silmissään. Niin lähellä, mutta silti liian kaukana. Katsoja ei luonnollisesti pysty ymmärtämään sitä, mitä urheilija käy pelin jälkeen henkisesti läpi. Koko uran päätavoite yhden suorituksen tai ottelun varassa. Onneksi omassa […]

Placeholder image

Ja sitten heitä oli neljä

Tänään ja huomenna pelataan jalkapallon MM-kisojen välierät. Otteluita on kisoissa jäljellä enää neljä. Neljä maata ja neljä ottelua. Minua hirvittää enkä edes halua ajatella ensi viikkoa. Tuntuu käsittämättömältä ajatella, että vastahan pelit alkoivat. Nyt loppu on lähempänä kuin koskaan. Tämä voi päättyä historian kirjoihin painettavaan kannun nosteluun tai äkkiä unohdettavaan apeaan kotimatkaan. Kaikki on mahdollista. […]