El Pugi

Elin etänä mukana Suomen lauantaisen voiton Bosnia-Hertsegovinasta. Kaksi nolla. Teemu Pukki teki Suomen kummatkin maalit. Huuma tuntui rapakon toisella puolella asti. Lehdet kirjoittavat arvokisamahdollisuuksien todennäköisyydestä. Pikkuvelikin oli sitä mieltä, että Huuhkajat pelasivat hyvin. Siinä on mielipide, johon luotan.

Olen jo aiemmin ennustanut Suomen menevän (tavalla tai toisella) EM-kisoihin. Jokuon nyt toisin. Sen vain tuntee. Joukkueesta välittyy iloinen rentous ja odotus. Otteluita tai vastustajia ei pelätä, vaan ilmassa on hyvää kutinaa. Paljon on Pukin varassa. Toisaalta myös Suomen puolustus Arajuuren johdolla sekä keskikenttä Lodin ja Sparvin pelatessa on hyvällä tolalla. Markku on osannut valjastaa Suomen vahvuudet käyttöön juuri oikealla tavalla.

Huomenna Suomi kohtaa vieraskentällä Liechtensteinin. Kaikki muu paitsi voitto olisi pettymys. Aiemmissa karsinnoissa tällaiset odotukset ovat saaneet karvaan lopun. Nyt ollaan uudella aikakaudella. On Teemun, Timin, Pauluksen, Glenin, Lukaksen ja Robinin aika. Toivo on tullut takaisin suomalaiseen jalkapalloon.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Eri vyöhykkeellä

Suomen miehet pelaavat tänään jalkapallon EM-karsinnan ottelun Bosnia-Hertsegovinaa vastaan. Ottelu alkaa kohtapuoliin. Olen paikassa, jossa on aamupäivä ja televisio näyttää NBA-koripalloa ja  baseballia. En ole kartalla.

Myös naisten jalkapallon MM-kisat alkoivat. Tenniksen Ranskan avoimet on melkein pelattu. Tuloksia luen lähinnä verkosta. Olen ulkopuolinen kaikesta itselle muuten niin tutusta. Tilanne täytyy nyt hyväksyä olosuhteiden pakosta. Yritän nauttia siitä, että olen irrallaan kaikesta tutusta.

Lupaan olla hengessä mukana kaikessa. Erityisesti Huuhkajien osalta sydän ottaa pari ylimääräistä sykäystä, vaikka itse ottelua en pääsekään näkemään. Aiempi ennustukseni ja uskoni ei horju. Jotain hyvää on tulossa.

Puheenaiheet Tapahtumat ja juhlat Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta