Epäuskoa ja kyyneleitä

Tänään sain kuulla psygologilta karua kuultavaa, pojallani on hänen mukaansa masennus ja käytöshäiriö. Käytöshäiriön allekirjoitan, se kun on tutkittu jo vuosia sitten, mutta tuota masennusta en vain sulata. 
Ensinnäkin, poikani ei mitenkään täytä masennuksen kriteereitä, ei millään tasolla. Psygolokilta tätä ihmetellessä, en saanut selvää vastausta en sitten millään, oikeastaan vastaus oli vain, että pojallani ne oireet näkyvät vain nyt eritavalla. 
NIIN MUTTA MILLÄ?!!

Olen netistä lukenut paljon masennuksesta, tutuillani vuosien saatossa on ollut masennusta joihin lääkkeitä syövät edelleen, joka toisella ihmisellä on masennusta. Masennusta siellä, masennusta tuolla, masennusta kohta täälläkin, huh, masentaa jo koko sana! 

Toisaalta olen hyvinkin huojentunut, että joku diagnoosi vuosien avunetsinnän jälkeen tuli, hoitokeinoista olen sitten taas jo ihan eri mieltä! Olen sitä mieltä, että jos tuolla pojallani nyt masennus on, niin ei todellakaan ole mikään syvä vai miten sitä kuvaillaan vaan lievä.
Olen myös sitä mieltä, että lääkärit liian hanakasti ovat lääkkeitä tyrkyttämässä, mutta itse syy jääkin sitten selvittämättä. Tässä tullaan siihen asiaan mikä on saanut minut tänään vuodattamaan kyyneleitä: 

Kieltäydyin kovinkin hanakasti poikani lääkehoidosta, koska olen todellakin sitä mieltä, että masennuslääkkeet koukuttavat käyttäjäänsä eikä niistä ole todellakaan helppo päästä irti, tästä itselläni hyviä esimerkkejä lähipiirissä. Olen jopa sitä mieltä, että lääke kuin lääke, voi aiheuttaa koukutusta, jos sitä vetelee päivittäin. 
Onko tarpeeksi tutkittua tietoa miten ne vaikuttavat kehittyvän lapsen sisäelimiin ja aivoihin, saatika kenenkään muunkaan?
Eikö ole helpompi esim. terapiassa puhua tunteistaan, kun niitä ei ole turrutettu ensin lääkkeillä? 

Kysymyksiä olisi todella paljon mitkä askarruttaa lääkkeissä ja varsinkin tässätilanteessa masennuslääkkeissä 

Olen sitä mieltä, että vaihtoehtohoitojakin on olemassa, ilman lääkehoitoa!
 
Luin kalanmaksaöljystä ja sen avusta ja huomenna menenkin ostamaan tätä kamalaa ja hirveän makuista ihme eliksiiriä, jota mummoni tyrkkäsi lusikalla suuhuni ollessani pieni, lasteni onneksi en ole vielä mummo vaan tyrkytän sitä kapseleina. 

Tässä eräs tutkimus: 
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=652

Onko kenelläkään kokemusta? 

Samoin energiahoidosta luin ja sähköpostiakin laitoin heille jo ja liudan lisäkysymyksiä 

Onko tästä kenelläkään kokemuksia?

Ja tietenkin terapia, jossa poikani jo käykin, mutta onko psykoterapia jotain eri terapiaa kuin tuo ”normaaliterapia” jossa poitsu käy, koska sellaistakin tämä netin ihmeellinen maailma ehdotti myös avuksi? 

Ja jos ei mikään vaihtoehtohoito auta, niin sitten on vain nieltävä oma ylpeys ja kielteisyy, suunnattava tohtorin luo anteeksi pyytäen hattu kourassa ja lähteä huoneesta liuta reseptejä taskussa. 

Olenko huono äiti, kun kieltäydyin lääkehoidosta?
Olenko huono äiti, koska haluan ensin kokeilla ”myrkyttömiä” keinoja parantaa lapseni? 

Itse tunsin sitä olevani, kun kaikki läsnäolevat ihmiset tuijottivat epäuskoissaan minua, kun kerroin mielipiteeni lääkäreiden tavasta tyrkyttää samantien lääkkeitä jopa ilman kunnon tutkimuksia! 

Mitä mieltä sinä olet?

 

 

Kommentit (1)
  1. Jos lapsella on masennusta, en itsekkään alkaisi sitä kemiallisesti lääkitsemään. Onhan hän vielä kasvava, omaa minä-kuvaansa rakentava lapsi/nuori! Ja aikuisillakin on vaikeuksia sitä oikeaa lääkitystä löytää. Ja minusta on ihan persiistä, ettei käytetä luonnon omia antimia. Monissa tutkimuksissa todettu luonnosta löytyvien raaka-aineiden vaikuttavan myös mieleen. Itsekin olen sen huomannut!

    Odotan innolla kesää, kun saa kasvimaat kasvamaan. Tunsin nyt talven aikana selkeän muutoksen mieleen, kun ei ole varaa kaupasta noita herkkuja hakea. Apua olen saanut myös intiaanisokerista, jota suosittelen kaikille.  Luonto on ääretön voimavara!

    Tuosta psykoterapian ja terapian erosta en ole aivan varma. Mutta itse aikanaan kävin jonkun aikaa psykoterapeutilla, joka opetti minulle rentoutumistekniikoita eri tilanteisiin. Ja muutenkin kaiveltiin tuolta sisältä juttuja. Auttoi minua valtavasti. Olisiko sitten se ero se, että terapeutilla käydään vaan jutustelemassa, psykoterapeutti voi sitten auttaa ”syvemmältä”? En tiedä.

    Olet hyvä äiti, rakastat lastasi! Monet olisivat vain tyytyneet siihen mitä lääkäri sanoo, ja alkaneet nappuloita syöttämään(lapsi on nyt hiljaa, kaikkihan on hyvin). Tokihan se voi auttaakin, mutta kyseessähän on tosiaan lapsi. Pelkällä synteettisellä lääkityksellä siirretään vain ongelmaa.

    Paljon voimia sinulle, jatka samaan malliin. Lapsesi saavat olla ylpeitä tuollaisesta äidistä!

    Halataan kun tavataan,

    Merja

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *