Huolestunut…

Heipä hei! Tämä on ensimmäinen blogi postaukseni IKINÄ.
Olen pienen Marja tytön äiti ja mieheni vaimo. Olen alkanut viime aikoina olla huolissaan mieheni uniongelmista ja omasta jaksamisesta lapsen ja kodinhoidon suhteen. Välillä nykyisin tuntuu että olen yksinhuoltajana vaikka meitä on kaksi aikuista.
Tänään aamulla heräsin klo 06.30 siihen kun tyttäreni itki keittiössä mieheni huutaessa hänelle. Ja pahin, hän antoi luunappeja tyttäreni sormille koska meidän 9kk tyttö repi pöytäliinaa. Onko se mitenkään oikein?! Ei minusta. Ymmärrän että miehelläni on uniongelmat ja rytmi aivan sekaisin mutta ei se ole mikään puolustus käyttäytyä noin. Ja kerrankin kun itse olisin saanut nukkua pitempää, ei se ollutkaan enää aamulla mahdollista.
Juhannus on nyt vietetty kotona. Eilen, kun mieheni nukkui yhteen asti päivällä, minä olin taas se joka hoiti kaikki kotiaskareet, käytin meidän koiran ulkona kolmesti ja tytön kanssa sitten heti perään käymään kaupassa ruokaostoksilla. Mä en oikein tiedä et miten mä pystyisin miestäni auttamaan. Mun koko oma elämä pyörii vaan kodin ympärillä. Mulla ei ole omaa aikaa ollenkaan enkä ole enää aikoihin nähnyt ystäviäni. Mulla on 2 kertaa viikossa käynnit MiePässä (käyn hakemassa k-hoito lääkkeet), mutta sieltä mun on tultava kotiin siihen mennessä miten mieheni on sanonut. Jos en ole kotona esim. klo 14.00 niin johan alkaa puhelin soida ja alkaa tenttaus että missä mä oon ja miks en ole vielä kotona. Ihan kuin se olisi katastrofi jos herra joutuisi olemaan joskus vaikka neljä kokonaista tuntia tytön kanssa kotona, että mä pääsisin kahvilla käymään ystävieni kanssa. No, kiitos ja anteeks et vuodatin näin heti ekassa blogissani. Hauskaa päivää ❤ 

Kommentit (3)
  1. Tuo luunappien antaminen vauvaikäiselle noin pienestä syystä kuin pöytäliinan repiminen on huolestuttavaa. Ja vielä huutoa päälle. Jos et myöskään saa mahdollisuutta tavata ystäviäsi etkä käydä asioillasi rauhassa on huolestuttavaa…Ilmeisesti miehesi ei edes käy töissä jote ihan hyvin voisi viettää aikaa tyttäresi kanssa. Pystyisittekö käymään yhdessä vaikka neuvolassa juttelemassa? En kuitenkaan usko, että saatte kotiapua, jos molemmat vanhemmat ovat kotona, mutta ehkä ulkopuolisen sana auttaisi lopettamaan miehesi väkivaltaisen ja omistushaluisen käytöksen? Tietenkin miehesi voisi varata ajan lääkärille uniongelmien takia, mutta tuskin unilääke poistaa sitä että käyttäytyy väkivaltaisesti vauvaa kohtaan

  2. Tuo luunappien antaminen vauvaikäiselle noin pienestä syystä kuin pöytäliinan repiminen on huolestuttavaa. Ja vielä huutoa päälle. Jos et myöskään saa mahdollisuutta tavata ystäviäsi etkä käydä asioillasi rauhassa on huolestuttavaa…Ilmeisesti miehesi ei edes käy töissä jote ihan hyvin voisi viettää aikaa tyttäresi kanssa. Pystyisittekö käymään yhdessä vaikka neuvolassa juttelemassa? En kuitenkaan usko, että saatte kotiapua, jos molemmat vanhemmat ovat kotona, mutta ehkä ulkopuolisen sana auttaisi lopettamaan miehesi väkivaltaisen ja omistushaluisen käytöksen? Tietenkin miehesi voisi varata ajan lääkärille uniongelmien takia, mutta tuskin unilääke poistaa sitä että käyttäytyy väkivaltaisesti vauvaa kohtaan

    1. Mieheni on työtön ja todellakin voisi viettää enemmän aikaa tyttärensä kanssa. Mä olen puhunut asiasta meidän perhetyöntekijöille ja käyn jopa terapiassa puhumassa hänen käytöksestään. Ongelma on se, että tää tilanne ei ratkea pelkästään sillä että minä käyn puhumassa. Hänelle kun mainitsen puhumisesta ulkopuolisen tahon kanssa, tulee aina sama vastaus; ”ei mulla ole tarvetta avautua mistään kenellekään”.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *