Huolestunut…

Heipä hei! Tämä on ensimmäinen blogi postaukseni IKINÄ.
Olen pienen Marja tytön äiti ja mieheni vaimo. Olen alkanut viime aikoina olla huolissaan mieheni uniongelmista ja omasta jaksamisesta lapsen ja kodinhoidon suhteen. Välillä nykyisin tuntuu että olen yksinhuoltajana vaikka meitä on kaksi aikuista.
Tänään aamulla heräsin klo 06.30 siihen kun tyttäreni itki keittiössä mieheni huutaessa hänelle. Ja pahin, hän antoi luunappeja tyttäreni sormille koska meidän 9kk tyttö repi pöytäliinaa. Onko se mitenkään oikein?! Ei minusta. Ymmärrän että miehelläni on uniongelmat ja rytmi aivan sekaisin mutta ei se ole mikään puolustus käyttäytyä noin. Ja kerrankin kun itse olisin saanut nukkua pitempää, ei se ollutkaan enää aamulla mahdollista.
Juhannus on nyt vietetty kotona. Eilen, kun mieheni nukkui yhteen asti päivällä, minä olin taas se joka hoiti kaikki kotiaskareet, käytin meidän koiran ulkona kolmesti ja tytön kanssa sitten heti perään käymään kaupassa ruokaostoksilla. Mä en oikein tiedä et miten mä pystyisin miestäni auttamaan. Mun koko oma elämä pyörii vaan kodin ympärillä. Mulla ei ole omaa aikaa ollenkaan enkä ole enää aikoihin nähnyt ystäviäni. Mulla on 2 kertaa viikossa käynnit MiePässä (käyn hakemassa k-hoito lääkkeet), mutta sieltä mun on tultava kotiin siihen mennessä miten mieheni on sanonut. Jos en ole kotona esim. klo 14.00 niin johan alkaa puhelin soida ja alkaa tenttaus että missä mä oon ja miks en ole vielä kotona. Ihan kuin se olisi katastrofi jos herra joutuisi olemaan joskus vaikka neljä kokonaista tuntia tytön kanssa kotona, että mä pääsisin kahvilla käymään ystävieni kanssa. No, kiitos ja anteeks et vuodatin näin heti ekassa blogissani. Hauskaa päivää ❤