Flunssan vankina

omsnoms3.jpg

Milloin tämä oikein loppuu? Mä olen ottanut rauhallisesti kohta jo viikon päivät ja flunssa pahentuu yö yöltä. Tältä näytti mun sänky aamulla heräämisen jälkeen.. Tai siis sen kolmannen heräämisen.

Normaalisti nukun kuin tukki, mutta yskiminen näköjään pitää unen melko pinnallisena, sillä heräsin viime yönä kaksi kertaa juoppohullun naapurin mesoamiseen.

Tänään makaan tässä sohvalla kuin siirtolohkare, enkä liikahda kuin korkeintaan keittiöön hakemaan lisää teetä ja sapuskaa.

Kuulin eilen kauhutarinan siitä, että tismalleen samoin oirein alkanut tauti jatkuu nyt kolmatta viikkoa ja lääkäri on määrännyt jo antibiootit pöpön nitistämiseen. Ajatuskin kolmen viikon treenitauosta ahdistaa ja masentaa ihan valtavasti..

Salille ei kuitenkaan ole mitään asiaa ennen kuin olo on täysin terve ja senkin jälkeen liikkeelle lähdetään pienenpienin askelin.

Kärsiiköhän A. Sinivaara lentsuista Californian lämmössä? 

 

omsnoms.jpg

Makuaisti ei onneksi tai onnettomuudeksi ole mennyt miksikään. On äärimmäisen huono combo maata täysin toimettomana ja peruskulutuksen varassa koko päivä kotona, kun ainoat aktiviteetit ovat koneella töiden tekeminen, telkkari ja ruoka..

Yritän prepata proteiininsaannissa, etteivät rakkaat lihakseni surkastuisi olemattomiin.

Aamiaiseksi maistui tänään värikäs hedelmäsalaatti, josta otin kauniit kuvat puisen sohvapöydän päällä. Salaatin tuhottuani huomasinkin tietysti, että muistikortti oli tietokoneessa, eikä kamerassa 😀 Syyttäisin tästä flunssaa, mutta kerta ei ollut ensimmäinen.

 

omsnoms2.jpg

Hetki sitten uhosinkin, että seuraavaksi aion kokeilla kulttimaineeseen noussutta avocadopastaa ja nyt mulla onkin ollut aikaa tuunailla reseptistä täydellistä. Vaihdoin sydän verellä jauhopastan karppispagettiin, mistä saan reippaasti proteiinia.

Itse soossiin taas olen laittanut tuplamäärän sekä valkosipulia, että chiliä, eikä se ole muuttunut ainakaan yhtään huonomman makuiseksi. Onneksi ei myöskään tarvitse pussailla ketään annoksen syömisen jälkeen..

Tulipas taas nälkä näitä katsellessa.. Taidan hakea uuden teemukillisen ja selailla fitness-kuvia.

 

Kommentit (12)
  1. Käy ostamassa luontaistuotekaupasta Auringonhattu-uutetta ja pistä sitä reilusti teen sekaan niin kohta oot terve 😉 Valkosipulin syöntiki on hyväksi ja jos valkosipulin syöminen ruuassa yms ei nappaa niin luontaistuotekaupassa on myös olemassa valkosipulitabletteja flunssan hoitoon! 🙂
    Paranemisia ja kiitos aivan loistavista blogeista, näistä kummastakin!

  2. Joo, tänä syksynä flunssa tuntuu olevan erityisen sitkeä, ja mikä inhottavinta, se uusiutuu helposti 🙁 Mie oon kaks kahen viikon flunssaa jo sairastanut ja nyt on puoliso kipeenä, toivottavasti säästyn tartunnalta…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *