Jefua Roostersien vieraana!

Mä olen niin romuna. NIIN ROMUNA! No, en ihan niin romuna, koska ajattelin 5h päästä mennä testailemaan Elixian uutta RAW-tuntia, mutta aika romuna kuitenkin 😀

Mä uskalsin kuin uskalsinkin eilen talsia Helsingin velodromille, missä edellisten postausten päätähtenä ollut Roostersin naisten kokeiluäpäivä pidettiin. Jefu on yksi siisteimmistä peleistä mitä tiedän, koska se vaatii:

• Tiukkaa yhteispeliä
• Upeita yksilösuorituksia
• Strategian ja jefujargonin ymmärtämistä 
• Vastustajan liikkeiden lukemista ja ennakointia
• Hyvää kuntoa – mikä kyllä kasvaa pelatessa 😉

Perusideana kaikille jotka sitä eivät tiedä, on viedä pallo vasustajan maalilinjan taakse. Sinne edetään 10 jaardia kerrallaan ja sen 10 jaardin etenemiseen on 4 yritystä eli downia. Jos onnistut, saat uudet 10 kunnes jengisi tekee maalin tai sitten vastustajan puolustus on niin skarppina, että menetätte pallon tai kulutatte yrityksenne loppuun.

Jos ei ole tarvetta ottaa kovia riskejä ja tehdä pisteitä, neljännellä yrityksellä pallo yleensä potkaistaan mahdollisimman pitkälle toiseen kenttäpäätyyn, josta vastustajan hyökkäys sitten lähtee etenemään.

 

Kentällä pyöritetään siis hyökkäävää ja puolustavaa kokoonpanoa, joskin osa jengistä voi pelata molemmissa hieman tilanteesta ja miehityksestä riippuen.

Kaikilla pelaajilla on omat tehtävänsä ja niiden luonne vaihtelee pelitavan mukaan. On juoksupeliä ja pitkää sekä lyhyttä heittopeliä jne. 

QB – eli tietty quarterback, eli se, joka on kaikissa jenkkileffoissa aina se tosi kuuma ja kuuluisa ja seukkaa headcheerleaderin kanssa – sitten huutelee ennen downia valmennuksen kanssa hyväksi päätettyjen etenemistapojen koodeja (no en tiedä, huutavatko aina, tuskin..) ja peli lähtee käyntiin. 

Kaikki oman joukkueen pelaajat toivottavasti tietävät, mitä pelissä tulee tällöin tapahtumaan ja puolustus reagoi ja yrittää ennakoida mitä hyökkäys oikein meinaa.

Siinäpä sellainen pieni pintaraapaisu! Se, miten tämä kentällä niin helposti analysoitava peli sujuu käytännössä, onkin aivan toinen juttu 😀

 

Gear up!

Ensin lähdettiin etsimään sopivia kamppeita. Kypärä on päässä yllättävän painava ja tuntuu oudolta, kun oman pään mittasuhteet muuttuvat totaalisesti. Niin ja se alkaa jossain vaiheessa painaa kuin synti..

 

Harttareista tykkäsin, koska kroppa oli heti tosi siistillä tavalla epäsopusuhtaisen sopusuhtainen, kun hartioihin isketään 20cm lisää tavaraa joka suuntaan 😀

Näiden kamojen lisäksi normipelissä on käytössä kaikenmaailman pelihousujen sisään aseteltavia suojapadeja, mitä emme nyt käyttäneet. 

 

Warm up!

Kentälle päästyämme jouduimme heti inhokkihommaani – heittelemään palloa.. Mä olen niin surkea heittämään, että melkein itkettää. Monet aina luulevat, että mä liioittelen ja yritän madaltaa kynnystä, että voinkin loistaa oikeassa heittotilanteessa. Yleensä epäilijät sitten pidättelevät naurua, kun näkevät mut lopulta tositoimissa 😀

Jefupallo on kaiken lisäksi siitä vekkuli, että kun sen heittää huonosti, se näkyy kyllä lentoradassa ja pallon liikkeessä.

 

Kun heittokäsi oli uuvutettu ja 8/20 vastaanotetusta pallosta lensi läpi rähmäkäpälieni oli aika lähteä lämmittelemään ihan oikeasti.

 

Ensin kevyttä hölkkää kentän ympäri. Liian kireälle jäänyt leukahihnani ei tehnyt reissusta mukavaa, mutta opinpahan että voin myös hengittää nenän kautta lenkkeillessäni… 

 

Hölkän jälkeen asetuimme pariin riviin ja teimme sarjan erilaisia lämmittelyitä, että koko kroppa saatiin oikeasti mukaan meininkiin. 

Mua pelotti tää osuus valtaisasti. Olin aivan varma, että vaikka lähden liikkeelle ensimmäisten joukossa, jään taaemman rivinkin jälkeen vihoviimeiseksi, joka kentällä lyllertää pupuloikkia tai sivujuoksuja tai askelkyykkyjä takaperin…

No niin ei onneksi käynyt kertaakaan, ei tämä vuoden treenaus siis ole hukkaan heitetty!

 

Vähän pupuloikkia tässä. Oli sula mahdottomuus loikata jalat oikeasti käsien eteen, kun harttarit rajoittivat niihin tottumattomana liikerataa ja pää painoi n. 7kg normaalia enemmän.. Mutta tein kaikkeni. Lupaan!

 

Practice!

Lämmittelyjen jälkeen päästiin tositoimiin. Meitä kokeilijoita oli ehkä n. 25 ja jakauduimmekin pienempiin ryhmiin ja testaamaan eri pelipaikkojen meininkiä. 

Oltiin running backeja ja wide recievereitä ja linebackereita jne. 

Eri pisteiden meiningeistä olisi hyvä olla videomateriaalia, en usko, että mun verbaalinen selityskyky kykenee niitä tarpeeksi elävästi kuvailemaan.

 

Mulla oli ehdottomasti kotoisin olo linjassa, eli siinä, missä pääsee ekana myllyttämään ja painimaan vastapuolen pelaajien kanssa.

Hyökkäyksen linjaan mä lopulta päädyinkin ja hankalinta oli muistaa se, että toiseen pelaajaan ei oikeasti saa tarrata, vaikka kuinka ärsyttää, että se onnistuu puskemaan sun ohitsesi.. Ehkäpä homma ja eri taktiikat selkiytyisivät, kun pääsisi pelaamaan ja treenaamaan hieman enemmän 😉

Kun kaikki pelipaikat oli kokeiltu, päästiin ”pelaamaan” eli vähän testailemaan, miltä homma kentällä oikeasti tuntuu. 

 

Down, set, HUT!

Aloitusasennot olivat mitä olivat ja kun kaikki pyörivät pelipaikalta toiselle, oli homma monellakin tapaa kotikutoista – mutta fiilis oli katossa ja kaikilla oli hauskaa! 

Mä änkesin heti hyökkäyksen linjaan ja taisin olla ainoita, joka pysyi samassa pelipaikassa kaikkien treenidownien ajan. Olisi ehkä ollut ihan hedelmällistä vaihtaa paikkaa edes välillä.. Mutta mä toisaalta tiesin, mistä tykkäsin!

 

Välillä blokkaaminen onnistui kuten leffoissa ja myhäilin itsekseni..

 

Jaaa välillä vastaan tuli mimmi, joka vain pyyhälsi mun ohitseni, ennen kuin ehdin edes reagoida 😀 

 

Pakko sanoa, että kävi juuri kuten kotiväki vähän pelkäsi – innostuin :B

Mun erakkoluonne tykkäsi jengissä tekemisen meiningistä ja siitä, että porukka oli oikeasti täysillä menossa. Kaksi tuntia verrattain kovaa tekemistä kamat päällä hujahti ohi hetkessä. 

Aluksi sitä pelkäsi, miten paljon toiseen uskaltaa ottaa kontaktia ja miten noloa se onkaan, kun en varmasti saa pallon palloa kiinni. Hetkeksikään ei lopulta tullut sellainen fiilis, että miksi mä oikein tulin tänne.

Kokeilupäivää järjestäneet ”vanhat” pelaajat ja muu Roostersien väki oli todella mukavaa, avuliasta ja avointa. Uskoisin että uudet mahdolliset harrastajat uskaltavat kyllä kipittää treeneihin, jos siellä odottaa tuollaista porukkaa :).

 

T-Rex, lol.

Ainoa asia, minkä takia olin onnellinen kokeilupäivän päättymisestä, oli kypärän pois kiskomisen onni. AUUUH miten se painoi!!

Nyt jopa vähän harmittaa, että olen Tampereella niin paljon, enkä pääse kaikkiin treeneihin, joihin siis ehdottomasti haluan mennä testailemaan lisää! Siellä ei riehuta samalla tavalla kamat päällä, mutta tuollainen lajitreenaaminen olisi siistiä vaihtelua normijuttujeni ohelle.

Päätyisikö tai haluaisiko sitä sitten joskus oikeasti pelaamaan? Sitä voinee miettiä sitten myöhemmin kun näkee, miten omat taidot kehittyvät ja olisiko omasta panoksesta oikeasti jotain hyötyä..

Niin ja myöskin sen dilemman, mitä mun henkiselle tasapainolle käy Crocodiles-fanina tuolla punaisessa meressä, päätin sysätä toistaiseksi pois mielestäni 😉

Tässä muuten vielä kuva päiväni pahimmasta dilemmasta:

 

Kentän reunalla kuulemma naureskeltiin, kun me kokeilijat ratkoimme juomapullojen saloja.. Kyllä se idea lopulta sitten aukesi, kun jano oli tarpeeksi kova ja kumosin pään rohkeasti takakenoon!

 

Kiitos Roosters!

Kuvat ©Riikka Sarvas