Kuvia menneiltä vuosilta

Duunasin eilen itselleni uuden työtilan olohuoneeseen ja nyt pöydältä löytyy näppärästi teran lisämuisti täynnä vanhoja muistoja. Jännästi musta löytyy reilusti kuvia lähinnä niiltä ajoilta kun olen ollut hoikemmassa kunnossa ja silti, suurin osa niistä on jäänyt julkaisematta, koska ”näytän läskiltä”.

Tässä siis satunnaisia kuvia lähinnä vuosilta 2007-2011

vanha6.jpg

vanha2.jpg

vanha5.jpg

vanha14.jpg

vanha12.jpg

Dat ass! Lähtee melkein kääntymään sisään päin. Olin kyllä poikkeuksetta muodoton hoikkaläski >:D

 

vanha20.jpg

vanha16.jpg

vanha7.jpg

vanha8.jpg

vanha1.jpg

Ja sitten painoa toiseen suuntaan. Näissä kuvissa en tosiaankaan ole halunnut olla kameran edessä, varsinkaan kokokuvissa. Suurin osa kuvista on parin vuoden takaiselta Thaimaan reissulta.

 

vanha26.jpg

vanha22.jpg

vanha21.jpg

vanha23.jpg

vanha25.jpg

vanha24.jpg

Sellaisia muistoja tähän iltaan.

Kommentit (10)
  1. Heippa,

    Onneksi löysin tämän blogin tänään. Tämän postauksen perusteella näytät kamppailleen samankaltaisten ongelmien kanssa kuin minäkin. Olen aina pitänyt itseäni lihavana, silloinkin, kun painoin 55 kiloa ja pituutta oli 160 cm. Nyt lähes 15 kiloa painavampana (viitisen kiloa jo pudottaneena) olen katsonut kuvia hoikasta minästä ja huomannut, kuinka hoikka olenkaan ollut. Olen aina häpeillyt erityisesti keskivartaloani ja yrittänyt peittää sitä erilaisiin kaapuihin. Päätin aiemmin keväällä, että nyt riittää. En enää aio hävetä itseäni.

    Tavoitteena on pudottaa painoa edelleen ja kasvattaa kuntoa, että oloni voisi olla entistä terveempi. Olen kuitenkin oppinut vertaillessani kuvia tämän hetkisestä itsestäni ja hoikasta itsestäni, että en tule koskaan olemaan ulkoisesti sen näköinen kuin haluan, jos en pidä itsestäni tänään. Itsestä pitämistä pitää harjoitella ja ajatukseen pitää totutella ajan kanssa. Ei tule huomista, jolloin olen tyytyväinen itseeni, jos en ole sitä jo tänään.

    Tsemppiä, olet kaunis! Niin minäkin.

    J

  2. Näin sut viime viikonloppuna Myrtsissä ja olit jotenkin pysäyttävän hyvännäköinen! Huomasin ja tunnistin sut jo kaukaa, treenivaatteet päällä 😉

    Olit jotenkin niin ystävällisen ja lämpimän (?) näkönen vaikkakin vähän mietteliäs : D

    Täytyy sanoo, että oot upee typykkä 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *