Menneisyyden haamut ja elämäni viimeinen dieetti

Tässä sitä nyt ollaan.. Pitäisi kohdata menneitä ja olla taas raivorehellinen. Kyllä se onnistuu, mutta pohjustan ensin, miksi kerron postauksen jutut juuri nyt.

Mä huomasin eilen, että tehoviikko on muuttunut hyvin rullaavaksi, tässä nimenomaisessa postauksessa lanseeraamakseni rasvanpoistokuuriksi. En käytä sanaa dieetti tai laihdutus, koska niissä on mun korvaan väärä tai negatiivinen kalske.

Dieetti on mun kirjoissa vain ruokavalio ja minkä tahansa ruokavalion puitteissa voi olla laihdutuskuurilla tai rasvanpoistokuurilla.

Laihduttaminen taas indikoisi sitä, että mä haluan olla laiha. En halua. Sori vaan kaikki luonnostaan laihat ja hoikat tyypit!

Vaikka vaihtaisin mieluusti nämä ylimääräiset kilot juuri nyt teidän vartaloihinne, tekisin vaihdon vain siksi, että olisi paljon mukavampaa treenata hoikasta kropasta sopivan lihaksikas ja jäntevä, kuin laskea kaloreita ja miettiä silti, miten saada tarpeeksi proteiinia ja rasvaa 😀

 

Rasvanpoistokuurilla eletään järkevillä miinuskaloreilla (n. -500kcal/vrk) ja kadotetaan kehosta rasvaa. Pelkkää rasvaa. Samalla kehoa rakastetaan, hellitään ja arvostetaan, koska se on niin uskomaton kokonaisuus.

Miettikääpä joskus oikein kunnolla, mihin kaikkeen kehonne oikein pystyy ja mitä kaikkea se tekee silloinkin, kun et tee yhtään mitään. Mun on fiilisteltävä elimistön hienouksia joku toinen kerta oikein kunnolla, koska en tiedä mitään upeampaa ja monimutkaisempaa systeemiä, joka vain toimii, vaikka ihminen tekisi kuinka typeriä ja vahingollisia asioita itselleen.

Karkasinpa aiheesta täysin!

Syy siihen, miksi mä tahdon painottaa, että tulevina kuukausina ideana on poistaa rasvaa järkevästi ja maltillisesti on se, että mä olen elänyt ääripäissä ja laihduttanut ja dieetannut liian monta kertaa aivan väärin.

Mä en halua sitä kohtaloa yhdellekään ihmiselle, koska liian pitkälle viedyt ja lopulta epäonnistuneet laihdutuskuurit tuhoavat a) itsetunnon b) aineenvaihdunnan c) uskon onnistumiseen.

 

Mä voin tehdä ihan oman juttusarjansa jokaisesta pieleen menneestä dieetistä, mutta ennen kaikkea sitä musta on tärkeää, että tiedätte pari juttua, joihin moni voi varmasti samaistua. Tuntuu todella ahdistavalta ja alentavalta ja vaikealta tunnustaa varsinkin toinen näistä faktoista. 

Vaikka mitään ei ole ikinä lääkärin luona diagnosoitu, mulla on ollut iisisti anoreksian merkit täyttäviä vaiheita, joista irti pääsemiseen on vaadittu paljon tsemppiä ystäviltä ja perheeltä.

Kiitän onneani siitä, ettei tilanne koskaan mennyt liian vakavaksi (eli että lähtötilanne oli tarpeeksi painava ;)), sillä mä olen menettänyt yhden mulle aikanaan todella rakkaan ihmisen varmaan ikuisiksi ajoiksi ko. taudille. M, olet mun sydämessä, mutta niin kauan kuin sä et oikeasti halua parantua, sua ei voi auttaa :(

Sitten se vaikeampi pala: Mulla oli vuosikausia bulimia, jonka kanssa viimeiset takapakit on otettu niinkin myöhään kuin viime vuonna.. Jep.

 

Yläasteella mä laihdutin parissa kuukaudessa 25kg. Söin vuorokaudessa palan ruisleipää kalkkunaleikkeellä ja pari appelsiinia ja treenasin salilla joka päivä. Ei hyvä. Lopputuloksena koulun henkilökunta puuttui huolestuneena asiaan ja lopulta paras ystäväni sai mut syömään palan suklaata :D

Erävoitto, jonka jälkimainingeissa lihoin parissa vuodessa kaiken takaisin.. 

Mä uskon, että jo tuosta ensimmäisestä itseni todella hoikaksi laihduttamisesta on jäänyt mulle aika vahvat muistijäljet. Jossain vaiheessa se normaali fiksu painonpudotus meinaa vaan lähteä käsistä ja yleensä se ns. ”päin vittua” menemisen piste on jotain tämän muutaman kilon ja -7kg pudotuksen välissä, oli lähtöpaino mikä hyvänsä.

Mainitsemani piste on se, jolloin huuma painon putoamisesta vie voiton järjestä. Vaatteet alkavat näyttää kivemmalta, ihmiset kehuvat hoikistunutta ulkonäköä ja pienemmät ruokamäärät tuntuvat jo normaaleilta. Niin normaaleilta, että ei varmasti haittaa, vaikka niitä vielä vähän pienentää ja nopeuttaa prosessia.

Kaikista herkuista tulee pian kirosanoja ja täysin kiellettyjä. Puoli tuntia crosstrainerissa muuttuu 45 minuutiksi ja hiljalleen täydeksi tunniksi. Kavereiden kanssa ulkona syöminen on haaste, koska haluat kyllä että kaikki huomaavat miten hyvin menee, mutta et haluaisi syödä edes sitä salaatin mukana tulevaa kastiketta jne. jne.

Elämästä tulee hiljalleen ihan kamalaa, eikä sitä edes huomaa, ennen kuin tilanteesta pääsee täysin irti. Monet eivät pääse.

 

Mulla näitä kituutusdieettejä on aina seurannut painon nouseminen takaisin tai korkeammalle, kuin ennen niitä ja näihin painavampiin vaiheisiin taas liittyy se toinen haamu, bulimia.

Ruoka on asia, jota mä rakastan ja vihaan ja tuon sairauden kanssa se kyllä kulminoitui täysin. Bulimian kanssa tilanteita ja päiviä oli niin monenlaisia.. Välillä meni kuukausia, etten oksentanut kertaakaan ja luulin jo päässeeni koko riesasta, joskus taas kului kuukausia niin, että homma oli vähintään viikottaista. Omaan kotiin yksin muuttaminen helpotti tätä typerää toimintaa suuresti…

Joskus saatoin päättää, että huomenna se terveellinen ja oikea laihdutus alkaa, eli tänään pistetään menemään kuin viimeistä päivää! Joskus se vaan oli tapa.. Sellainen juttu, jota mä nyt vaan yksinäni teen.

Mä en kertonut mun oksentelusta kenellekään vuosiin ja tiedän, että monet tätä lukevat tutut varmasti yllättyivät aika tavalla.

Kun lopulta tulin siihen pisteeseen, että häpesin ja vihasin itseäni joka kerta niin tehdessäni ja itkin yksin kotona, päätin että ainoa tapa päästä pois on tunnustaa. Myöntää jollekin toiselle, että mä teen jotain niin typerää ja vahingoitan kehoani. Pyytää anteeksi ja pyytää apua.

Nyt kaikki on onneksi hyvin :)

 

Nykyään mä en voisi enää kuvitella kiduttavani itseäni kummallakaan tavalla.. Mä onneksi tunnen itseni paremmin ja tunnistan kaikki varoitusmerkit. Asioista puhuminen ja niiden läpikäyminen itselle tärkeiden ihmisten kanssa on auttanut ja saanut mut pääsemään yli menneistä, vaikka välillä vähän pelottaakin, kun hyvän kuntokuurin keskellä jätskin syöminen spontaanisti meinaa ahdistaa. Silloin mulle on entistä tärkeämpää kiskoa se jätski kurkusta alas ja nauttia siitä :)

Mulla on onneksi apuna kaikki menneet kokemukset, paras PT-henkilö, jolle saan purkaa tuntoja milloin tahansa, paljon vakaampi, rehellisempi ja aikuisempi mieli ja kaiken muun lisäksi tää blogi. 

Seuraavan kerran tämän rupeaman jälkeen tahtoisin olla rasvanpoistokuurilla vasta, jos joskus saan lapsia ja kerään siinä prosessissa ylimääräistä suojarasvaa ;)

Sellaisia ovat mun menneisyyden haamut, löytyykö kohtalotovereita?

 

p.s. Jotta mun ote todellisuuteen pysyy tällä kertaa täysin hyppysissä, menen nyt nimi- ja cheattipäivän kunniaksi syömään pari palaa tobleronea ja ison annoksen pesto-feta -pastaa, joilla jaksan treenata illalla voimakoipiani ^_^.