Menneisyyden haamut ja elämäni viimeinen dieetti

Tässä sitä nyt ollaan.. Pitäisi kohdata menneitä ja olla taas raivorehellinen. Kyllä se onnistuu, mutta pohjustan ensin, miksi kerron postauksen jutut juuri nyt.

Mä huomasin eilen, että tehoviikko on muuttunut hyvin rullaavaksi, tässä nimenomaisessa postauksessa lanseeraamakseni rasvanpoistokuuriksi. En käytä sanaa dieetti tai laihdutus, koska niissä on mun korvaan väärä tai negatiivinen kalske.

Dieetti on mun kirjoissa vain ruokavalio ja minkä tahansa ruokavalion puitteissa voi olla laihdutuskuurilla tai rasvanpoistokuurilla.

Laihduttaminen taas indikoisi sitä, että mä haluan olla laiha. En halua. Sori vaan kaikki luonnostaan laihat ja hoikat tyypit!

Vaikka vaihtaisin mieluusti nämä ylimääräiset kilot juuri nyt teidän vartaloihinne, tekisin vaihdon vain siksi, että olisi paljon mukavampaa treenata hoikasta kropasta sopivan lihaksikas ja jäntevä, kuin laskea kaloreita ja miettiä silti, miten saada tarpeeksi proteiinia ja rasvaa 😀

 

4163_80094768502_1137526_n.jpeg

Rasvanpoistokuurilla eletään järkevillä miinuskaloreilla (n. -500kcal/vrk) ja kadotetaan kehosta rasvaa. Pelkkää rasvaa. Samalla kehoa rakastetaan, hellitään ja arvostetaan, koska se on niin uskomaton kokonaisuus.

Miettikääpä joskus oikein kunnolla, mihin kaikkeen kehonne oikein pystyy ja mitä kaikkea se tekee silloinkin, kun et tee yhtään mitään. Mun on fiilisteltävä elimistön hienouksia joku toinen kerta oikein kunnolla, koska en tiedä mitään upeampaa ja monimutkaisempaa systeemiä, joka vain toimii, vaikka ihminen tekisi kuinka typeriä ja vahingollisia asioita itselleen.

Karkasinpa aiheesta täysin!

Syy siihen, miksi mä tahdon painottaa, että tulevina kuukausina ideana on poistaa rasvaa järkevästi ja maltillisesti on se, että mä olen elänyt ääripäissä ja laihduttanut ja dieetannut liian monta kertaa aivan väärin.

Mä en halua sitä kohtaloa yhdellekään ihmiselle, koska liian pitkälle viedyt ja lopulta epäonnistuneet laihdutuskuurit tuhoavat a) itsetunnon b) aineenvaihdunnan c) uskon onnistumiseen.

 

2432190-spagnien.jpeg

Mä voin tehdä ihan oman juttusarjansa jokaisesta pieleen menneestä dieetistä, mutta ennen kaikkea sitä musta on tärkeää, että tiedätte pari juttua, joihin moni voi varmasti samaistua. Tuntuu todella ahdistavalta ja alentavalta ja vaikealta tunnustaa varsinkin toinen näistä faktoista. 

Vaikka mitään ei ole ikinä lääkärin luona diagnosoitu, mulla on ollut iisisti anoreksian merkit täyttäviä vaiheita, joista irti pääsemiseen on vaadittu paljon tsemppiä ystäviltä ja perheeltä.

Kiitän onneani siitä, ettei tilanne koskaan mennyt liian vakavaksi (eli että lähtötilanne oli tarpeeksi painava ;)), sillä mä olen menettänyt yhden mulle aikanaan todella rakkaan ihmisen varmaan ikuisiksi ajoiksi ko. taudille. M, olet mun sydämessä, mutta niin kauan kuin sä et oikeasti halua parantua, sua ei voi auttaa 🙁

Sitten se vaikeampi pala: Mulla oli vuosikausia bulimia, jonka kanssa viimeiset takapakit on otettu niinkin myöhään kuin viime vuonna.. Jep.

 

2359_52595883502_4957_n.jpeg

Yläasteella mä laihdutin parissa kuukaudessa 25kg. Söin vuorokaudessa palan ruisleipää kalkkunaleikkeellä ja pari appelsiinia ja treenasin salilla joka päivä. Ei hyvä. Lopputuloksena koulun henkilökunta puuttui huolestuneena asiaan ja lopulta paras ystäväni sai mut syömään palan suklaata 😀

Erävoitto, jonka jälkimainingeissa lihoin parissa vuodessa kaiken takaisin.. 

Mä uskon, että jo tuosta ensimmäisestä itseni todella hoikaksi laihduttamisesta on jäänyt mulle aika vahvat muistijäljet. Jossain vaiheessa se normaali fiksu painonpudotus meinaa vaan lähteä käsistä ja yleensä se ns. ”päin vittua” menemisen piste on jotain tämän muutaman kilon ja -7kg pudotuksen välissä, oli lähtöpaino mikä hyvänsä.

Mainitsemani piste on se, jolloin huuma painon putoamisesta vie voiton järjestä. Vaatteet alkavat näyttää kivemmalta, ihmiset kehuvat hoikistunutta ulkonäköä ja pienemmät ruokamäärät tuntuvat jo normaaleilta. Niin normaaleilta, että ei varmasti haittaa, vaikka niitä vielä vähän pienentää ja nopeuttaa prosessia.

Kaikista herkuista tulee pian kirosanoja ja täysin kiellettyjä. Puoli tuntia crosstrainerissa muuttuu 45 minuutiksi ja hiljalleen täydeksi tunniksi. Kavereiden kanssa ulkona syöminen on haaste, koska haluat kyllä että kaikki huomaavat miten hyvin menee, mutta et haluaisi syödä edes sitä salaatin mukana tulevaa kastiketta jne. jne.

Elämästä tulee hiljalleen ihan kamalaa, eikä sitä edes huomaa, ennen kuin tilanteesta pääsee täysin irti. Monet eivät pääse.

 

1307942-kettu-3.jpeg

Mulla näitä kituutusdieettejä on aina seurannut painon nouseminen takaisin tai korkeammalle, kuin ennen niitä ja näihin painavampiin vaiheisiin taas liittyy se toinen haamu, bulimia.

Ruoka on asia, jota mä rakastan ja vihaan ja tuon sairauden kanssa se kyllä kulminoitui täysin. Bulimian kanssa tilanteita ja päiviä oli niin monenlaisia.. Välillä meni kuukausia, etten oksentanut kertaakaan ja luulin jo päässeeni koko riesasta, joskus taas kului kuukausia niin, että homma oli vähintään viikottaista. Omaan kotiin yksin muuttaminen helpotti tätä typerää toimintaa suuresti…

Joskus saatoin päättää, että huomenna se terveellinen ja oikea laihdutus alkaa, eli tänään pistetään menemään kuin viimeistä päivää! Joskus se vaan oli tapa.. Sellainen juttu, jota mä nyt vaan yksinäni teen.

Mä en kertonut mun oksentelusta kenellekään vuosiin ja tiedän, että monet tätä lukevat tutut varmasti yllättyivät aika tavalla.

Kun lopulta tulin siihen pisteeseen, että häpesin ja vihasin itseäni joka kerta niin tehdessäni ja itkin yksin kotona, päätin että ainoa tapa päästä pois on tunnustaa. Myöntää jollekin toiselle, että mä teen jotain niin typerää ja vahingoitan kehoani. Pyytää anteeksi ja pyytää apua.

Nyt kaikki on onneksi hyvin 🙂

 

1967167-thai.jpeg

Nykyään mä en voisi enää kuvitella kiduttavani itseäni kummallakaan tavalla.. Mä onneksi tunnen itseni paremmin ja tunnistan kaikki varoitusmerkit. Asioista puhuminen ja niiden läpikäyminen itselle tärkeiden ihmisten kanssa on auttanut ja saanut mut pääsemään yli menneistä, vaikka välillä vähän pelottaakin, kun hyvän kuntokuurin keskellä jätskin syöminen spontaanisti meinaa ahdistaa. Silloin mulle on entistä tärkeämpää kiskoa se jätski kurkusta alas ja nauttia siitä 🙂

Mulla on onneksi apuna kaikki menneet kokemukset, paras PT-henkilö, jolle saan purkaa tuntoja milloin tahansa, paljon vakaampi, rehellisempi ja aikuisempi mieli ja kaiken muun lisäksi tää blogi. 

Seuraavan kerran tämän rupeaman jälkeen tahtoisin olla rasvanpoistokuurilla vasta, jos joskus saan lapsia ja kerään siinä prosessissa ylimääräistä suojarasvaa 😉

Sellaisia ovat mun menneisyyden haamut, löytyykö kohtalotovereita?

 

p.s. Jotta mun ote todellisuuteen pysyy tällä kertaa täysin hyppysissä, menen nyt nimi- ja cheattipäivän kunniaksi syömään pari palaa tobleronea ja ison annoksen pesto-feta -pastaa, joilla jaksan treenata illalla voimakoipiani ^_^.

Kommentit (45)
  1. beentheredonethat
    10.8.2012, 19:57

    heh, piti siis sanoa, että vanhat vaatteeni jäävät isoiksi eikä, että vanhat vaatteeni kutistuvat 😀

    1. Kiitos jokaiselle rehellisestä kirjoittamisesta. Olen jo turvallisesti ohittanut ne ikäkaudet, joiden aikana tytön paras ystävä on pelkkä peili. Dieettien kanssa elämä oli kohdallani hyvin vaarallista sillä tein saman virheen, kuin nuoret yleensä. Hoikkuuden tavoittelussani unohdin, että lihasvoima, kestävyys, sitkeys, periksiantamattomuus, älykkyys ja menestyminen ovat yksi ja sama kokonaisuus. Lihaksiston kehitys vaatii ehdottomasti terveellisen ja monipuolisen ruokailun joka ikinen päivä. Sen ei tarvitse olla muodikasta. Peruskunnon pelkkä ylläpito on samaa kuin pinaattikeitto, puurot, vellit, kokomaito, tukevat ja vahvat ruuat.. keitot. Älkää hyvät ihmiset vain ryhtykö laskemaan kaloreja sillä pieleen menee. Iloinen ja mukavakin elo muuttuu pelkäksi kidutukseksi. Terve ihminen urheilee, liikkuu, syö aina kun on nälkä, kuluttaa kalorinsa, nukkuu hyvin ja herää aamulla surutta. Ellei raha riitä ruokiin, on asia ratkaistava jollakin tavalla! Monista valokuvista näkee, että nuori on fyysisesti heikko. Siihen ei auta muu, kuin koulutetun ravintoterapeutin ja yleislääkärin vastaanottoajan varaaminen. Eri ihmisillä on eri mittasuhteet, siksi kehokin vaikuttaa erilaiselta. Ihannevartalo on vain harvoilla. Luonne on tärkein. Jäntevä keho kehittyy vuosien harjoittelun tuloksena. Harjoitteluun kuuluu myös lepoa, lepotaukoja. Kokeilkaa siirtymistä kalkkunasta kokonaan kasvisruokavalioon sillä monissa anorektikoissa uinuu hiukan rehevä, energinen kasvissyöjä. Se ei tule olemaan alussa helpoa mutta onnistuu. Älkää kokeilko vaan toimikaa rauhassa, rentoutuneina. Yksi päivittäinen turha pulla ja suklaapatukka näkyvät vatsan seudulla. Joidenkin vuosien kuluttua ovat omat lapset syntymässä, siihen mennessä olisi kerrytettävä sekä iloista asennetta, että vastustuskykyä sairauksille. Jumpatkaa kilot pois mutta syökää niin paljon, kuin sielu sietää. Terveisin Teitä ajatteleva

  2. beentheredonethat
    10.8.2012, 19:53

    Joo kohtalontoveri löytyy täältä kyllä. On todellakin kokemusta siitä, kun on menty perse edellä puuhun. Itse asiassa kaksi kertaa olen sössinyt laihduttamisoperaationi tietämättömyydelläni, mutta nyt kolmannella kerralla kaikki sujuu vihdoin hyvin. Ensimmäinen mokani oli aivan kamala. Päätin, että lasken kalorit niin alas, että alkaa tapahtua. Tuli sitten syötyä n1200 kcal päivässä noin 5 kuukauden ajan. Ja liikuntaakin noihin päiviin mahtui, mutta liikunnan jätin kuitenkin vähemmälle, koska ajattelin, että en osaa arvioida kalorikulutustani. Noh, painoa alkoi kivasti tipahdellakin. Nesteet lähtivät ensin, sain juosta koko ajan vessassa. Ajattelin tuolloin, että se olisi jotenkin hyvä juttu, lähtee turvottelut kehosta viimein liikkeelle. Laihduin todella nopeasti ja sitten viimein, kun päätin, että NYT on hyvät mitat ja voin lopettaa, arvata saattaa, että mitä tapahtui. Lisäsin kaloreita ensin hyvin maltillisesti, n. 1500 tuli nyt syötyä päivässä. Huomasin kuitenkin, että aloin lihoa. Ihmettelin, että miten se on mahdollista, koska kalorit ovat kuitenkin yhä alhaalla. No selityshän tietysti oli se, että olin iskenyt aineenvaihduntani niin jumiin. Hormonaalisia ongelmia tuli myös, iho oli TODELLA huonossa kunnossa muutaman viimeisen laihdutuskuukauteni aikana. Myös kuukautiset jäivät pois. Onneksi kuitenkin tajusin, että minun täytyy lisätä kaloreita. Niin sitten tein, että lisäsin kalorit sinne 2000 paikkeille. Lihoin ihan valtavasti lyhyen ajan sisällä, mutta sain ainakin terveyteni takaisin: iho tuli kuntoon ja sain kuukautiset takaisin.

    Hetken siinä sitten lihottuani jämähdin 73 kiloon, jossa pysyin kauan (n. vuoden ajan), päätin sitten taas aloittaa projektin kun viimein uskalsin (ajattelin, että täytyy antaa nyt elimistön palautua tuosta edellisestä rääkistä). Ja sitten taas mentiin. Tällä kertaa ajattelin, että teen kaiken oikein, syön tarpeeksi ja laihdutan itseni liikuntaa lisäämällä. Kävin salilla ja juoksemassa monta kertaa viikossa, pidin kuitenkin myös lepopäiviä. Kaikki tuntui rullaavan hyvin, kunnes pamahti ylirasitustila päälle. Mietin siinä sitten, että mitähän minä nyt mokasin. Lopulta tulin siihen tulokseen, että en panostanut tarpeeksi palautumiseen. Venyttelyni rajoittui siihen, että vain salitreenin ja lenkin päätteeksi pikaiset venyttelyt. Nyt olen vasta oppinut, että eihän tuollaisista venyttelyistä ole juuri mitään palauttavaa hyötyä. Lihas ei ole valmis vielä palautumaan heti treenin jälkeen, eikä venyttely ole muutenkaan suositeltavaa heti treenin jälkeen.

    Siinä sitten ylirasitustilasta toivuttuani aloitin liikunnan uudestaan. Tällä kertaa lisäsin treeniohjelmaani päiviä, joina en tee muuta kuin käyn kävelylenkillä, jonka jälkeen venyttelen pitkään ja hartaasti kaikki lihakset läpi. Joskus teen myös niin, että esim. aamulla punttitreeni ja sitten illalla kävely+venyttely. Myös täydellisiä kokonaan liikunta-vapaita lepopäiviä pidän. Ja voin sanoa, että tuo venyttely todella on tärkeää. Ja huomaan heti olotilassanimuutoksen, jos en pitkään aikaan venyttele vaan käyn pelkästään vetämässä punttitreeniä. Olo on turvonnut ja ahdistunut. Olen myös huomannut, että silloin, kun lihakset ovat tukossa, ruokahaluni on suurempi. En ole varma mistä se johtuu, mutta uskon sen jollain tavalla liittyvän siihen, että kroppa on stressitilassa. Suosittelen siis todella panostamaan palautumiseen, koska sillä on väliä. Nyt voin ilolla katsoa, kuinka vanhat vaatteeni kutistuvat ja peilistä näkyy koko ajan vain solakampi nainen 🙂 Hitaasti, mutta varmasti kohti tavoitetta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *