Miksi liikun ja miksi en?

Tiiti haastoi mut rinnakkaisbloginsa kautta pohtimaan ja jakamaan syitä omaan liikkumiseeni ja toki myös liikkumattomuuteeni.

Mä päätin, että näpytän tän tekstin ennen kuin tutustun kenenkään muun kontribuutioon aiheen osalta, koska muuten tää menee kuitenkin matkimiseksi! 

 

Miksi liikun?

1. Parempi fiilis itsestä

Tää on kyllä aina ollut ja tulee varmaan olemaan se suurin draivi. Puhuttiin sitten pääkopan sisällöstä tai rasvaprosenteista, treenaaminen tekee mulle kokonaisvaltaisesti hyvää. 

Tässä on turha käydä miljoonatta kertaa läpi kaikkia treenaamisen hyviä puolia, koska kyllä me kaikki ne tiedetään.

Mulla on vaan miljoona kertaa parempi fiilis sekä itsestäni, että koko elämästäni, kun treenaan säännöllisesti. Urheilu rytmittää mun muuten rytmitöntä elämää ja kun muistaa pitää tavoitteet mielessä, se tekeminen on mielekästä ja palkitsevaa.

Mulle treenaaminen ei varsinkaan talvisin ole se asia, mitä lähden tekemään ”liikkumisen ilosta”, mutta liikkumisen jälkeen mä olen poikkeuksetta äärimmäisen iloinen siitä, että tuli taas kerra lähdettyä hommiin.

 

2. Haamurajat

Treenaamisen tehtyä vankkaa jalansijaa mun elämässä, mä olen tehnyt monia juttuja, joita en olisi itsestäni uskonut. Monet niistä on tapahtuneet hampaita kiristellen ja jumpitellen, mutta askel kerrallaan mä alan tuntea omaa kroppaani ja nähdä sen vahvuudet ja heikkoudet. Jälkimmäisiä on toistaiseksi vielä enemmän…

On olemassa niin paljon ihan perusjuttuja, mihin mä en ole pystynyt vielä kertaakaan elämäni aikana kunnolla, mutta mitkä mä aion tulevina vuosina tehdä.

Mä haluan:

• Vetää leukoja
• Punnertaa oikeasti ja yli 5 kertaa
• Tehdä kärrynpyörän
• Seisoa käsilläni! Lopulta muutenkin, kuin seinää vasten
• Kiivetä köyttä pitkin
• Tehdä siltakaadon

Kun kaikki nää on suoritettu, voin ehkä alkaa miettiä spagaattia ;)

 

3. Henkinen voitto vaatekaupoissa

Oon jojoillu tarpeeksi monta kertaa kokojen 36 ja 42 välillä tietääkseni, että 10kg vähemmän rasvaa ei tee mun elämästä merkittävästi parempilaatuista. Mun pään sisältö ja asenne on se, mikä ratkaisee mun onneni määrän. 

Ainoa aspekti, mitä rasvattomuus voi parantaa selkeästi olisi mun vaatekaapin monipuolistaminen! Don’t get me wrong, mulla on oikein loistava vaatekaappi, mutta se on monien hienojen sattumusten seurausta.

Mä en muista, että olisin ikinä mennyt vaatekauppaan sillä fiiliksellä, että JES mä voin valita täältä ihan mitä tahansa ja se näyttää upeelta mun päällä (joojoo, ei kukaan voi, mutta kyllä te tiedätte, mitä mä tarkoitan).

Joku voisi väittää, että tää on asennekysymys, mutta mä voin kutsua ne ihmiset mun kanssa kokeilemaan jotain Ginan kiiltäviä trikoohaalareita ;)

Silloin, kun mulla oli kroppaa vetää päälle ihonmyötäisiä pikkumekkoja, oli omakuvani täysin vääristynyt ja sitä ei tullut koskaan tehtyä. 

Tän takia mä tiedän, että mulle yksi valtava ilon hetki tulee olemaan se, kun vetäisen jalkaan ihan tavalliset farkut, ilman että joudun taistelemaan jenkkakahvat esiin taikovien, reisistä liian kireiden ja polvista heti löystyvien housujen kanssa kanssa.

Hmm.. Tosin tän mun äässiprojektin kanssa tääkin saattaa olla tavoittamaton unelma ;)

 

Miksi makaan sohvalla ja syön suklaata?

1. Se on helpointa

Kuten mainitsin jo aiemmin, harvemmin sitä tulee laskettua minuutteja siihen että saa lähteä salille innosta puhkuen (varsinkaan jos tiedossa on bulgarianit..). Iisimpää on lösähtää sohvalle karkkipussin kanssa ja katsella vähän sarjoja telkkarista.

Mitä pidempään tätä tekee, sitä syvemmälle siihen itseinhoon kaivautuu ja se kierre on aina vaan vaikeampi katkaista.

Ei joka päivä tarvitse tai saa vetää itseään piippuun, mutta en muista yhtäkään treeniä, jonka jälkeen olisin ihan oikeasti ollut sitä mieltä, että olisi ollut parempi jäädä kotiin.

Hetkinen.. Paitsi ehkä se 10km lenkki Annalasta Tampereen keskustaan :BB

 

2. Koska pelottaa

Mitä jos mä en koskaan onnistukaan ja saavuta edes yhtä mun tavoitteista?

Mä olen epäonnistunut ja pettänyt itseni tällä saralla niin monta kertaa, että jossain takaraivossa kolkuttaa vieläkin heikkoina hetkinä se ajatus, että: ”Et sä taaskaan onnistu, parempi vaan jäädä kotiin. Ja hae lisää sitä suklaata.” 

Tää on tyhmintä mitä voin itselleni tehdä ja vaikka mä tiedostan sen silloinkin, kun ajatus hiipii aivoihin, sitä vastaan on hankalaa taistella. 

Epäonnistumisen pelko on irrationaalisin ja samalla kaikista todennäköisin syy siihen, miksi pettäisin itseni taas kerran.Se, että mä voin sanoa sen ääneen (hehe, tai siis kirjoittaa sen äänettömästi julkiseen levitykseen) asettaa homman kuitenkin oikeaan perspektiiviin. 

Ei mulla ole mitään muuta voitettavaa kuin itseni ja mä olen todistanut jo lukemattomia kertoja, että se on ihan mahdollista :)

 

3. Joskus ei yksinkertaisesti vaan huvita

Niin, että ei vaan huvita! 

Jos treenit on muuten sujuneet hyvin ja homma on kaikin puolin jiirissä, ei ihan aina vaan tartte, jos ei haluu.

Tämä on mun mielestä sairastumisen tai jonkinlaisen urheiluvamman lisäksi ainoa oikea syy skipata treeni!

Jos olotilan aiheuttajana on jokin ajatus kohdasta 1 tai 2, itseni tuntien salille on parasta mennä, vaikka sitten menisi vain polkemaan kuntopyörää puoleksi tunniksi. Periksi ei saa antaa minkään turhanpäiväisen takia.

Sitten kun kyseessä on todella vain vahva intuitiivinen aavistus siitä, että nyt olisi parempi ottaa chillisti – anna palaa.