Pää vs. Keho

gymi.jpg

Tein tänään yläkroppatreeniä iltapäivästä hiljaisella Vetosalilla. Treeniin kuuluu pari pääliikettä pitkillä tauoilla, ja kokoelma apuliikkeitä. Tänään pääliikkeinäni oli penkkipunnerrus ja leuanveto. 

Viime viikolla en ollut varma penkkipunnerruspaikan tangon painosta, joka olikin oletetun 17,5kg sijaan pyöreät 20kg. Harmittelin, kun en saanut sarjapainoani (35kg) kunnialla ylös, kuin neljä kertaa. Tein lopulta sarjat erittäin kevyen tuntuisella 32,5kg vastuksella, ja harmittelin hommaa hieman… Kunnes sain tietää, että tanko olikin se painavampi, ja oikeasti olin nostanut omaa entistä ykkösmaksimiani neljä kertaa – ihan tuosta vain!

Tänään ajattelin, että sama homma toistuu ja se 35kg tuntuu aivan yhtä kevyeltä kuin viimeksikin – mutta mitä vielä? Jokaisen sarjan viimeinen toisto oli todella tiukilla, ja nousi ylös juuri ja juuri. 

Ja mikä oli ero? Tieto. 

Se pirun tieto, joka lisää tuskan määrää eksponentiaalisesti.

Jos voisin vain silmät sidottuna nostaa hiljalleen kasvavaa mysteeripainoa, saisin aivan varmasti lisättyä kuormaa vaikka kuinka moneen liikkeeseen! Miksi suurin ongelmani on tämä pää, ja miten siitä pääsee eroon?

Mulle ehdottomasti suurin este niin ruokavalion seuraamisessa, kuin treenaamisessakin on epäilevä minuus, joka pääsee jotenkin salakavalasti vallalle ja niskan päälle. Minä tiedän, että jaksan nostaa sen tietyn painon ja minä tiedän, miten turha se houkutteleva suklaalevy on. Mistä se toinen ääni pääsee päässäni valloilleen??

Olen tietoisesti yrittänyt hiljentää ja lopettaa niiden epäilysten kuuntelemisen, ja koen onnistuneeni siinä suurimmaksi osin, varsinkin elämäni muilla osa-alueilla. Johtuuko se treenien sisäinen sabotointi siitä, etten ole muka koskaan aiemmin onnistunut jossain fyysisessä suorituksessa? Vai pelottaako minua, että tukehdun penkkipunnerrustankoni alle, tai että kaadun ja kompastun ja halkaisen kalloni jos kaadun kesken boksihypyn?

Niin paljon kysymyksiä, ja niin vähän vastauksia. Taidan kuunnella iltasaduksi vähän The Power of Now:ta…

 

haba.jpg

Hauis ja olkapää sentään näyttivät vähän isommalta, kuin aiemmin. Henkinen voitto.

Kommentit (5)
  1. Ilon Päivä
    16.11.2013, 12:23

    Moi! 🙂 Olisin kiinnostunut kuulemaan näkemyksesi maailman ultimaattisesti parhaasta lemppariaamiaisestasi, joten haastoin sinut aamupalapostauksen tekoon:

    http://ilonpaiva.blogspot.fi/2013/11/haaste-taydellinen-aamiainen.html

    Kiitos jos osallistut, hauskaa viikonloppua! 🙂

  2. Mullakin oli tosta hauska kokemus kun nostettiin salilla maksimia koutsin kanssa ja joka kerta kun se laittoi kädet mun tangon alle kevyesti koskettaen sitä, musta tuntui että se nosti sitä tankoa mun puolesta. Sitten kun vahingossa nostin kaks kertaa enkkani 60kg nousin pystyyn ja huusin: ”Varmasti autoit! Ihan varmasti nostit!” Toinen vaan nauroi kippurassa. Kumma miten se pää toimii. Mut oon testannu samaa myös jalkaprässissä ja kyllä, se toisen olevinaan auttaminen toimii.:D

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *