Auh.. Mahani ilmoitti eriävän mielipiteensä sairausajan löyhemmästä ruokavaliosta (lue: valkoista sokeria), ja alkoi möyriä siihen malliin, että aktivoiduin. Päätin palata takaisin normaalia kohti ottamalla parin päivän kalkkuna-riisi-inkivääri -kuurin helposti sulavilla ja vesipitoisilla kasviksilla höystettynä. 

Voi miten hyvää voikaan olla kevyesti suolattu inkivääririisi ja kookosöljyssä paistettu kalkkuna!! On vaikeaa kuvitella, että pari vuotta sitten vannoin että vihaan riisiä. Se oli vihoviimeinen lisuke, minkä lautaselleni tahdoin lapata.

Simppeli syöminen on mukavaa, varsinkin kun päivän sapuskat voi tehdä kerralla valmiiksi. Tai voihan sitä tehdä vaikka viikon sapuskat kerralla, mutta siihen en nyt jaksanut ryhtyä – joku raja sentään!! Seuraavien päivine gourmet-kattaus näyttää siis about tältä:

Ei mitään ylimääräistä, eikä varsinkaan sitä sokeria. Tulikin saman tien mieleen, että miksipä en jatkaisi marras-joulukuussa oikein mukavasti sujunutta sokerilakkoa? Tällä kertaa voisin jatkaa lakkoa hamaan tulevaisuuteen ilman mitään sen suurempaa suunnitelmaa sen pituudesta. Viimeksi homma meinasi riistäytyä käsistä, kun odotin lakon loppumista kuin kuuta nousevaa – aina sama kaava. Hauskaa oli, että jos en olisi alunalkaen määrittänyt lakolle tiettyä pituutta, en varmaan olisi kaivannut sokeria missään vaiheessa.

Vähän sama, kuin cheat-päivät pitkillä dieeteillä. Niihin kasautuu hirveä paine ja odotuksia – eikä mikään kuitenkaan maistu yhtään niin hyvältä, kuin oli odottanut!! 😀

Varsinkin sokeri menettää hohtonsa, kun siitä on vähän aikaa erossa. Kuinka monta kertaa se sama kehä vain pitää käydä läpi, ennen kuin pää ihan lopullisesti hyväksyy sen, että elämä jatkuu ihan normaalisti ja laadukkaampana ilman sitä? Miten syvälle näihin aivoihin oikein on koodattuna, että sokeri on jotenkin hyvää. Eihän se ole mitään muuta, kuin makeaa? Kyllähän makeita asioita on muuallakin ihan riittämiin.

Silly brain, y u so dumb?

Nenä muuten vuotaa edelleen ja yskin öisin – ja päivisin ja oikeastaan iltaisinkin 😀 – joten salin suuntaan en ole uskaltanut vielä vilkuilla.. Oireeton päivä, missä oikein viivyt?? Inkivääri viimeistelköön toipumiseni.

Tein pientä analyysiä tästä flunssasta ja sen vaikutuksesta psyyken vointiin. Viime viikko meni lähinnä paniikissa äänen suhteen, mutta nyt olen ihan tosissani alkanut kaivata kuntosalille lähtemistä.. Olen myös miettinyt läpi aiempina viikkoina tehtyjä treenejä ja iloinnut niistä, joiden aikana kyyneleet ovat olleet lähellä ja paita hiestä märkänä.

Pientä suuttumusta taas ovat aiheuttaneet ne treenit, joista en oikein saanut otetta.. Joskus hyvää tuntumaa ei vaan löytynyt, tankkaus oli huono ja voimat kadoksissa, tai joku muu ei vaan natsannut. Juuri nyt ärsyttää se, etten ottanut siitäkin treenihetkestä kaikkea iloa irti. 

Tämän vuoden motto on kuitenkin: Älä vello menneessä.

Sen voimin keskitänkin kaikki ajatukseni puhdistavaan ja uusiutuvaan henkiseen energiaan, ja tulevien treenien suunnittelemiseen. ENERGY LEGS jne. 😉