Vähän herkullisemmat uunivihannekset

noms1.jpg

Mä olen arjessa ruoanlaittajana laiska, mukavuudenhaluinen ja satunnaisesti nirso. Tai no, nirso on väärä sana, En vain ymmärrä, miksi pitäisi syödä ruokia jotka eivät maistu hyvältä? Omat rahathan sinne kauppaan kannetaan, joten ei sieltä tarvitse mun mielestä ostaa mitään sellaista, mikä ei miellytä omia makunystyröitä. Vaihtoehtoja on aivan varmasti.

Jumitun aina hyvän idean keksiessäni tekemään samaa sapuskaa viikosta toiseen, ja joskus ihmettelen vanhan herkun muistaessani, miksi sitä ei ole tullut tehtyä! Katsotaan käykö uunivihanneksilleni samoin… Viime viikkoina uuniin on lentänyt kaksi todella nälkäistä, tai kolme tavallista ihmistä ruokkiva setti:

  • 1 bataatti lohkoina
  • 2 paprikaa (värillä ei niin väliä, punaiset oli alessa)
  • pari kourallista kirsikkatomaatteja

kuorittuja valkosipulinkynsiä maun mukaan

 

noms4.jpg

Entä mikä niistä tekee tavallista herkullisempia?

  • 1rkl sulaa luomuvoita
  • 1rkl hunajaa
  • reilusti rosmariinia ja muita valitsemiasi yrttimausteita

Tämä kolmikko sekoitetaan keskenään ja sivellään uunipellillä pötköttävien vihannesten päälle, ja pinnalle ripotellaan vielä suolaa maun mukaan. Sitten koko setti tökätään uuniin 225 asteeseen n. 40min ajaksi, tai kunnes ovat mukavasti tummuneet. 

 

noms3.jpg

noms2.jpg

Lopputulos on unelmainen höystö, joka sopii oikeastaan ihan minkä tahansa sapuskan kylkeen, tai miksei vaikka sellaisenaankin. 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta

Honey, I’m home!

honey1.jpg

Treeniputki on avattu!!! Tänään takana oli superpitkä, mutt sitäkin innostavampi päivä, jonka sinetöin ensimmäisellä treenillä kirotun flunssan jälkeen. Olen tosin onnellinen ja tyytyväinen siihen, että odotin kiltisti oikeasti oireettomia päiviä ennen salille lähtemistä. Tänään nimittäin treeneissä sykkeet nousivat yllättävän korkealle ja mua hengästytti esim. seuraavat asiat:

  • Portaiden ylös käveleminen
  • Vaatteiden vaihto
  • Tangon ja painojen paikalleen asettelu
  • MaVe 50% maksimista
  • Voimatempaus
  • Kevennetyt punnerrukset
  • Hauiskääntö
  • Ojentajaliikkeet

Eli siis… Ihan kaikki 😀 Rauhassa vaan eteenpäin. Kroppa toipuu vielä, ja voimat ja hapenottokyky palaavat kyllä nopeasti. 

 

honey3.jpg

Nuo eivät olleet ne mun mavepainot… Katselin vähän kateellisena voimatuntilaisia. 

Niin ja huomasin, että salin olivat vallanneet magnesiumpullot:

honey2.jpg

Nestemäistä magnesiumia! Yksi salimme jäsenistä tuo ko. kamaa maahan, ja pulloja näytti olevan paitsi salin puolesta, myös joka toisella treenaajalla itsellään. Tuo kama on kyllä hauskaa! Magnesium pysyy tassuissa pidempään ja paremmin, ja annostelu on reilusti helpompaa kuin pussien kautta hinkkaamalla. 

Taitaa olla kiipeilijöille tarkoitettu tuote, mutta toimii nostelussa yhtä lailla.

Sellainen pikapäivitys tänään! Huomenna teen uuden comebackin gymille, kyllä tästä taas hyvä tulee.

Hyvinvointi Liikunta