Kyykkyläpimurtoni ansiosta jalat ovat edelleen ihan tukossa, ja eilisen yläkroppapäivän sisältöä käsittelen edelleen intensiivisesti päässäni (Poltteella samaan aikaan olleet saattoivat kuulla jonkin verran sadattelua, ja boksien potkimista.. En ole ylpeä käytöksestäni :D). Tänään heräsin taas jumittavan niskan kanssa, ja päätin että päivän agenda on: kävely.

Sateinen päivä taittui iltaan ja kiskoessani lenkkikamoja päälle, ei pimeä ja tihkuinen Kuntokolmonen houkuttanut tasan tarkkaa tippaakaan. Päätin siis tehdä vähän erilaisen lenkin, ja tutustua paremmin rakkaan Mansen katuihin! Samalla sain oivan tilaisuuden testata mun uutta lainapuhelinta, Samsung Galazy S4 Zoomia, joka on niin outo, että sopii mulle kuin nyrkki silmään.

Seuraavien kuvien perusteella jokainen Mansessa vieraillut voi arvella mun lenkkireitin ja sen pituuden!

Miksei mua ole viety tänne syömään??

Mun mielestä on aika kreisiä, että kuvat on otettu pilkkopimeän aikaan puhelimella. Ei muuten tarvitse enää raahata kameraakaan joka kerta gymille – aika siistiä!

Tänään piti olla ihan tavallinen jalkapäivä sillä erotuksella, että mukana on varmistaja ja toinen silmäpari omassa päässä hankalalta tuntuneen etukyykyn vuoksi. 

Pohjille tein hyvät sarjat mavea, joissa totesin jälleen heikoksi kohdakseni alaselän. Paketti pysyy kyllä kasassa, mutta tunnen että jos se jostain päästä hajoaisi, niin alaselästä. Lisää corejumppaa ja selänojennuksia sitten vaan! Palataan kuitenkin siihen kyykkyyn.

Olen varmaan kertonut täälläkin saaneeni noin vuosi sitten Poltteella diagnoosin ampiaispepusta, eli takapuolesta joka a) lonkankoukistajien jäykkyyden b) selän yliliikkuvuuden d) muun liikkumattomuuden vuoksi lähtee taittumaan jalkojen väliin kyykyn tippuessa tarpeeksi alas. Tämän jälkeen olen pitänyt kyykkäillessä todella tarkkaa kuria siitä, etten mene liian alas ja rasita selkää turhaan. 

Arvatkaas mitä tänään kävi?

Hieman haparoiden kulkeneiden ensimmäisten sarjojen jälkeen Poltteen koomikkonakin tunnettu valmentaja Lauri aisti pienen tuskailuni ja pysähtyi katsomaan muutamat sarjat, ja antoi vinkkejä. Samassa yhteydessä kysyin, että mitäs kun mulle käy kyykätessä näin: *tässä kohtaa kyykkäsin malliksi ja yritin demonstroida ampiaispeppua*. Sekä Lauri, että apusilmäparini nostivat kulmiaan kysyvästi – selkäni nimittäin pysyikin suorana ihan alas asti.

BILEEEET!!!

Tämän jälkeen aloitin etukyykkäämiseni alusta pelkän tangon kanssa, ja lisäsin kuormaa aina sarjojen välillä pari kiloa, päätyen 40kg sarjamaksimiin jonka saan ylös ihan alhaalta asti. Fiilis on todella muikea, vaikka kilomäärä ei ole kovinkaan paljon aiempaa korkeampi ^_^

Enpä ole pitkään aikaan saanut näin konkreettista merkkiä liikkuvuuden – tai minkään muunkaan vastaavan ominaisuuden – kehittymisestä. Kyllä sitä vaan pitäisi useammin oikein ajan kanssa pysähtyä ja tarkastella omaa tekemistä suurennuslasin alla. Voi vaikka huomata jotain positiivista. JEE!

Tästä on siis suunta kohti Steffin 100kg kyykkäystä.

p.s. Miten onnistun sotkemaan omat kamani minuuteissa jopa salilla?