Mietin tuossa maanantaina ja tiistaina pitkästä aikaa 8h seisomatyötä tehtyäni, että mun hyötyliikkuminen on aivan olematonta. Siis ihan naurettavan olematonta. Puhelimessani on sisäänrakennettuna ihan hauska S-active -sovellus, josta löytyy mm. askelmittari, jonka lukema on vasta yhden kerran kilahtanut täyteen 😀 Ok, en ole ehkä käynnistänyt laitetta joka päivä, mutta epäilen että syy on silti enemmän minussa kuin laitteessa.

Kotityöpäivänä mä joko istun tai makaan suurimman osan päivästä läppärin kanssa, koska kirjoitan tai muokkaan kuvia. Välillä tietysti hypin ympäri asuntoa ja puuhaan ties ja vaikka mitä, mutta perinteinen työpäiväni on kyllä masentavaa hommaa.

Kiireisinä päivinä ja kuvauksissa saatan olla jaloillani ja menossa ihan koko ajan ja peruskulutus kasvaa hurjasti, mutta monet noistakin vuorokausista ovat kiireisiä aivan eri tavalla. Aamulla lähden autolla paikkaan X, jossa on parkkipaikka aivan vieressä. Paikasta X jatkan paikkaan Y, jossa kävelen ehkä 200m suuntaansa autolta pois ja takaisin. Viimeisenä etappina on paikka Z, jossa minun ei tarvitse edes nousta sieltä autosta ylös! 

Tällaisen päivän päätteeksi kurvaan kyllä useimmiten kuntosalin pihaan ja käyn liikkumassa koko päivän edestä, mutta ajatukseni onkin: ”Mitä jos en harrastaisi aktiivisesti liikuntaa?”

Viimeinen kuukausi on ollut pelottava esimerkki siitä, miten helppoa treenaaminen olisi laittaa prioriteettilistan vihoviimeiseksi pykäläksi. Kun treenaaminen ei syystä tai toisesta ole ainoa henkireikä, ihminen tuppaa laiminlyömään sitä ihan hirveästi! Olen kyllä raahannut itseni lenkille tai salille ainakin kolme kertaa viikossa ​aika vähän. (paitsi juuri tämän viikon aikana!!), mutta se on silti todella vähän.

Vihaan ikuisesti vallalla ollutta lääkäri-kulttia, jossa joka ikisen lääkärin jokaista sanaa kunnioitetaan kuin käskyä suoraan taivaasta, mutta lankeanpa nyt itsekin samaan! Kuulin nimittäin alkuvuodesta eräältä lääkäriltä, että minun ikäiseni naisen tulisi kävellä päivässä keskimäärin viisi tuntia enemmän, jotta kulutus olisi samalla tasolla, kuin vuosisadan alussa keski-suomalaisessa maatalossa elävällä kanssasisarellani.

Viisi tuntia on aika paljon.

Mä käytän hissiä ja portaita tilanteesta riippuen täysin sekalaisesti (yleensä kuljen hissillä jos olen jonkun seurassa, tai olkapäiltä ja käsistä roikkuu useita kasseja), kuljen autolla talviaikaan ihan hävettävän lyhyitä matkoja ja panostan kaiken liikkumiseni enemmänkin niihin kertasuorituksiin.. Tahtoisin mieluummin olla kuin parhaan ystäväni äiti, joka pyöräilee töihin 10km kesät talvet, rakastaa lenkkeilyä, eikä luopuisi salikortistaan mistään hinnasta! Jaana on mun idoli.

Niin kauan, kuin työni ja elämäni on tällaista kuin nyt, taitaa kuitenkin olla realistisempaa vain tehostaa ja lisätä niitä suunnitellun liikkumisen hetkiä. Olen ehkä alistanut pääni tälle ajattelulle, mutta en vain keksi, mihin kaikkialle lisäisin hyötyliikunnan mahdollisuuksia?

Alanko parkkeerata auton aina vähän kauemmaksi? Menen portaita, vaikken meinaa pysyä kuorman takia edes pystyssä? 😀

Kertokaa, missä kaikessa te hyödynnätte hyötyliikunnan mahdollisuuksia!

Pari kuukautta sitten haksahdin trendimättöön, joka sopi mun ruokavalioon kuin nakutettu! Ilmiöksi noussut Ramen-burger, jossa sämpylät korvattiin nuudeleista prässätyillä ja öljyssä paistetuilla hmm.. Lätysköillä? Itse käytin luonnollisesti riisinuudelia, koska: gluteeniton.

Idea oli simppeli, ja aineet löytyivät kaapista – siis tuumasta toimeen! Nuudelilätysköiden resepti on seuraava:

• Tarvittava määrä riisinuudeleita (1-2 levyä / syöjä)
• Kananmunia noin 1/nuudelilevy
• Mausteita maun mukaan

Heitä ensimmäisenä nuudelit kiehumaan, ja aseta sen jälkeen pöydälle tarvittava määrä kulhoja (4 lätyskän valmistamiseen tarvitsin 5 Iittalan satumetsä-kippoa) ja leikkaa leivinpaperiarkista nelion muotoisia paloja.

Kun nuudelit ovat kiehuneet, kaada vesi pois ja anna nuudelien jäähtyä hetki (kiireiset voivat valuttaa viileää vettä). Sekoita tämän jälkeen kananmunat nuudelien sekaan mahdollisimman huolellisesti! 

Jaa nuudelimössösi kippoihin, ja painele se tiiviiksi ja tasaiseksi astian pohjalle. Aseta jokaisen lätyskän päälle leivinpaperiarkin palanen, ja kasaa tämän jälkeen kipot torniksi, jonka nostat jääkaappiin 20-30min ajaksi vetäytymään.

Kun otat lätyt jääkaapista, on jäljellä enää paistaminen! Öljyä tai voita pannulle, ja lätyskä perään. Toiset paistavat vain kansipuolet, mutta itse tahdoin väriä molempiin pintoihin. 

Kun leikkisämpylät ovat valmiit, heitä pihvit tulille ja lado muut burgereihin tarvittavat lisukkeet pöytään. Tuo luomujauheliha on muuten ihan tajutonta – burgeripihvitkin maistuvat herkulta, ja ne kehtaa oikeasti paistaa vain täydellisen mediumiksi. 

Omaan burgeriini tuli lopulta ihanaisen pihvin lisäksi hieman ketsuppia, hapankaalia, suolakurkkuja sekä rucolaa!

Nomsnoms rucola – voisin syödä tuota vaikka joka päivä.

Entä miltä se burgeri sitten maistui? No.. Ehkä pienoiselta pettymykseltä kaikkeen hypetykseen nähden 😀 Tein ahneuksissani kansipaloista ehkä liiankin tuhteja, ja lahjoitin lopulta vajaan puolikkaan burgerin poikaystävälle – jonka suuhun se kyllä katosi alta aikayksikön. 

Ramen-överien jälkeen en ole näitä burgereita himoinnut, mutta nyt kuvia katsellessa vesi herahti taas kielelle.. Mitäs, jos ottaisinkin ensi viikolla uuden vedoksen tämän kokeilun mogauksista viisastuneena? Jätän asian hautumaan 🙂

Oletteko te kokeilleet Ramen-burgeria?

p.s. Lihaton lokakuu on lopuillaan, mutta meikäläinen popsii lähi- ja luomutuotettua sonnia tyytyväisenä. Paras päivä on lihantoimituspäivä!