Heräsin tänään 6:30, eli noin 3h tavallista aiemmin. Leppoisan freelancer-arjen sijaan lähdin ihan oikeisiin päivätöihin, ja tunnit hurahtivat ohi kuin silmänräpäyksessä! Tällaisiin päiviin on pakko varautua, tai ne ovat vielä katastrofaalisemman tuntuisia, kuin tänään. 

Eilen illalla paistoin pariksi päiväksi jemmaan kalkkunaa, ja hain kaupasta parin päivän salaattiainekset. Aamulla sitten pakkasin eväsrasiat täyteen sapuskaa, kuin mikäkin ahkera tyyppi. Typerintä koko touhussa on se, ettei tähän oikeasti kulu aikaa yhtään tavallista enempää.. Jos ruoan tarpeen tiedostaa tarpeeksi ajoissa, voi minimivaivalla valmistaa samasta satsista valmiit annokset seuraavalle kahdelle päivälle.

On ihana fiilis, kun ruokailua ei tarvitse miettiä. Avaa vain rasian ja pistää sapuskaa naamaan <3

Salaatti pysyy yllättävän freshinä  bokseissa, kunhan sen sekaan ei hölvää turhaan mitään kastikkeita! Hyvin maustettu proteiininlähde X ja puolikas avokado riittää itselleni maustamiseen.

Kotiin pääsin mutkien kautta vasta puoli kahdeksan jälkeen, ja viimeinen asia mikä kiinnosti oli urheilu.. Varsinkin, kun ulkona näytti tältä:

Ärsyttävä kylmä tihkusade, pikimustat kadut ja koko päivä kellaritiloissa lusittuna tuntuivat täysin oikeutetuilta syiltä skipata lenkki ja painua suihkun kautta sohvalle. Omaksikin yllätyksekseni kuitenkin vedin lenkkarit jalkaan, napit korviin ja lähdin vanhalle kunnon juoksulenkille!

Ok, suurin motivaationi juoksemisen takana oli: Mitä nopeammin juoksen, sitä nopeammin olen taas kotona. 

Fiilis oli ennen lähtöä älyttömän korkealla….

Tahtoisin väittää, että hieman kyseenalainen motivaatio johti lopulta positiiviseen kokemukseen ja ihan mahtavaan lenkkiin. Selvisin normaalin ihmisen päivästä ja olen siitä onnellinen – how sad :D. Olen kyllä joka kerta tällaisten viikkojen aikana kiitollinen siitä, miten olen työni järjestellyt. Tekemistä on kyllä koko ajan ja lomia ei juurikaan löydy, mutta saan itse päättää teenkö tunnit sisään aamulla, iltapäivällä vaiko vasta yömyöhään.

Ok, tänään oli tavallista enemmän säädettävää, kuljin kaikkialle joko kävellen tai julkisilla, ja kotonakin odotti vielä se toinen (aikaa ja keskittymistä vaativa) työ, ja aikamoinen läjä sähköposteja joiden purkamisen sain loppuun vasta 10min sitten.

Olo on kuitenkin nyt kuin voittajalla, ja kaadun kohta sänkyyn erittäin iloisena päivän arkisista saavutuksista.

Nostan siis entistä enemmän hattua kaikille, jotka 8h muualla kuin kotona vietetyn työpäivän jälkeen lähtevät salille/lenkille. Huomenna menen autolla töihin, ja maksan 25€ parkkimaksuja vain siksi, että tahdon nopesti töistä salille ja kotiin!! 

Monen viljatonta ruokavaliota miettivän ensimmäinen kompastuskivi on pasta. Se vaan on niin syntisen hyvää, lohturuokaa isolla L:llä. 

Itse opettelin pastan syömisestä pois nopeasti, ja vuosikausia kaapin perällä lojunut riisi korvasi sen tarvittaessa erittäin tyydyttävästi. Poikaystävä kuitenkin oli selkeästi jäänyt haikailemaan pastan perään, koska se mokoma oli löytänyt kaupasta riisispaghettia.

Niin, siis jauhettua täysjyväriisiä joka on sitten puristettu spaghetin malliseksi! Ei ole ylimääräisiä täyteaineita, eikä muutakaan. Mua alkoi oikeastaan naurattaa ajatus siitä, että jossain vaiheessa raahasin Kreikasta riisin muotoista pastaa 😀

Ympyrä on täten sulkeutunut.

Olin skeptinen, mutta turhaan! Riisispagetti menee täydestä kuin väärä raha, eikä syöjä osaa arvata joutuneensa höynäytetyksi. 500g paketti pastaa maksaa kaupasta ja merkistä riippuen 5-7€, ja siitä syö monenmonta kertaa. Tosi kivaa vaihtelua, ja hyvälaatuista itsepetosta 😉

Stockmannin Herkusta löytynyt riisipasta on kaiken muun hyvän lisäksi luomua! 

Muutamaan otteeseen olenkin oikein villiintynyt, ja tehnyt itselleni vanhaa kunnon spaghetti bolognesea. Soossiin tulee tomaattimurskan, valkosipulin ja mausteiden lisäksi vain luomujauhelihaa, jonka loppumista pelkään nykyään alituisesti.. Niin ja ei, en näköjään osallistunut lihattomaan lokakuuhun. Ehkäpä aiempi lihaton 18kk ajoi oman osani asiasta?

Ehkä.

Kokonaisuus näyttä pelottavan paljon ihan oikealta spaghettiaterialta, ja maku on vähintäänkin yhtä hyvä. Se pieni ylemmyyden tunne, jonka saa tehdessään onnistuneesti viljattomia versioita klassikkoruoista tosin tuo ateriaan oman pikantin lisänsä 😉

To do -listalla on edelleen se viljaton kampaviineri, jota aion tarjoilla sekä Kukalle, että Samille…