Puolikuivia tomaatteja omasta uunista

1.jpg

Ystäväni polttareissa oli vierailevana tähtenä huippukokki, ja hän valmisti ihan törkeän hyviä puolikuivattuja tomaatteja muutamien ruokien lisukkeeksi. Katsoessani uunissa rutistuvia tomaatteja tuntui siltä että pitää taas kerran läpsäistä käsi otsaan: NO NIINPÄ TIETYSTI!!

Tuumasta toimeen siis – vain kuukautta myöhemmin. Laitoin uunin lämpenemään n. 120 asteeseen, ja aloin pilkkoa tomaatteja. Puolikkaatkin olisivat passanneet, mutta nämä kuivuivat nopeammin, ja minulla oli nälkä.. Kaappien sisältö oli hieman vajavainen, joten kovinkaan maustettuja en tomaateistani saanut. Ei tosin haittaa, ne vievät kielen mennessään näinkin.

 

5.jpg

Pilkottuani tomaatit, levitin ne leivinpaperin päälle ja lisäsin sekaan öljyä, suolaa, pippuria, sekä parvekkeen antimia. Hieman kuivuneista puskista irtosi timjamia, rosmariinia ja basilikaa, jotka silppusin pieneksi ja sekoitin mukaan. Lopputuloksena oli jotain hyvin bruschettamaista – ilman sitä leipää siis.

Heitettyäni pellin uuniin keskityin kämpän siivoamiseen (toivottavasti poikaystävä ei lue tätä ennen kuin tulee kotiin, koska muuten se vielä erehtyy luulemaan, että sain jotain näkyvää aikaan :D).

Noin 3h myöhemmin pienet tomaatit näyttivät tältä:

2.jpg

Kiertoilmauunissa lopputulos olisi vielä kuivempi, mutta omiin tarpeisiini nämä kosteammat versiot sopivat kuin valettu!

Nyt kun ensimmäinen kokeiluerä on tehty, voinkin alkaa kehittää hieman jännittävämpiä makuyhdistelmiä, testailla noita erilaisia leikkaustapoja jne. jne. Musta tuntuu, että näistä voi nopeasti tulla mun salaattihetkien uusi tähti. 

Maustamisideoita otetaan vastaan!

 

3.jpg

Ihmeellinen internet osaa kertoa, että öljyssä säilömällä tomaatit pysyvät kunnossa hieman pidempäänkin. Itse lähinnä mietin, kenellä nämä säilyvät säilöttäväksi asti?? 

Kommentit (12)
  1. Urpo Nössö
    14.8.2013, 09:15

    Mie laitan balsamicoa joka paikkaan, erityisesti tomaatin ja sipulin kanssa se sopii hienosti. Tykkään kyllä muutenkin kaiken maailman etikoista.

  2. paras ohje pitkään aikaan! Itse innostuin ylipäänsä tuosta tomaattien paahtamisesta, itsellä siis riittäisi varmasti pienempikin aika uunissa mielekkäässeen lopputulokseen 🙂 Noin saisi helposti jotakin ”marinoitua” salaattiin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *