TPK: Maxxximipäivä

gymi1.jpg

Jauuu! Eilen kävin ekaa kertaa vähän testailemassa, mitä kaikkea penkistä ja muualta maksimissaan nousee. Idea tämän takana olisi ottaa seuraavat kuusi viikkoa voimatreeniä. You heard me..

Mä ehkä avaan tätä asiaa enemmän sitten, kun ymmärrän itse sitä mitä alan tässä hommailla 😀 Teen vaan mitä taulukossa lukee ja syön hyvin ja toivon, että voimat on 6vk päästä kovat.

Eilen olin ekaa kertaa tutustumassa ja testailemassa Tampereen Nekalassa sijaitsevaa cross-training -keskus Poltetta, josta löytyy välineet Treenaamiseen, tolleen ihan isolla T:llä.

 

gymi2.jpg

Ekana vedin maksimit penkistä, eikä ne olleet kauheasti sen paremmat, kuin aluksi oletinkaan 😀 Parhaillaan nousi 32,5kg, joka tuntui liikkuvan ihan todella helposti. Pienikin lisäpaino oli kuitenkin aivan toivoton ajatus.. 

Pitää ilmeisesti alkaa vahvistaa sekä rintaa että yläselkää hieman erilaisilla harjoitteilla. Katellaan sitten 6vk päästä!

 

kyykky.jpg

Sitten kyykkäämään. Kyykkyä olen tehnyt niin vähän aikaa, etten tosiaan odottanut suuria. Maksimipainoksi tuli kuitenkin itselleni ihan kunnioitettava 85kg!

Koska en ollut koskaan kyykännyt tuollaista kuormaa, bongasin vahvan näköisen (ja ihan kuuman) kundin varmistamaan. Päätin suojella sen yksityisyyttä ja blurrata naaman 😀

Äärimmäisen syvähän tuo kyykky ei vielä ole, mutta pitää hei olla tavotteita. Lantion seudun liikkuvuus ja core eivät ole vielä niin iskussa, että kannattaisi koetella rajoja tuon enempää.

 

mave1.png

Jaa sitten maastaveto. Tää oli ensimmäinen kerta ikinä kun tein mavea ihan maasta asti ja tänään kyllä tuntuu alaselässä! Ei siis kipeästi, elkää huolestuko, vaan sellaisella tavalla että tietää tehneensä ^_^.

 

mave2.png

Lol tuota kättä.. Se onneksi vie huomion pois tuosta leuasta :DD No aina ei voi näyttää hyvältä, ainakaan jos bodaa täysillä. Mavessa nousi lopulta 92,5kg! 

6vk jälkeen haluan satasen rikki 😉

 

gymi3.jpg

Mun uudessa ohjelmassa tulee olemaan neljä gymipäivää, mutta voimatreenaaminen on vähän erilaista kuin mun tähän asti harrastama treenaaminen. Sen takia kelailtiin PT-henkilön kanssa, että alan vetää parina päivänä sellaista nopeutta ja kestävyyttä kehittävää ”cross-training” –henkistä kiertoharjoittelua.

Löytyy kahvakuulaleikkejä, hyppyjä bokseille, erilaisia vatsoja ja koko vartaloa rasittavia liikkeitä. 

Vedin läpi 2 eri treeniä. Toisessa meni reilu 5min ja toisessa reilu 6min. Molempien jälkeen olin hiestä märkä, eli toimii 😀

Jossain vaiheessa voin sitten vetää samat jutut läpi ja katsoa ovatko kunto ja siinä samalla nopeus kasvaneet!

Uudet tuulet siis puhaltaa ja odotan kehitystä ihan eri tavalla, kuin ennen. Nyt mulla on tässä hyvä kuukausi tiukkaa treeniä edessä, ennen kuin lähden vajaaksi viikoksi Pariisiin chillailemaan. YAY!

Kommentit (39)
  1. Kiitti Ninan verkkareissa!

  2. Heippa Saara,

    oon painiskellut itsekin viime aikoina tuon kyykkysyvyyden kanssa, nyt alkaa onneksi jo sujua! Mielenkiintosta keskustelua aiheesta täällä kommenteissa.

    Mulla parani tekniikka ja syvyys ihan parissa viikossa huolellisella venyttelyllä (erityisesti takareisi ja pakara, kireenä kun molemmat mokomat!) ja pienillä painoilla tekniikkaa hioessa 🙂 Mun kiropraktikko tuumi aiemmin, etten välttämättä pääsekään koskaan erityisen alas kyykyssä jalkojen/jalkaterien asennosta johtuen, mutta viime käynnillä todettiin, että kylläpäs vaan onnistuukin aika hyvin! Ei oo siis mahdotonta, vaatii vaan kärsivällisyyttä ja monipuolista harjottelua. Nyt on aika huippu fiilis kyykkäillä isommillakin painoilla, kun perusta on kunnossa.

    Tsemppiä kovasti projektiin, jatkan blogisi seurailua 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *