Viljaton elämä osa 1.: Miten tähän päädyttiin?
Kaikki blogia seuranneet ovat varmasti kärryillä siitä, että kuukausi sitten ruokavaliopalettini meni täydellisesti uusiksi jo toisen kerran parin vuoden sisään. Aiheesta on toivottu postauksia ja kas, tässä juttusarjan ensimmäinen osa! Tämän postauksen lisäksi kirjoitan ainakin osat 2. Miten muutos tapahtui ja 3. ”Ethän sä saa syödä enää mitään..”.
Tässä ensimmäisessä osassa kuitenkin pureudutaan siihen, mikä oli viimeinen tikki omaan kokeiluni aloittamiseen!
Viljaton ja maidoton paleotyyppinen ruokavalio on kiinnostanut mua jo pitkään (kiitos HaLon), mutta ajatus viljojen ja varsinkin maitotuotteiden täydellisestä karsimisesta tuntui vieraalta ja vaikealta, varsinkin kun olin rajoittanut ruokavaliotani jo toisella tapaa parempien tulosten toivossa. Kaikki paleohässätykset kaiken lisäksi ärsyttivät ihan perkeleesti! Oikeastaan, kaikki lähes uskontoon verrattavat ruokalahkot nostavat mun karvat pystyyn, koska oma terveys ja hyvinvointi on niin subjektiivista.
Ymmärrän kyllä että kun sen oman polkunsa löytää, tekee siitä mieli meuhkata – trust me, I’ve been there too ;). Yleensä homma rauhoittuu muutamassa kuukaudessa ja muidenkin mielipiteet saavat hiljalleen keskusteluissa tilaa jyrkän vastarinnan sijaan. Pahimmassa tapauksessa nämä ruokakultistit seisovat vierekkäin ja kaksi tismalleen yhtä hyväkuntoista ja onnellista ihmistä ovat sitä mieltä, että toinen tekee kaiken aivan väärin, koska: lisää tähän valitsemasi ruokakultin nimi..
Kaikki me olemme saaneet peruskoulun penkillä aika samanlaisen ravintokasvatuksen, eikä siellä todellakaan kyseenalaisteta sitä, etteikö ruisleipä margariinilla ja lasi maitoa pitäisi jokaista meistä terveellisellä polulla. Kun sen oletuksen rikkoo ja alkaa tutkia maailmaa maidon takana, löytää yhtä jos toista, joka kuulostaa joko huuhaalta, tai järkevältä. Tieto lisää tuskaa ja sitä löytyy liiallisuuksiin asti, joten jokaiselle tekee hyvää lähdekritiikin ja omien aivojen käyttö. Lopulta me ollaan kaikki vastuussa vain itsestämme.. Tai no, jossain tapauksissa myös 18 vuotta jostain toisesta ;)
Mä en onneksi ole koskaan pitänyt maidosta, enkä kyllä margariinistakaan.. Jälkimmäinen saattaa johtua siitä, että joku uskotteli mulle, että se tehdään edelleen 60-luvun skandaalin tapaan kissoista. Ei muuten ollut Lidlin hevosenlihat kovin suuria skandaaleita siihen verrattuna, että kuolleista kissoista tiristettiin rasvat leivän päälle! :D
Vanhojen tottumusten muuttaminen ja uusien ajatusten omaksuminen oli siis pitkänpitkä taival ja kuukausi sitten tehty lopullinen päätös vain se viimeinen pisara. Syystä tai toisesta mä tiesin, että olen tähän valmis, enkä kokenut vanhoista tavoista luopumisen tuskaa yhtä suureksi kuin aiemmin. Nyt epäilykset ovat muuttuneet innostukseksi ja ymmärrykseksi siitä, että homma toimii. Olo on parempi, iho on puhtaampi, paino putoaa ja kroppa ei reistaile.
Miten tähän siis päädyttiin?
Kun painoni oli jumittanut kaloreiden rajoittamisesta, liikkumisen lisäämisestä ja eri makroravinteiden kanssa kikkailusta huolimatta pari kuukautta, tutkitutin varmuuden vuoksi kilpirauhasarvoni ja sokeriherkkyyteni. Kilpirauhasen tutkiminen tosin on melkoisesti mutkikkaampi juttu, kuin se TSH ja t4v -arvojen mittaus, mutta mitään extrahälyyttävää ei tullut esille ja sokeriarvotkin olivat vallan mainiot. Näiden testien aikoihin suolistoni alkoi reistailla ja huolestuin entisestäni siitä, mitä kropassa nyt oikein tapahtuu..
Kyselin ja googletin, ihmettelin ja jatkoin kaloreiden laskemista ja mitään ei edelleenkään tapahtunut – paitsi että oireet pahenivat.
En nyt ala erittelemään kaikkia vaivojani, koska olen hieno leidi, mutta ehkä jokainen osaa laskea yhteen sanat: suolistovaivat + huolestuminen + lääkäri + tähystys… Ja jos eivät, voi oirebingoa käydä pelaamassa tämän artikkelin ”milloin hoitoon” -kohdasta..
Oireet eivät siis aluksi olleet päivittäisiä, eikä vatsani ollut koskaan kovinkaan arka – tai ainakaan en siinä vaiheessa osannut tulkita tiettyjä vatsavaivoja oireiksi, toisin kuin nyt. Muutaman kuukauden (krhm… olisiko pitänyt reagoida ja mennä lääkäriin heti?) vitkuttelun jälkeen oireet olivat viikko viikolta pahentuneet sellaisiksi, että jokainen päivä jännitti vähän enemmän kuin edellinen.. Kun kerroin oireista graafisen tarkasti Samille yhteistä taivalta aloitellessamme, oli käsky selkeä: Lääkäriin heti, ja todennäköisesti myös tähystykseen.
Aha, juu ok… Soitankin tästä heti.. Tämän käskyn lisäksi sain todella rajatut ohjeet syömiseen, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.
Lääkärisuosituksiakin sain muutamia, mutta kiireiden ja kärsimättömyyden vuoksi varasin sattumanvaraisesti ensimmäisen vapaana olleen gastroentrologin ajan, ja saavuin vastaanotolle vain muutama tunti Samilta saamani kehotuksen jälkeen.
Jollain tasolla olen lopulta ihan helpottunut siitä, etten päätynyt makaamaan esimerkiksi superkiireisen ja ihan komeahkon Olli Sovijärven tutkimuspöydälle ja itkemään tuskasta, vaikka siellä asiantuntemus ja diagnoosit olisivat varmasti olleet tarkemmat.. Joskus sitä vain on alistuttava tällaisiin todella naisellisiin reaktioihin… If you know what I mean :D
Lääkärini oli lopulta vanhempi naishenkilö, jonka näkemys oli samanlainen kuin suurella osalla muistakin: ”Käytä lääkkeet ja jatka sen jälkeen elämää ihan vaan entiseen malliin. Ei tällä varmasti ole mitään yhteyttä sun ruokavalioon.”
Ai siis, että sillä mitä mä pistän suuhuni ja mikä kulkeutuu lopulta sinne oireilevaan suolistooni ei ole mitään yhteyttä tän ongelman kanssa? Samat sapuskat vaan suuhun ja parin kuukauden päästä uudestaan reseptiä kouraan? Ei kiitos.
Edes siinä vaiheessa, kun kerroin oireiden helpottuneen heti ruokavaliomuutoksen jälkeen ja rauhoittuneen reilusti ennen tähystystä, ei lääkäri halunnut vetää minkäänlaista syy-seuraussuhdetta asioiden välille.. Ok, mennään näillä sitten vaan!
En lopulta käyttänyt lääkekuuria laisinkaan, koska oireet olivat muutamassa viikossa kadonneet täysin ja vatsan olotila muutenkin kohentunut.
Tällä hetkellä viljatonta elämää on takana aika tasan kuukausi ja mitä ikinä tulevaisuus tuokin tullessaan, on vatsan sisäinen ja ulkoinen olotila juuri nyt parempi kuin vuosiin. Ruokavalioni on edelleen kasattu suoliston ongelmia peilaten, eli ruoka-ainevalikoimani on edelleen suppeahko. Silti musta tuntuu, että saan syödä paremmin ja monipuolisemmin kuin koskaan aiemmin! Aika siistiä, mutta tästäkin lisää siinä seuraavassa postauksessa.
Jokaisen keho reagoi asioihin eri tavalla ja toiset eivät oireile koskaan mitenkään, vaikka tekisivät mitä. Meidän suvussa on aika paljon erilaisia vatsan ja suoliston oireita kautta linjan, enkä usko tehneeni tälle perimälle yhtään hyvää viimeisten vuosikymmenien eines- ja sokeriruokailuillani. Onneksi kroppa antaa anteeksi ja uusiutuu!
Ollaan jauhettu tästä aiheesta mm. Natan kanssa, koska hänen teräsvatsa kestäisi varmaan pikkukivet ja rukiin jyvät vitalineassa ja sokerissa pyöriteltyinä :D En siis väitä tämän olevan ainoa totuus tai paasaa, että niiden, jotka eivät oireile millään tavalla pitäisi muuttaa toimintatapojaan. Sami hoitaa kyllä sen puolen omassa blogissaan ;) Jokainen toimii omalla tavallaan ja tekee omat päätöksensä, mutta jos oireet kuulostavat tutuilta, tai paino ja kroppa jumittavat vaikka teet mitä, kannattaa tätä vaihtoehtoa ehkä tutkia!
Haluan siis kertoa, että minun kohdallani muutos huonosta pahempaan ja sieltä hyvän kautta alati paranevaan oli yllättävän helppo ja nopea! Lopullisia tuloksia ja universaaleja totuuksia en ajatellut laukoa, vaan katsotaan mihin tämä homma kehittyy. Kuukausi on todella lyhyt aika, ja tiedän sen kyllä.
Toistaiseksi kaikki kokemukset ovat olleet vain ja ainoastaan positiivisia.
Se, mikä oireet alunperin laukaisi on siis edelleen mysteeri, enkä ehkä koskaan saa tietää sen vastausta. Tärkeintä on se, että reagoin niihin heti (tai ainakin nopeahkosti), ja sain samalla avun myös muihin ongelmiini. Ruoka ja treeni maistuvat hyvin ja elimistö tuntuu vihdoin pelaavan mun kanssa samassa tiimissä.
p.s. Aihetta sivuten kannattaa ehdottomasti katsoa tämä ohjelma, joka löytyy 8.6. asti areenasta! Sokeriarvojaan pelkän VHH-ruokavalion avulla helposti hallitseva diabeetikko saa suomalaisilta lääkäreiltä nuhteita ”lääkevastaisuudestaan”, vaikka on elänyt jo pitkään täysin oireettomasti. Onko oikesti huono juttu, jos joku ei tarvitse sairautensa hallitsemiseen lääkkeitä, vaan haluaa käyttää ravintoa muutenkin kuin nautintoaineena? Pitääkö näiden juttujen sulkea toisensa pois? Miksei ruoka muka saa olla lääke?
p.p.s. Kiitos ihanat vanhemmat, jotka olette tajunneet ottaa minullekin sairasvakuutuksen. Olen todella ottanut siitä kaiken ilon irti viime vuosina :B