Sain Sunday Blondie -blogin Hannalta blogihaasteena kasan ystäväkirjatyylisiä kysymyksiä, joihin nyt yritän parhaani mukaan vastata. Hannan kysymykset eivät olleet mitään kevyttä kamaa, vaan tyttö on selkeästi pohdiskellut syntyjä syviä näitä keksiessään. I’ll do my best!

1. Minkälainen olit 18-vuotiaana?

Hyvin aikuinen, ja elämä oli lähestulkoon valmis. Muutin silloisen poikaystäväni kanssa yhteen ja samalla ensimmäistä kertaa pois kotoa, valmistuin ylioppilaaksi, baaritouhut oli touhuiltu, tein töitä ja suunnittelin eläväni elämäni onnellisena loppuun. No eihän se niin mennyt, vaan 19-vuotiaana tuli ero ja aloin koota elämäni palasia uudestaan yhteen. Muistan kuitenkin olleeni koko kahdeksannentoista vuoteni erityisen onnellinen tyttö.

2. Mitä olet oppinut itsestäsi ja elämästä menneiden vuosien aikana?

Tunnen itseni jo todella hyvin, ja vaikka en pidä kaikista ominaisuuksistani, hyväksyn ne ja yritän elää (tai yritän auttaa muita elämään) niiden kanssa. Elämästä olen oppinut sen verran, että kannattaa muistaa elävänsä lopulta vain itseään varten. Vaikka liian itsekäs ei saa eikä kannatakaan olla, olet kuitenkin yksin elämäsi pääosassa. Sivuroolit saattavat vaihtua äkillisesti tai täytenä yllätyksenä ja vaikuttaa tarinaan, mutta päähenkilönä teet yksin suuren linjan päätökset ja viet kertomusta eteenpäin.

No niin, tulihan tänne syvällistäkin pohdintaa!

3. Onko äiti aina oikeassa?

Ei, vaikka olen kuullut, että tällainen harhakäsitys saattaa niin lapsella kuin vanhemmallakin monesti olla. Itse tajusin onneksi jo nuorena, että rakkaat äiti ja isikin ovat vain ihmisiä, eikä heitä kukaan vanhemman hommaan ole kouluttanut. Äitini on kylläkin lastentarhanopettaja ja oikeasti hyvä työssään, ja olen tietysti sitä mieltä, että olen saanut parhaimman mahdollisen kasvatuksen verrattuna, no, kaikkiin tapaamiini ihmisiin. Toisaalta eikös sitä sanota, ettei suutarin lapsilla ole kenkiä… Loistavia neuvoja ja tukea äidiltä kyllä saa aina!

4. Lempi mietelauseesi?

Kerron kaksi. Olen poiminut toisen seinätarrasta (kuinka syvällistä), joten minulla ei ole hajuakaan kuka sen alunperin on muotoillut. Life isn’t measured by the number of breaths you take but by the moments that take your breath away. Pitää niin paikkansa. Toisen olen muokannut Gandhin ajatuksesta. I’m not afraid of death but forgetting to live, ja sen olen jopa tatuoinut ihooni muistuttamaan hetkessä elämisestä.

5. Voitko sanoa olevasi 100% tyytyväinen itseesi sellaisena kuin olet?

En tietenkään! Itseasiassa toivon, ettei kukaan voi, sillä se olisi jo suurimman luokan itserakkautta. Olen todella itsevarma nuori nainen, joskus liiankin ylpeä, mutta parannettavaa niin ulkoisesti kuin sisäisestikin löytyy aivan varmasti elämäni loppuun asti.

6. Miten suhtaudut median ja yhteiskunnan luomiin ulkonäköpaineisiin?

En niin ankarasti kuin monet muut. Median luoma ihannevartalo on melko lähellä omaa ihannettani, vaikka tiedostan, ettei siihen keskiverrolla suomalaisella geeniperimällä yllä. Minusta on kiva katsoa hyvännäköisiä ihmisiä mainoksissa, enkä nyt välttämättä haluaisi yhtään mieluummin niihin bussipysäkin alusvaatemainosjulisteisiin ylipainoisia kuin alipainoisia malleja.

Asenteeni ylipäänsä muiden ihmisten asettamia sääntöjä tai tavoitteita kohtaan on kuitenkin melkoisen kriittinen, ja pidän yhteiskunnan luomista ulkonäköpaineista valittavia tai niiden mukaan käyttäytyviä tyyppejä hieman hölmöinä. Esimerkki: Monet miehet ovat tyhmiä, kun luulevat naisen perusolemuksen olevan samanlainen kuin muokatuissa mainoskuvissa, ja monet naiset ovat tyhmiä, kun kitisevät sen saavuttamattomuudesta.

7. Anna kolme syytä, miksi on ihan huippua olla nainen.

1) Korkokengät ja laukut! 2) Vertaansa vailla olevat manipulointi- ja suostuttelutaidot (lähinnä kumppaniin kohdistuvat ja usein fyysiset sellaiset, kiitos miessukupuoli). 3) Erään tuttuni sanoin: With such low expectations it’s easy to impress. Tulkitse, kuten haluat.

8. Miten piristät arkeasi?

Shoppailemalla, syömällä hyvin (toisena päivänä se voi olla taivaallista kotiruokaa, joskus karkkia tai jäätelöä, toisinaan riittää se euron juusto), siivoamalla kodin kauniiksi ja sytyttämällä kynttilöitä. Tosi tavallisia asioita, ja voisin listata näitä loputtomiin! Olen onneksi aina osannut nauttia ihan pikkuisistakin jutuista.

9. Jos saisit halata juuri nyt jotakuta, ketä halaisit ja miksi?

Kohta yhdeksänkymppisiä kolmea isovanhempaani, jotka jaksavat yhä vain porskuttaa eteenpäin kaikenmoisista vaivoista huolimatta.

10. Anna minulle kolme elämänohjetta.

Uskon vakaasti, että kaiken nykyisen terveyshömpän seasta ei voi selvitä kuin sallimalla itselleen kropan, johon on syntynyt. Neuvon siis 1) olemaan ajattelematta syömisiään liikaa, se vasta terveyden viekin. Ruoka on hyvää ja suklaa vielä parempaa.

Parisuhdeneuvon haluan myös antaa, ja ohjeeni koskee kommunikointia. Olen ihan hiljattain itse huomannut, kuinka tärkeää puhuminen on. Siispä 2) Puhu. Ihan kaikesta.

Olen viime aikoina hokenut itselleni hyvin mantramaisesti lausetta 3) kaikki järjestyy. Vaikka tilanne vaikuttaisi täysin toivottomalta, on asioilla tapana järjestyä ennemmin tai myöhemmin. Muistelen toisinaan myös teininä kuuntelemani biisin kertosäettä, jossa tiivistettiin yhteen lauseeseen oikeastaan koko elämän olemus. Elämä antaa, elämä ottaa, se kantaa ja voi pudottaa. Myös tuo on hyvä pitää mielessä!

Vastailin nyt vain Hannan kysymyksiin, mutta jossain vaiheessa pistän haasteen vielä eteenpäin!